Kuulet Hänen ääntänsä

”Herra, käännä meidän kohtalomme, niinkuin sadepurot Etelämaassa. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.” (Ps.126).

On aika itkulle ja aika naurulle. En voi jälleen kerran olla ajattelematta sitä, mitä olen sanonut jo vuosien ajan. Niin kauan kuin nykyinen seurakunnan alennustila jatkuu, ei meillä ole edes oikeutta iloita ja riemuita. Sitä ei haluta myöntää, että monet kristilliset suunnat ovat kuin vain jonkinlainen varjokuva entisestä. Pyritään kyllä palauttamaan takaisin jotakin menneiltä ajoilta, mutta tuloksena on vain mitä erilaisimpia, kieltämättä kauniita, kuvitteellisia maalauksia ja maisemia seurakuntien hengellisellä seinällä. Useimmiten ne kuvaavat entisaikoina totutuiksi tulleita tulia, jotka paloivat siihen aikaan tarkoitettuina. Mieleen tulevat pakostakin Aaronin pojat, jotka kantoivat Herran alttarille vierasta tulta.

Menneet ajat olivat tarpeellisia ja toteuttivat Jumalan tarkoitusta elämässämme. Ne saavat meidät kaipaamaan jotakin vastaavaa, sillä toden totta emme ole rehellisesti tyytyväisiä siihen, mitä meillä nyt on! Mutta menneiden aikojen olisi myös tullut opettaa meille, ettei millään korvikkeilla ole sijaa meidän hengellisessä elämässämme. Jos jo menneinä aikoina oli paljon sellaista elämää ja julistusta, josta toistamiseen todettiin, että se on melkein kuin oikeata, melkein kuin sitä, mitä meiltä odotetaan, niin miten on sitten juuri nyt, tässä ajassa?

Miksi me etsisimme jotakin korvaavaa tai lähes oikeaa, kun Jumalan maailma ja virta ovat täynnä aitoa ja todellista, alkuperäistä? Jumalisuuden ulkokuoreen ei tarvita paljoakaan, niin että Raamattua tuntemattomat helposti lankeavat pitämään melkein mitä tahansa hengellisen leiman omaavaa Jumalasta lähtöisin olevana.

”…ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken, niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua…” (5.Moos.30)

Meidän Herramme voidaan tuntea ja kokea tässäkin ajassa, mutta meidän tulee aidosti ja vakavasti etsiä Häntä edellisen sanankohdan mukaisesti. Kuinka paljon Häntä etsitäänkään vain tietynlaisessa tulevan odotuksen pelossa ja jonkinlaisen taloudellisen, henkilökohtaisen turvallisuuden tähden, ajattelematta ollenkaan ajallisuuttamme ja katoavaisuuttamme!

Tarvitsemme melkoisen määrän ennen kokematonta hiljaisuutta voidaksemme kuulla Hengen kehottavan äänen tässä ajassa!

”…ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken…”