Yli kaiken varo! Osa 1

”Älkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni. Minä tahdon kantaa Herran vihaa, sillä minä olen tehnyt syntiä häntä vastaan, siihen asti että hän minun asiani toimittaa ja hankkii minulle oikeuden. Hän tuo minut valkeuteen, minä saan nähdä hänen vanhurskautensa. Minun viholliseni saavat nähdä sen, ja häpeä on peittävä heidät, jotka sanovat minulle: ’Missä on Herra, sinun Jumalasi?’” (Miika 7).

Olemme tulleet aikaan, ja olleet siinä jo kauemmin kuin käsitämmekään, jossa meiltä odotetaan mitä suurinta varovaisuutta. Jokin erikoinen henkivalta kuuluttaa ajoittain kuiskauksin, ajoittain ukkosen lailla henkistä avautumista, jolla ei ole mitään tekemistä Jumalan Valtakunnan kanssa. Jo lainaamamme sanankohta tuo mitä selvimmin esiin sen, että ainoa todellinen turvamme on Jumalassamme ja Hänen Sanassansa. Ympäristömme on vihamielisempi kuin mitä meidän halutaan uskovan, ja siksi meidän on pidettävä tietynlainen etäisyys kaikkeen siihen, mikä lähestyy meitä, ja ennen kaikkea haluaa pyrkiä olemuksemme sisään. Eilen luimme:

”Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun; vaimolta, joka sylissäsi lepää, varo suusi ovet. Sillä poika halveksii isää, tytär nousee äitiänsä vastaan, miniä anoppiansa vastaan; ihmisen vihamiehiä ovat hänen omat perhekuntalaisensa.”

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Se kutsuu meidät varovaisuuteen, äärimmäiseen varovaisuuteen, kaiken sen suhteen mikä koskee sisäistä, hengellistä elämäämme. Se ei tarkoita sitä, että etääntyisimme ja eristäytyisimme muista ihmisistä ja alkaisimme suoranaisesti vältellä lähimmäisemme kohtaamista. On todellakin olemassa paljon asioita, joista ei puhuta, mutta joita ajatellaan mielessään. Ei ole tarkoitus, että alkaisimme kuuluttaa tätä epäilystämme ja epäluottamustamme millään tavoin, vaan on kysymys henkien erottamisesta ja hengellisestä varovaisuudesta, jota me tässä ajassa joudumme korostamaan yli kaiken.

”Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (Snl. 4).

Samaa asiaa korostaa sanankohta:

 ”Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea.” (Ps.141).

Kun meitä kutsutaan varovaisuuteen, tarkoittaa se myös sitä, ettemme kaikkea ajattelemaamme lausu julki ja saata itseämme vaikeuksiin. Oikeat ajatukset ja näkemykset ovat sydämemme aarteita, joita ei ole tarkoitettu heitettäväksi ”sikojen eteen” sellaisella tavalla, että nämä käyvät raadellen kimppuumme.

”Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.” (Matt.7).

Meidän on ilmeisesti opeteltava aivan uusi suhtautuminen kohtaamiimme asioihin!