1. Adventtina

Kirjoitin aamulla jonkin aikaa, tehden sitten jonkin virheen ja kaikki kirjoittamani katosi bittiviidakkoon, palaamatta koskaan enää. Elämä on siis täynnä pienempiä ja suurempia pettymyksiä, joita emme voi ihmisinä välttää. Virheistä opimme kaikkein eniten, vastoin kaikkia parempia ajatuksiamme. Pettymykset ovat opiksemme, ja ne ovat niin merkittävä osa elämäämme, että ilman niitä emme olisi sitä mitä olemme.

Tänä päivänä voisin luetella suuren määrän pettymyksiä, jotka aivan selvästi ovat palvelleet parhaakseni, eikä vain minun, vaan myös lukijoideni. Ilman kaikkea kokemaani en olisi sitä, mitä olen. Jos kaikki olisi tapahtunut oman mieleni mukaisesti, en olisi todellisuudessa ollenkaan tyytyväinen. Tietyt hetket olisivat varmaankin tuottaneet suurtakin onnea ja mielihyvää, mutta kaikki on ajallisuuteen sidottua siinä määrin, että hienoimmatkin hetket ovat jonkin ajan kuluttua menneisyyttä. Menneisyys hyödyttää meitä omalla tavallaan aika vähän, ellemme sitten ole siitä oppineet jotakin nykyhetkeä varten.

Tulevaisuus on sekin omalla tavallaan tärkeä ja merkityksellinen, mutta käsitämmekö ollenkaan kuinka paljon valmistelemme sitä etukäteen, tietämättä itse asiassa edes tulevista minuuteista saati sitten tunneista? Minulla ainakaan ei ole rohkeutta jättää tulevaisuutta omien suunnitelmieni varaan, vaan olen oppinut läksyni siinä koulussa, johon en itse asiassa tietoisesti hakeutunut ollenkaan. Huomasin vain yhtäkkiä ottaneeni sellaisia askeleita, jotka olivat vieneet minut mitä erilaisimmille oppitunneille, joista suurin osa oli aivan oman käsityskykyni ulkopuolella. Siitä huolimatta koin siirtyväni luokalta toiselle ilman omia ansioita ja tunnustavia ja kannustavia rohkaisuja. Omat luulot saivat jäädä omaan arvoonsa, ja petyttyäni kanssamatkaajiini, petyin lopulta itseenikin siinä määrin, että ilman joitakin valon välähdyksiä olisin kiireellä ollut kaivamassa leiviskääni naapurin peltoon.

Aikanaan sain nauttia jatkuvasta seurasta ja jopa siitäkin, mistä veljeni Paavali mainitsee ansioluettelossaan, joka ei juurikaan tuota hänelle itselleen kunniaa. En ole saanut kunniaa osallistua moneenkaan hänen koettelemukseensa, mutta ainakin monenlaisesta tungettelusta olin siinä määrin osallinen, että vielä tänäänkin hirvittää. Monessa suhteessa elämäni kruunattiin mitä erilaisimmilla maineilla ja kuvauksilla, jotka olisivat edellyttäneet jotakin merkittävämpääkin asemaa. Oli tuskin mitään ikävää asiaa, johon minua ei olisi yhdistetty. Erikoisesti merkittävä oli tunkion tuoksu, jota kautta vuosien leyhytettiin nenääni takapihalla kasvavasta kumpareesta, jonka havaitsin aivan liian myöhään. Pitkään aikaan en käsittänyt koko asiaa, mutta tähänkin veljeni Paavali on antanut kuvainnollisesti todella osuvan selvityksen. Osa meistä on katsottu siinä määrin arvollisiksi saamaan huomiota, että olemme verrattavissa tunkioon! Onhan tehtävämme keventää läheistemme ja kaukaisempienkin henkilöiden kuormia!

Jos emme ole mitään muuta todella oppineet, niin ainakin sen, että elämämme on paljon raadollisempaa ja vajavaisempaa kuin mitä jokin aikaa sitten uskoimme. Tämä tietoisuus uusiutuu tällaisessa ajassa sopivin aikavälein, jottemme aivan liikaa innostuisi ajoittaisista onnistumisistamme. Elämä ei kuitenkaan ole ollenkaan niin surkeaa kuin mitä helposti voisi ajatella. Puhummehan koko ajan uskovaisista ihmisistä, jotka eivät ole panneet toivoansa Kristukseen ja tuonpuoleiseen vain tämän elämän ajaksi. Huh, kuinka ristiriitainen lause! Mitä järkeä on panna toivonsa hengellisiin asioihin vain tämän elämän ajaksi, kun kerran kaikki perustuu alkuperäisenä tarkoituksenaan ajattomuuteen, olemuksemme muuttumiseen hetki hetkeltä enemmän Hänen kaltaisekseen, joka elää aina ja iankaikkisesti!

Voiko todellakaan olla ristiriitaisempaa ja omalaatuisempaa ilmestystä kuin ihminen omassa yksinkertaisuudessaan! Kaikkein monimutkaisin ja käsittämättömin asia maanpäällä on yksinkertainen ihminen, se todistetaan paikkansa pitäväksi päivästä toiseen!

Vältän tietoisesti ottamasta kantaa viimeaikaisiin asioihin, koska jokainen ilman muuta tietää kantani. Ihminen on valinnut tiensä ja vastaa kerran kaikista valinnoistaan ja päätöksistään. Katson koittaneen aivan erikoisella tavalla ajan, jossa meidän ei niinkään tule ihmetellä kaikkea väärää ja pahaa, kuluttaen voimiamme ja aikaamme sellaiseen, mikä on tiedotettu meille jo vuosituhansia sitten. Olemme eläneet Sodoman ja Gomorran aikaa jo paljon kauemmin kuin mitä olemme halukkaat myöntämään! Enemmän kuin koskaan aikaisemmin tarvitsemme asennetta, jota olen kyllästymiseen asti toistanut. Ei ole aika hämmästellä ja kauhistella kaikkea pahaa ympärillämme ja pyrkiä repimään epämiellyttäviä asioita vanhana haisevana luuna julkisuuden ja lähimmäistemme hampaista, vaan nyt on aika osoittaa kaikin tavoin sitä, mitä niin suuresti olemme korostaneet. Nyt on aika elää omalla kohdallaan toteen kaikki totuudeksi tietämämme ja elää päivittäin uskovaiselle ihmiselle tarkoitetulla tavalla!