Rakkaus ei ole uskon asia!

Eilen antauduin voimakkaan turhautumisen tunteen johdosta melkoiseen satiiriin. Miten asian voisi tuoda esiin sellaisella tavalla, että edes jonkinlaista muutosta tapahtuisi uskovaisten ihmisten ajattelussa ja näkemyksissä? Voitaisiinko ajatella turhauttavampaa tarvetta todistaa jotakin aivan itsestään selvää, niin selvää, että sen tajuaa pieninkin lapsi ja dementoitunein vanhus?

”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13).

Nyt ei ole ollenkaan kysymys siitä, mitä me kutsumme rakkaudeksi tai pidämme oikeana. Me voimme asettua mitä erilaisimpien puolustelujen ja verukkeiden taakse todistaaksemme suorittavamme sitä käskyä, jonka Herramme aikanaan antoi ikuiseksi laiksi elämässämme. Niin, me suoritamme mitä erilaisimpia rituaaleja oman hurskautemme ja taitomme mukaisesti, haluamatta todella asettua sille paikalle, missä silmiemme eteen avautuu koko historian täyttävä jumalallinen Rakkaus!

Uusi käsky, uusi Elämä, aivan uusi ajatusmaailma! Ei sen mukaan mitä me ihmisinä olemme ajatelleet tai ajattelemme, vaan nyt olemme tulleet kosketuksiin iankaikkisuuden ja siihen johtavan virran kanssa. Uusi käsky rakastaa toinen toistamme, NIIN KUIN HÄN ON MEITÄ RAKASTANUT!

Oi Jumalani, millaisen äärettömyyden eteen meidät onkaan asetettu, meidätkin tässä aivan viimeisimmässä ajassa! Meistä kenestäkään ei ole todelliseksi esikuvaksi todellisen Rakkauden maailmassa, vaan kaiken keskipisteenä ja voimavirtana on Hän, joka on MINÄ OLEN! Hän näytti meille koko elämällään oikean tien, oikean tavan suhtautua toisiimme iankaikkisen tarkoituksen toteutumiseksi! Jo pelkkä olemus, MINÄ OLEN, kertoo meille kaiken hengellisen olemuksen sisällön! Rakkauden on aivan mahdotonta jäädä piiloon, eikä se siten voi olla uskon asia!

Meidät on kutsuttu uuteen elämään, ei vain sieluna mahdollisine hyvine aikomuksineen ja ajatuksineen, vaan Pyhän Hengen temppelinä, kehona käsineen ja jalkoineen, tuntevine, elävine sydämineen. Miksi ylipäätään minun tarvitsee kirjoittaa tällaisista asioista, joiden olisi tullut olla selviä kautta historian?

Hän, jossa me elämme ja olemme, eli Rakkauden todeksi maallisessa hahmossaan, ja odottaa nyt meidän toteuttavan juuri samaa Elämää omassa kehossamme. Rakkaus ei ole uskon asia, vaan se osoittaa, todistaa meidän uskomme. Itsessämme me emme ole mitään muuta kuin kadotuksen ansainneita maallisia astioita, mutta Hän on asettanut meihin jotakin niin valtavaa, osan Itseänsä!

Me elämme siis nyt viimeisimmissä hetkissä, ja meidän kauttamme tulee toteutua saman kuin aikanaan:

”…kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.” (Joh.13).

Sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa! Rakastakaamme siis toisiamme teossa ja totuudessa loppuun asti!