Lohduttakaa, lohduttakaa

”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ’Sinun Jumalasi on kuningas!’” (Jes.52).

Sieluni on itkenyt jatkuvaa itkua sen johdosta, että niin harvoin on saanut kuulla ilosanomaa, jota todella voi kutsua hyväksi sanomaksi. Ihmiskunta ja samalla koko kristillinen maailma on kokenut pimeät vuosisadat ja kaiken mahdollisen masentavan. Takanamme on todellinen vaivanaika, mistä puhuu Jesaja niin osuvasti.

”’Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani’, sanoo teidän Jumalanne. ’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.’ Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’ Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’” (Jes.40).

”’Katso, teidän Jumalanne!’ Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.”

Torstai-iltana tuli televisiosta ohjelma Vatikaanin taloudellisista epäselvyyksistä, jossa melko yksikantaan todettiin, että raha on ollut ja on edelleenkin ensisijainen tekijä tuossa järjestelmässä. On väärin osoittaa sormella pelkästään katolista kirkkoa, koska oikeastaan jokainen kirkkokunta tai yhteisö on langennut samaan vääryyteen. Herramme sanoi selvästi, ettei ihminen voi palvella Jumalaa ja mammonaa, joten käytäntö on nyt osoittanut todeksi sen, mistä olemme useinkin puhuneet. Herramme ei aikanaan kumartanut mammonan herran edessä, mutta nyt valistunut seurakunta on korjannut tämän ”virheen” ja on hyvän tarkoituksen varjolla kumartunut todella syvään taloudellisen hyvinvoinnin edessä!

Tämä henkivalta on juurtunut oman perusluonteensa johdosta niin syvälle kristilliseen elämään, että se selittää miksi julistus ei kuulukaan edellisten lainausten mukaisesti, koska sisäinen häpeäntunne on johtanut jumalanpalveluksen tietylle etäisyydelle sen kohteesta. Huono omatunto ei anna myöten lähestyä näennäistä palvonnan kohdetta liian lähelle, ja siksi julistus ei kuulu: ”Katso, sinun Jumalasi on Kuningas!”

Kristillisen maailman kuningas on selvääkin selvemmin Mammona, joten julistuskin on sen mukaista. Erään menestysteologin ja julistajan nimi on jopa Dollar, mikä ei tunnu häiritsevän ketään!

Minulla ei ole mitään todistuksia mielenterveyden alalta, mutta olen joutunut tekemisiin mitä erilaisimpien ongelmien kanssa koko elämäni ajan, ja ajoittain tunsin pitäväni yllä yksityistä mielisairaalaa vaihtelevan potilasmäärän kanssa. Käytäntö on paljon parempi opettaja kuin oppikirjat, ja yli viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista. Rohkenen kaiken kokemani perusteella väittää edelleenkin, että ahdistavin tekijä kristillisessä maailmassa on ns. menestysteologia, joka on paljon laajempi käsite kuin mitä kukaan meistä on tullut ajatelleeksi. Se ei todellisuudessa sisällä niitä tekijöitä, mitkä päällimmäisenä ovat nähtävissä. Koska koko Sanan todistus selvästi tuo julki niin opetuksellisesti kuin historiallisestikin aivan toisenlaisen näkemyksen, voimme sanoa Raamatun olevan täysin menetysteologian kannalla!

Jos ihmisille opetetaan suoranaisella hurmoksella jotakin Sanan kokonaistodistuksen vastaista, on seurauksena aivan käsittämätöntä vahinkoa kuulijoiden mielessä ja olemuksessa. Ihminen kestää tietynlaista petosta määräänsä asti, mutta jossakin vaiheessa ihmisen sisäinen todellisuudentaju nostaa kovan äläkän. Pettymyksen laajuus on katastrofaalinen ja saattaa kääntää ihmisen totaalisesti ns. kristillisiä käsitteitä vastaan. Petos uskonnollisella alueella on tuhoisinta, mitä ihminen voi kohdata!

Olen henkilökohtaisesti ollut todistamassa, kuinka suuri luottamus joillakin ihmisillä on hengellisiä idolejaan kohtaan. Heidän on mahdotonta uskoa paljastuneita asioita, koska vallinneen käytännön kautta on muodostunut eräänlainen, joskus suoranainen utopia, jonka lävitse on kai mahdotonta nähdä todellisuus.

”Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’”

Kysymys kuului jo tuolloin, mitä tulee julistaa. Sen aikainen vastaus on luettavissa seuraavista jakeista. Ihmisellä on tarve kuulla julistusta, sillä ilman sitä ei voida tietää mitä tulee tehdä ja mihin kiinnittyä. Helluntaina kaikki tapahtui Pyhän Hengen johdatuksessa, niin että voidaan todeta jumalallisen tarkoituksen toteutuneen. Ihmiset saivat piston sydämelleen ja yleinen kysymys kuului:

”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”

Tragikoomisella tavalla meidän päiviemme julistus näyttää enemmänkin saaneen ihmiset kääntymään kuulijatovereidensa ja jopa opettajienkin puoleen riemullisella huudahduksella: ”Veli, sisar, nyt minä tiedän mitä sinun on tehtävä!” Ihmisten todellinen reaktio on siis selvästi kiinni kuullusta julistuksesta. Hilja Aaltosen odotus itkuherätyksen suhteen on saanut ainakin toistaiseksi jäädä toteutumatta. Sellaisena se on pysyvä siihen asti, kun meille suodaan armo korkeudesta ja kuulemme todellisen sanoman:

”’Katso, teidän Jumalanne!’ Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.”

Tapahtuneeko kaikki vasta todella vakavan tilanteen keskellä, joka ei enää salli petosta ja kevytmielistä asennetta hengellisiä asioita kohtaan? Pelottavinta on se, että todellisuudessa keskuudessamme on selvääkin selvempänä aikanaan kaikunut jumalallinen julistus ja kutsu maanlaajuisesti. Ihmiset selvästi tunnistivat etsikonpäivän läsnäolon, mutta erilaiset inhimilliset tekijät hukuttivat sydänten kaipuun mitä erilaisimmilla rinnakkaisilmiöillä. Kukaan ei voi sanoa, ettei meitä olisi varoitettu kaikesta sellaisesta, mikä on melkein kuin, ihan kuin, mutta ei täysin raamatullista. Julistus kadotti merkityksensä, koska sen läpitunkevana totuutena ei ollutkaan enää:

”Katso, teidän Jumalanne!”

”Sinun Jumalasi on kuningas!”

Kaiken jumalallisen kutsumuksen keskellä ihminen vastoin kaikkea jumalallista ymmärrystä ja inhimillistä järkeäkin uskoi sittenkin tarvitsevansa enemmänkin inhimillisen hallitsijan näkyvänä ja kosketeltavana, kuin että olisi luovuttanut itsensä näkymättömän Voiman ja Hallitsijan käsiin. Ihminen ei ole hylännyt sen paremmin Samuelia kuin ei Markkuakaan, vaan

”…sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa. Niinkuin he aina siitä päivästä, jona minä johdatin heidät tänne Egyptistä, tähän päivään asti ovat tehneet, kun ovat hyljänneet minut ja palvelleet muita jumalia, aivan niin he tekevät nyt sinullekin. Kuule siis heidän ääntänsä. Kuitenkin varoita heitä vakavasti ja ilmoita heille, mitkä oikeudet on kuninkaalla, joka on heitä hallitseva.” (1.Sam.8).

Me olemme jo nähneet millaisia oikeuksia johtaville veljille ja osaltaan sisarillekin on suotu, ja mitä seurauksia kaikesta on ollut. Emme niinkään katsele eri ihmisiä ja heidän yllään vallitsevaa karismaa tai hengellistä viittaa, vaan vetoamme yksinomaan meidän Herramme vakaviin sanoihin, jotka tulikirjaimin vieläkin palavat kirjoituksena seinällä kaikkien nähtävänä:

”Heidän hedelmistään te tunnette heidät!”