Vähäisimpien päivä

Ihminen on asettanut monenlaisia juhla- ja muistopäiviä. Niistä yksi on juuri nyt. Minulle tämä päivä ei merkitse mitään erikoisempaa, erikoisesti koska se sisältää niin paljon ristiriitaisia uskomuksia ja käsityksiä. Mitä minä haluaisin tänään sanoa niille, jotka lukevat näitä kirjoituksiani ympäri maailman? Ketä haluaisin meidän muistavan ja ajattelevan, kuka sitä eniten tarvitsee?  On hyvä ajatella edesmenneitä ihmisiä ja heidän vaikutustansa meihin ja tähän yhteisöömme. He kuitenkin ovat saavuttaneet päämääränsä ja ovat korkeammissa käsissä. Me taistelemme vielä tätä taisteluamme, jossa emme missään suhteessa ole aivan yksin, vaikka usein siltä tuntuu.

Juuri tänään haluan meidän ajattelevan ja muistavan niitä henkilöitä, joista Herramme puhuu tulevaisuudessa suurella tuomiolla. Hän puhuu ihmisistä, jotka usein jäävät kokonaan huomioimatta, koska heillä ei näytä olevan suurtakaan merkitystä olosuhteille ja yleiselle kehitykselle. Päinvastoin he vaikuttavat olevan enemmänkin kiusallisia ja jopa haitallisiakin, koska eivät täytä menestykselle ja hyvinvoinnille asetettuja edellytyksiä.

Me ihmisinä katselemme asioita oman inhimillisen olemuksemme mukaisesti, uskoen olevamme ehkä paljonkin enemmän kuin mitä todellisuus on. Me olemme nöyriä ja vaatimattomia itse valitsemiemme näkemysten mukaisesti, peittäen omaa kunnianhimoamme ja vallan haluamme. Meidän ja Jumalan näkemykset saattavat olla suuressakin ristiriidassa keskenään. Mitä me arvostamme suureksi ja merkitykselliseksi, se Jumalan silmissä on halpa-arvoista ja merkityksetöntä, usein suoranaista hullutusta.

Juuri äsken kävi parvekelasin takana talitiainen vilkaisemassa sisälle. Suuri Jumalamme ja Luojamme on tuonut olemassaoloon koko maailmankaikkeuden, mutta valtavista ulottuvuuksista huolimatta Hän on kiinnostunut pienen pienistäkin asioista. Sen Hän on tuonut julki mitä moninaisimmilla tavoilla. Pienetkin oliot ovat Hänen mielenkiintonsa kohteina, niin ettei varpunenkaan putoa maahan Hänen huomaamattaan. Miksi Hän ei siis olisi kiinnostunut meidän olemuksestamme ja asioistamme? Me voimme katsella avaruuteen ja äärettömyyteen ihaillen luomakuntaa ja sen moninaisuutta, mutta kaiken ylistyksen ja suureellisuuden keskellä me Herran sanojen mukaan helposti jätämme huomioimatta sen, mikä on kaikkein tärkeintä. Mieleeni nousevat erikoisella tavalla sanat:

”Aasafin virsi. Jumala, Herra Jumala, puhuu ja kutsuu maan auringon noususta hamaan sen laskuun. Siionista, jonka kauneus on täydellinen, Jumala ilmestyy kirkkaudessa. Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene, hänen edellänsä käy kuluttava tuli ja hänen ympärillänsä väkevä myrsky. Hän kutsuu taivaat ylhäältä ja maan, tuomitakseen kansansa: ’Kootkaa minun eteeni minun hurskaani, jotka uhreja uhraten ovat tehneet minun kanssani liiton’. Ja taivaat julistavat hänen vanhurskauttansa, sillä Jumala on tuomari. Sela. ’Kuule, minun kansani, minä puhun; kuule, Israel, minä todistan sinua vastaan. Minä olen Jumala, sinun Jumalasi. En minä sinun teurasuhreistasi sinua nuhtele, ja sinun polttouhrisi ovat aina minun edessäni. En minä ota härkiä sinun talostasi enkä kauriita sinun tarhoistasi. Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on. Minäkö söisin härkien lihaa tai joisin kauristen verta? Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua..” (Ps.50).

Tämä Herra haluaa meidän tänä päivänä muistavan kaiken ympäröivän suuruuden keskellä vähimpiä veljiämme ja sisariamme!