Teidän tähtenne!

”Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on, ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus, ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto: niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat; joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä; joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa? Sillä ’teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa’, niinkuin kirjoitettu on.” (Room.2).

Mieltäni on askarruttanut edellinen kirjoitukseni. Sanoin siinä:

Mihin siis pyrin tällä esitykselläni? En milloinkaan unohda paria keskustelua, jotka käytiin tältä alueelta. Pahoitellessani uskovaisten käytöstä ja suoranaista fanaattista järjettömyyttä, sanoi muutamakin hyvin vakuuttavan oloinen henkilö minulle: ”Älä ole turhaan huolissasi! Joka on todella Jumalan valitsema, tulee mukaan hengelliseen elämään täysin riippumatta siitä, mitä uskovaiset tekevät tai ovat!”

Tarkemmin ajatellen tätä en kuullut vain muutamaa kertaa, vaan sama ajatuskulku tuli esiin lukemattomissa tilanteissa ja keskusteluissa, joskin kauniisiin eleisiin kätkettynä. Tähän ei syyllistynyt vain jokin tietty ryhmittymä, vaan oikeastaan kaikkialla korostettiin Jumalan kutsumusta ja valintaa.

Miksi huomiomme on niin suuressa määrin kiinnittynyt toisiin ihmisiin, lähimmäisiimme? Tämänpäiväisessä tekstissämme puhutaan meille jo tutuksi tulleesta aiheesta:

”…niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat; joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä; joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?”

Veljemme Paavali tuo omakohtaisen toteuttamisen niin selvästi esiin, ettei siitä ole pienintäkään epäilystä:

”…kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia. Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi. Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).

Jättääkö tämäkään lainauksemme jonkinlaista tilaa ajattelulle, että on aivan samantekevää miten uskovaiset käyttäytyvät?

On tullut aika, jolloin meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa häpäistä Jumalaamme ja sitä asiaa, jota meidät on pantu esittämään!

Yksi erikoisimmista viime aikoina esille tulleista asioista liittyy Nobelin rauhanpalkintoon. Jotkin tahot ennustuksissaan olivat valmiita nimeämään rauhanpalkinnon saajaksi ranskalaisen satiirilehden, joka oli otsikoissa sitä vastaan tehdyn hyökkäyksen johdosta! Koko maailma alkaa olla täysin järjetön kaikesta tästä päätellen! Millaista rauhaa meille oikein tarjotaan tällaisen esimerkin varjolla? Maihimme vyöryvät nyt ihmismassat, joille me järjettömyydessämme kuulutamme sananvapauttamme ja oikeuttamme eri uskonnollisten asioiden pilkkaamiseen! ”Tulkaa vain suojaan rajojemme sisälle, me toivotamme teidät tervetulleiksi, mutta pankaa kuitenkin merkille, että me olemme jo niin tottuneet jumalanpilkkaan oman uskontomme suhteen, että teidän tulee vain rauhassa seurata, miten me pilkkaamme teidän pyhiä arvojanne!”