Pysyvä hedelmä

”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi  mitään tehdä.” (Joh.15).

Tämän sanankohdan sain kuulla todella usein uskoni alkuaikoina, ja kirjoitinkin sen ensimmäisen Raamattuni kansilehdelle. Mitä ihmettä on oikein tapahtunut koko kristilliselle maailmalle, että en muista kuulleeni kenenkään puhuvan siitä viimeisten kymmenten vuosien aikana? Jotakin todella huolestuttavaa on ilmapiirissä, ja ainoa selitys sille ovat vihollisen voimat, jotka pyrkivät vääristelemään kaiken, suosittelemalla koko kristikunnalle hengellisyyttä, jossa on jumalisuuden ulkokuori mutta aito, alkuperäinen jumalallinen voima kielletään. Voimme puhua kaikesta mahdollisesta Raamattuun liittyvästä, mutta jos unohdamme todellisen olemuksemme ja täydellisen riippuvaisuutemme Herrastamme, jäämme ilman uskon ydintä, ja olemme kuin kilisevä vaski ja helisevä kulkunen, jotka kyllä kuuluvat kauaskin, mutta jotka jäävät ilman sitä voimaa, jota tarvitsemme nyt enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin!

Juuri nyt meille tulisi olla ensimmäinen asia mielessämme sen voiman etsiminen, joka meille on tarkoitettu, mutta joka monella tapaa on vetäytynyt syrjään omavoimaisuutemme ja kielteisyytemme johdosta. Me olemme kadottaneet näkymme todellisesta asemastamme ja kutsumuksestamme mitä elävimmän sananjulistuksen alla, koska emme ole antaneet kunniaa Hänelle, jolle se yksin kuuluu. Me olemme saattaneet kokea ja tuntea tehneemme kaikkea mahdollista hengellisellä rintamalla ja uskoa miellyttäneemme Jumalaa kaikella toiminnallamme, mutta mikä on todellinen hedelmä kaikesta, joka kertoo todellisen tuloksen?

Kun Herramme toteaa, ettemme ilman Häntä voi tehdä mitään, ei Hän tarkoita yleistä tekemistä ja suorittamista.

”Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää.”

Meidät on kutsuttu johonkin niin valtavaan, ettei meidän useinkaan anneta itse käsittää sitä, ettemme ajattelisi itsestämme enemmän kuin sopii. Ei ole kysymys hetken hurmasta ja ajallisista saavutuksista, joihin ihmisen perusolemus on mieltynyt. Meidät on kutsuttu rakentamaan Herran kanssa ja kokoamaan Hänen kanssaan Seurakuntaa.

”Vaikka toivon pian pääseväni sinun tykösi, kirjoitan sinulle tämän, että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus. Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.” (1.Tim.3).

”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” (Ef.2).

Erikoisesti silmiini osuvat sanat: totuuden pylväs ja perustus. Miksi voima on kadonnut kristillisistä piireistä ja tilalle tullut kaikkea mahdollista korvaavaa, niin että voimana pidetään sellaistakin, millä on vain hengellinen ulkokuori, mutta todellisessa tarpeessa olevat sielut jäävät ilman todellista apua? Näyttää olevan paljonkin hedelmäksi kutsuttua, mutta miksi ei toteudu se, mistä Herramme puhuu:

”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.” (Joh.15).

Mitä hyödyttää ihmistä, vaikka hän omistaisi koko maailman, mutta jäisi ilman todellista tarkoitusta, sielun pelastusta? Minä en ikinä olisi osannut tulla Herran luokse, ellei Hän itse olisi suorittanut valintaansa ja asettanut minua sille paikalle, missä olen. Miten sitten voisi joku toinen tulla ja kiistää asemani, jos en edes itse ole sitä valinnut? Ulkonaisesti moni asia saattaa muuttua, mutta Jumalan valintoja ei kukaan voi tehdä tyhjäksi, sillä kutsumustansa Hän ei kadu. Meidän tehtävämme on palvella kukin Hengen antamilla lahjoillaan ja mennä sinne minne meidät lähetetään. Meitä ei ole kutsuttu viihdyttämään ja tuhlaamaan aikaamme ja voimiamme johonkin ihmisiä miellyttävään asiaan, vaan meidät on kutsuttu pysyvää hedelmää varten. Meidän hedelmämme ei siis ole itse tekemisemme ja suorittamisemme, vaan pysyvä hedelmä on tulos siitä, että Isän näyttämät teot ja suunnitelmat ovat saaneet toteutua kauttamme, niin että me olemme vain ansiottomia välikappaleita, joiden kautta tuo suuri voima vaikuttaa rukoustemme toteutumisena.

Totuuden pylväs ja perustus! Erikoisesti tässä ajassa meidän tulee ottaa vakavasti kaikki Sanan varoitukset valheellisuudesta ja petoksesta. Erikoisesti Ilmestyskirja puhuu todella vakavasta asiasta:

”Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm.22).

Huomatkaamme millaisessa luettelossa valehteleminen mainitaan! Valhe ei ole vain jokin suun lausuma tai käden kirjoittama totuutta vastaan oleva asia, vaan valhe on itsessään tekijä, joka vetää puoleensa rajattomasti vaikutuksia, jotka vahingoittavat niin yksilöä kuin yhteisöäkin. Valhe on voima, tuhovaikutuksiltaan aivan käsittämätön. Aivan kuten Herramme haluaa vaikuttaa meissä ja meidän kauttamme pysyvää hedelmää ja totuutta, aivan samoin vihollisen voima pyrkii valtaamaan mahdollisimman laajan alan tehdäkseen tuhotyötänsä. Tämä voima ei toimi vain jossakin pimeydessä ja pahuuden valloissa, vaan se on tunkeutunut ns. valkeuden lasten keskuuteen jo Eedenin puutarhasta lähtien. Aivan kuten totuus ja elämä ovat lähtöisin Herrastamme, kaikki vääryys ja valheellisuus tuodaan esiin muutamalla lauseella:

”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” (Joh. 8).

Miettikäämme, kenelle nämä sanat ovat osoitetut!