Social Icons

Pages

tiistai 20. lokakuuta 2015

Onnen potku?



Minua potkaisi onni viime viikon alussa. Yhtäkkiä oli tietokoneeni ruudulla DNA:n asiakaskysely, johon tietysti vastasin mielelläni, koska minulla on sen liittymä ja nettiyhteys. Palkkiona oli valitulle joukolle tabletti tai puhelin viiden euron hinnalla. Olen mielestäni oppinut sen, ettei mitään saa ilmaiseksi ja kaikki liian hyvältä tuntuvat tarjoukset ovat huijausta. Olen kuitenkin aikanaan saanut DNA:lta niin hyviä liittymislahjoja, etten osannut epäillä mitään. Uskoen olevani tekemisissä DNA:n liikekumppanin kanssa, maksoin tuon viisi euroa luottokortillani.

Eilen selvisi poikani avustuksella, että minua oli todellakin ”potkaistu” – kuka sen teki, ei ainakaan minun onneni? Selvisi ettei DNA:lla ole mitään tekemistä koko asian kanssa. En saanut tablettia enkä kuittia, vaan 49 euron jäsenmaksun, joka tulisi uudistumaan kuukauden välein. Olin itse sitä käsittämättä liittynyt PointWorldiin, joka löytyy netistä pointworld.com. Netistä selviää etsimällä, että huijaus on hyvin laaja ja esiintyy mitä erilaisimmilla lähestymiskeinoilla, esim. ammattiliiton edustajana.

Olen nyt kuolettanut luottokorttini ja tehnyt rikosilmoituksen poliisilaitoksella. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta olemmeko todella tyhmiä vai onko eksytys muuttunut niin ovelaksi, että jos mahdollista, viisaatkin menevät vipuun? Mihin voi todellisuudessa enää luottaa? Jokin tarkoitus tällä tyhmyydelläni kai on. Jos ei muuta, niin rikosilmoitukseni ja ilmoitukseni DNA:lle ainakin auttavat asian selvittämisessä ja toimivat joillekin varottavana esimerkkinä. Asiaan sisältyy omalla tavallaan myös melko syvällinen hengellinen opetus.

Kuinka paljon meitä lähestytäänkään hengellisellä rintamalla mitä erilaisimmin tarjouksin ja lupauksin! Kaikki tapahtuu mitä luotettavimmilta tuntuvin keinoin ja tunnetuilla nimillä. Kuinka mieltäni koskettaakaan kaikki se lähestyminen, mitä sain kokea menneiden vuosikymmenien aikana! Kaikki tapahtui Jumalan ja Jeesuksen nimessä mitä erilaisimpina versioina, antaen hyvin luotettavan vaikutuksen. Eikö meitä jo etukäteen varoitettu tästä ”luottamuksellisuudesta!?

”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.” (Matt.24).

Onneksi nämä potkut sattuvat, eivätkä ole missään tekemisissä todellisen onnen kanssa! Me emme siis voi luottaa mihinkään ulkonaiseen tai hyvältä vaikuttavaan tässä ajassa. Siksi tarvitsemme enemmän kuin koskaan aikaisemmin henkien erottamisen lahjaa. Onni ei todellisuudessa ole koskaan potkinut hyvässä mielessä. Hengellinen elämä ei ole ollenkaan niin autuasta ja onnen täyteistä, kuten meidän annetaan ymmärtää tilanteissa, joissa meidät halutaan jäseniksi "viiden euron houkutuksilla", valittuina edun saajina. Tulevaisuudessa on edessämme todella kohtuuton lasku ja jäsenmaksu väärälle herralle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text