Suuri voiman mies?

Olin tänään erikoislääkärissä keskussairaalassa. Kaksi vuotta sitten sain suurimman mahdollisen säteilyannoksen eturauhassyövän hoitoon ja asian uskottiin olevan hallinnassa. Nyt kuitenkin veriarvot kertovat syövän kytevän siinä määrin, että ellei Herra auta ja puutu asiaan, joudun ikävänlaatuisiin hoitoihin mahdollisesti lähitulevaisuudessa. Pyydän siis jälleen kerran esirukousta, että arvot pysyisivät entisellään tai laskisivat, niin ettei noita elämänlaatua laskevia hoitoja tarvitsisi suorittaa. Kiitos teille kaikille muistamisesta!

Suuri voiman mies?

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'.” (Luuk.17)

Me jokainen tunnemme ainakin oman kielemme ja tiedämme sanojen merkityksen, lukuun ottamatta ehkä vierasperäisiä sanoja. Olemme kirjoittaneet ihmisistä, jotka uskovat suorittaneensa jotakin aivan erikoista ja ansainneensa sen perusteella jotakin tuonpuoleiseenkin yltävää, ja ovat olleet siitä niin varmoja, että ovat levänneet tämän uskomuksen varassa koko maallisen elämänsä. He ovat omasta mielestään täyttäneet kaikki kriteerit joita heille on asetettu, mutta he joutuvat kuitenkin kohtaamaan aivan uskomattoman vastaanoton Häneltä, jonka hyväksi he ovat uskoneet kaiken tehneensä. Mutta jotakin outoa on heidän asenteessaan ja tyrmistyneessä ilmaisussaan! He eivät puhu ollenkaan sellaisella tavalla, mitä voi odottaa palvelijalta! He ovat aina pitäneet itseään jossakin määrin merkittävämpinä kuin kohtaamansa ihmiset, eli he eivät ole lainkaan käsittäneet mitä sana ”palvelija” tarkoittaa. Se tulee julki heidän sanavalinnoistaan ja käsityksestään, että heidät olisi pantu merkille erinomaisten tekojensa tähden:

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.” (Matt.7).

”Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: ’Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen’. Mutta Pietari sanoi hänelle: ’Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä’.” (Apt.8).

Olemmeko koskaan tulleet ajatelleeksi, kuinka selventävä tämä jälkimmäinen kohta on pohtimallemme asialle? Koska meillä tänä päivänä on niin harvoja Pietareita ja hänen kyvyillään varustettuja, jäävät henget erottamatta, ja siten aivan käsittämättömällä tavalla jaetaan hengellisiä lahjoja taloudellisinkin perustein. Hyväuskoinen tämän päivän julistaja pitää Simonin pyyntöä todella hengellisenä ja aivan toivottuna asiana, uskovaisten parasta ajatellen. Erittäin merkille pantava sana kuitenkin sisältyy Simonin toivomukseen: valta! Tähän seikkaan törmäämme kaikkialla, aivan kuten jo olemme huomanneet.

Mihin kaikki kohtaamamme vallan jano perustuu Simonin kohdalla? Hän tuskin edustaa ainoana tutkimaamme asiaa, vaan on tallennettu meille Raamattuun jonkin laajemman asian oppimiseksi.

”Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'.” (Apt.8).

Toisiko tämä tutkistelu jonkinlaista valoa siihenkin asiaan, miksi noituus ja kristillisyys sellaisessa määrin ovat sekoittuneet keskenään ja tekevät sitä tässä ajassa aivan ennen näkemättömällä tavalla?

Simeon oli tottunut valtaan ja kansan suosioon, ja nautti erikoisesti siitä kun häntä pidettiin suurena. Hän itse ei kaihtanut väittää olevansa suuri. Kansa kuunteli häntä lapsista vanhuksiin asti, koska ihminen on uskonnollinen ja etsii koko ajan jotakin entistä erikoisempaa. Merkille pantavaa on, että kansan todistus kuului noituudesta huolimatta: ”Tämä mies on Jumalan voima!” Jo tässä vaiheessa käyvät kylmät väreet selkäpiitä pitkin, kun ajatukset menevät mitä erilaisimpiin ilmiöihin tässäkin ajassa!

”Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.”

Simeon oli kautta aikain hämmästyttänyt kansaa pimeyden voimillaan, mutta nyt paikkakunnalle saapui julistaja, joka sai kansan mielen muuttumaan siinä määrin, että hän itsekin hämmästyi. Hänenkin mielensä muuttui siinä määrin, että hänet kastettiin ja hän pysytteli Filippuksen seurassa, varmastikin istuen hänen kanssaan samassa pöydässä saman seurueen jäsenenä. Mutta häneltä kaikesta huolimatta selvästi puuttui jotakin sydämen tuntijan edessä. Mutta sitä ei pane merkille meidän aikamme ulkopuolinen ja pinnallisuuteen huomionsa kiinnittävä tarkkailija. Hänen kristillisyytensä riittäisi lukemattomille ryhmille ja julistajille!

Simeon oli tottunut esillä oloon ja ihmisten ihannoiviin katseisiin, eikä nykyinen tilanne pidempään kyennyt tyydyttämään hänen sisäisiä tarpeitaan ja pyrkimyksiään. Hän halusi nyt uudenlaista valtaa ja voimaa, aivan siinä hengessä, josta olemme edellisissä kirjoituksissa kertoneet. Hän katseli vain tähän aikaan, tähän hetkeen:

”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” (1.Kor.15).

Olisiko tämä sopiva ilmaisu myöskin niistä ihmisistä, jotka kerran esittävät Herrallemme hengellisen ansioluettelon?

Simeonissa silmiemme eteen tuodaan selvitys siitä, miten vanha ja uusi sekoittuvat keskenään petolliseksi hengellisyydeksi, jos vanhaa ei nähdä Jumalan vihollisena ja kadottavana asiana. Tuntemamme kristillinen kirkko koko laajuudessaan perustuu uskomattomassa määrin esimerkkiimme miekkakäännytyksineen ja pakanallisuuteen perustuvine juhlineen ja nimityksineen. Aikanaan katsottiin pakanalliset tavat niin perinteisiksi ja peruuttamattomiksi, että ne yhdistettiin kristillisiin käsityksiin kansan miellyttämiseksi.

Ei siis ole ihme, jos arkkipiispa selittää kirkon selviävän kaikista haasteistaan, koska ollaan valmiita mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin!