Social Icons

Pages

perjantai 31. lokakuuta 2014

Mikä on tärkeintä?





”Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa…” (Gal.1)

Mikä on meidän kutsumuksemme? Jotkut korostavat yli kaiken palaamista takaisin alkuperäiseen Jumalan Sanaan, Raamattuun. Toiset taas korostavat jonkin tietyn tälle ajalle annetun sanoman merkitystä. Korostusta korostuksen jälkeen, jonkin erikoisen leiman etsimistä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin, ihmisten mielenkiinnon herättämiseksi ja kohdistamiseksi. On siis valtava määrä Kirjoituksiin kohdistuvia korostuksia, voimakkaallakin hengellisellä leimalla varustettuja. Miksi ei siis ottaa vakavasti kaikki esitetyt asiat, koska ne perustuvat Raamattuun?
Onko ihmisiltä sittenkin jäänyt huomaamatta jotakin todella tärkeää ja merkityksellistä? Edellisestä Paavalin lauseesta paljastuu jotakin sellaista, minkä ohitse emme voi kulkea. Me huomaamme helposti sen, kuinka hänet äidin kohdusta asti on erotettu ja kutsuttu, koska sovitamme sen niin mielellämme itseemmekin. Tämä on tärkeätä, mutta mikä on sittenkin kaiken kuulemamme ja lukemamme merkittävin tarkoitus?

”…näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa…”

Kysymys ei ole vain siitä, mitä jatkossa puhutaan Evankeliumin julistamisesta ja muusta mahdollisesta hengellisestä toiminnasta. Koko Kirjoitusten ydin perustuu edellä olevaan lihavoituun tekstiin. Ei riitä vain jokin ulkonainen tekeminen, vaan kysymys on siitä, mitä meissä sisäisesti on tapahtunut ja tapahtuu.

”…kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.” (Kol.1).

En voi olla miettimättä monia jumalanpalveluksia, joissa vain toistetaan tiettyjä asioita ja juhla lopetetaan ehtoolliseen. Olenkohan koskaan kuullut kenenkään julistajan todella nostavan esiin sitä, mitä merkitsee Herran halu ilmaista Poikansa yksittäisessä kristityssä, ja mihin perustuu Kirkkauden toivo? Mikä todella riittää meille itse kullekin, vai onko enää mitään vaatimuksia ja odotuksia edellytyksenä elämän jatkumiselle iankaikkisuudessa?
Itse jätin omalla tavallaan elämäni Herralle konfirmaatiossa, mutta kohdallani ei toteutunut se, mitä sanotaan Matteuksen Evankeliumin lopussa: ”ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Vasta muutaman vuoden kuluttua sain käsittää, että uskovaisen elämässä edellytetään aika paljon enemmän kuin mitä ilman opetusta saatoin käsittää. Siksi on aivan elintärkeätä käsittää mikä on kaiken ydin, ja että sen toteutumiseksi tarvitaan julistusta ja jokaisen ihmisen neuvomista ja opettamista, jotta nämä voitaisiin asettaa esiin täydellisenä Kristuksessa. Olenkohan milloinkaan kuullut kenenkään opettavan tästä täydellisyydestä ja sen saavuttamisesta ns. kirkollisissa piireissä?
Yleisin kutsu tuntuu jatkuvasti perustuvan sellaisena kuin on tulemiseen, mikä on aivan totta ja oikein. Mutta sen jälkeen tulisi kuulua jotakin todella merkittävää, jotta jokainen voisi käsittää tarvittavan muutoksen merkityksen. Mitä armoa se onkaan, että saamme tulla sellaisena kuin olemme, teeskentelemättömänä, pyrkimättä olemaan jotakin mutta kuin mitä todellisuus on! Sananjulistuksen tulee sitten paljastaa jumalalliset odotukset ja vaatimuksetkin, mitkä yhä vielä perustuvat elämän muutokseen ja kaitaan tiehen ja ahtaaseen porttiin.

”…näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa…”

Meidän kutsumuksemme ei siis ole mikään vähäpätöinen. Että Hän minussakin olisi joka suhteessa ensimmäinen, että olisin Hänen tuoksunsa, että kaikille kävisi selväksi se, että Hän on minussa, aterioi kanssani, ja että ennen kaikkea tämä maailma näkisi koko pelastushistorian tärkeimmän ja sisimmän olemuksen minunkin kauttani:

Joka näkee Kristuksen minussa, näkee samalla Taivaallisen Isämme todellisen olemuksen ja Rakkauden meitä kohtaan!

Pyydän edelleen esirukousta sairauksieni puolesta. Silmäni rasittuvat yhä, niin etten nytkään kirjoita enempää yhdellä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text