Sillä se, mitä Hän puhuu, ei ole Hänestä itsestään!

Sillä Pyhä Henki ja me…!

Olisikohan meillä tässä melkoisen pysähtymisen paikka? Me olemme kautta elämämme rientäneet eteenpäin erilaisten innoitusten vallassa. Mutta olisikohan meillä useimmiten ollut vääränlainen kiire, niin että meiltä on jäänyt huomaamatta elämällemme todella merkittäviä asioita?

”Miksi Markku on niin varma?” Tämä oli vuosikymmenien ajan kysymys, jolla haluttiin tehdä minulle huono omatunto ja saattaa monet kuulijani ja lukijani epäilyksien valtaan. Olen todella kiitollinen Herralleni siitä, ettei yhtään ainoata kertaa kukaan ole lähestynyt minua Raamattu kädessään, osoittaakseen minun opettaneen tai puhuneen tai kirjoittaneen jotakin väärää. Kaikenlaisia lipsahduksia ja vääriä sanavalintoja sisältää meidän jokaisen kommunikointimme, sillä olemmehan ihmisiä. Mutta että olisin tarjonnut ihmisille jotakin epäraamatullista, siitä ei kukaan ole minua pyrkinyt ojentamaan.

Miksi ei kukaan koskaan ole selvittänyt minulle miksi minut haluttiin syrjään? Siihen on antanut vastauksen useampikin aivan tavallinen veli ja sisar. On kuulemme helppo hylätä joku ihminen ilman minkäänlaisia selvityksiä, kun ei ole mitään konkreettista aihetta syytöksille. Joku vain yksinkertaisesti halutaan syrjään, aivan menneiden aikojen hengessä:

”Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: ’Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas’…” (Apt. 24)

Useimpien kohdalla kutsua on kai turha odottaa, niin monenlaisiin näkemyksiin ja uskomuksiin ovat nämä ihmiset ajautuneet. Ainakin osa ihmisistä aikanaan koki tulevansa nuhdelluksi, mikä mainittiinkin melkoisella närkästyksellä. Tässä onkin kai suurimman kompastuksen kohta, joka saa kysymään todellisen loukkaantumisen syytä ja kohdetta. Minulla ei ole pienintäkään kerskauksen aihetta eikä tarvetta etsiä jonkinlaista kunniaa itselleni, mutta voin sanoa rehellisesti, etten milloinkaan valmistanut saarnaa etukäteen. Pelolla astuin väkijoukon eteen mielessäni ehkä vain yksi ajatus ja lupaus: ”Avaa suusi, niin Minä sen täytän.” Huomasin usein puhuvani asioita, jotka eivät milloinkaan olleet tulleet mieleeni, ja jos ei tilaisuuksia olisi nauhoitettu, en olisi jälkeenpäin tiennyt itse ollenkaan, mitä olin puhunut!

Jos olet lukenut kirjoituksiani, voin sanoa ettei yhtäkään niistä muokattu kirjoittamisen jälkeen siirtelemällä kappaleita tai laajempia osia, lukuun ottamatta ehkä ”Kauhistuksen kanahäkki-vihkosia”.

Pelottaakin siis ajatella niitä ihmisiä, jotka sellaisella varmuudella astuivat eteeni loukkaantuneena sanottuun tai kirjoitettuun. Näitä rohkeita oli todella vähän, mutta voi sitä nuhdekirjeiden määrää, jonka aikanaan jouduin kohtaamaan, välillä uskaltamatta avata niitä! Nuhteita, moitteita, mutta ei milloinkaan perusteluja Sanan pohjalta! Ei milloinkaan! Ei oikeastaan koskaan kerrottu mistä minua nuhdeltiin. Aikamoinen taito kirjoittaa kokonainen kirje nuhteeksi ilman mitään perustelua!

Miksi kirjoitan nyt tällaista? Miksi olen yhä vielä niin varma? Miksi minulla niin usein on selvä tunne siitä, etten ole yksin tässä asunnossa? Miksi yhä uudelleen ja uudelleen mieleeni tuodaan tietyt Herramme sanat, jotka saavat minut käsittämään, miksi Markku on niin varma? Onko minulla oikeus tähän varmuuteen, vai olenko itse ottanut sen omavaltaisesti?

”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.  Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16).

Miksi jotakin tällaista olisi kirjoitettuna, jos meillä ja minulla ei olisi oikeutta ottaa se vakavasti ja omaksemme?

Kuka on halunnut kiistää meidän oikeutemme tällaiseen asemaan Jumalan Sanassa ja hengellisessä elämässä? Nyt jälkeenpäin ajatellen ei yksikään vilpitön ihminen ole sitä kyseenalaistanut, vaan niin surullista kuin se onkin, ovat epäilyksen siementä kylvämässä aina olleet monella lailla suorastaan pelottavat ja vastenmielisetkin ihmiset. He eivät ehkä itsessään ole olleet niin pahoja, vaan heissä on vallinnut mitä erilaisimpia henkiä, vastustaen kaikkea syvällisempää hengellisyyttä, johon aina sisältyy nuhdettakin. Nämä henkivallat ovat noudattaneet oppimiaan tekniikoita, jotka aina tuntuvat seuraavan jo havaitsemiamme näkemyksiä. Erittäin suosittuja tuntuvat olevan Nikolaiittojen ja Bileamin opit, joiden henkeä on noudatettu preussilaisessa kurissa ja hierarkkisessa uskonnollisuudessa. Kaikkeen on sisältynyt yksittäisen kristityn aseman kieltäminen vapaana ja itsenäisenä persoonana. Pyhän Hengen johdatus on aina pyritty sitomaan johonkin erikoisarmoitettuun persoonaan tai järjestöön, vallanharjoituksen mielessä.

”Pyhä Henki ja me!” ”Pyhä Henki ja minä!” Miksi niin pelätään tätä asetelmaa, joka selvästi ja kiistattomasti perustuu Sanan opetuksiin? Koska se suo itse kullekin sen hengellisen vapauden, johon meidät todellisuudessa ja alkuperäisesti on kutsuttu jumalallisella kutsumuksella!

Oletko pannut merkille, ettei Pyhällä Hengellä ole mitään omaa, vaan Hän on täysin riippuvainen siitä, mikä lähtee Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta?

”Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.  Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.”

Meidän Herramme aikanaan puhui ja teki vain sen, minkä Hän näki Isältä. Kuinka suuri armo onkaan se, että Hän omalla ansiollaan on kutsunut meidät samaan ajatteluun ja ilmapiiriin. Meidänkin tehtävämme on toimia Herran Jeesuksen Kristuksen kirkastamiseksi, ja se voi tapahtua ainoastaan yhteistoiminnassa Pyhän Hengen kanssa!

Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään!

Kuinkahan paljon kuulemme tässäkin ajassa sellaista, mikä on lähtöisin ihmisistä itsestään?