Vapautuksestamme Osa 1

121 PSALMI.

Matkalaulu. Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? 2. Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. 3. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. 4. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. 5. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. 6. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä. 7. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi. 8. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

Aika jossa elämme, on monessa suhteessa masentava ja päämme painuu helposti asentoon, jossa silmämme suuntautuvat maata kohti. Jo aikanaan psalmissa kehotetaan nostamaan katse korkeuteen, vuorille. Ja kun katselemme vuorille, katselemme samalla melkoista määrää taivasta! Me emme ole kananpoikasia, vaan meidät on Jumalan kotkina tarkoitettu kohoamaan korkeuksiin, suuntaan johon katseemme on suunnattu. Jalkamme horjuu ja väsymys valtaa olemuksemme, jos alamme menettää toivoamme ja luottamustamme. Herramme ei kuitenkaan torku, saati sitten nuku, kuten suuri osa meistä näyttää tekevän, koska on pysähdytty voittamattomilta tuntuvien esteiden johdosta.

Mitä perimmiltään sisältää se, mitä luemme lainaamassamme psalmissa? Me emme oikein pysty käsittämään sitä suojelua ja varjelua, mitkä luvataan meille Herran taholta. Me näemme maailman kehityksen ja suunnan, jotka eivät lainkaan miellytä meitä; ei tietenkään, koska katselemme ja arvioimme kaikkea ihmisinä, inhimillisesti. Kuinka ylipäätään voidaan luvata jotakin turvallisuutta tällaisessa ajassa? Oikein tiukan paikan tullen ei inhimillisen järkeilyn perusteella ole mitään turvapaikkaa, pakopaikkaa!

Jotkin suunnat luovat katseensa maaseudulle, koska maassamme ei ole vuoria. Suunnitellaan turvallista elämää kaukana vaaroista ja pahoista ihmisistä. Rukoillaan, ettei pako tapahtuisi talvella eikä raskaana oleville ihmisille. Luotetaan omiin viljelmiin ja varastoihin.

Jokainen järkevä ihminen ajattelee mielekkäästi, maallisena olentona, kun toteaa, ettei nykyisessä maailmassa, etenkään omassa maassamme, ole mitään maallista pakopaikkaa! Miten Herramme siis huolehtii turvallisuudestamme? Hän haluaa meidän keskittävän kaikki voimavaramme Hänen palvelemiseensa, valvomiseen, rukoukseen, lähimmäisemme huomioimiseen. Kotkanpoikasina emme enää ole sidottuja maalliseen kehoomme ja elämäämme, vaan olemme osa iankaikkisuutta, jota meidän tulee ajatella sitä enemmän, mitä näemme kaiken tapahtuvan. Vapautuksemme päivä lähenee, eikä se perustu johonkin kallioluolaan tai väestösuojaan, vaan siinä suhteessa ajattelemme kanaemoa, joka haluaa omalla tavallaan koota poikasensa siipiensä suojaan.

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. (Luuk.21).

Meidän ei missään suhteessa tule masentua ja painaa katsettamme maahan, ajassa, jossa meitä nimenomaan kehotetaan rohkaistumaan. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ilman aivan uutta näkemystä ja asennetta.

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” (Kol.3).