Samassa pöydässä

”Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.” (Luuk. 139).

Tässä saamme kuulla ihmisten todistuksen, jota joku voisi pitää Evankeliumin julistuksena tai jopa henkilökohtaisena uskontunnustuksena, koska oikeastaan jokaisella sanalla on jonkinlainen raamatullinen perustus. Eihän todellakaan voi olla merkityksetöntä se, jos on istuttu samassa pöydässä ja syöty ja juotu itse Herran kanssa! Emme kuitenkaan saa unohtaa, kuka myöskin pani kätensä samaan vatiin Hänen kanssansa, jolle mikään ei ollut salassa! Merkille pantavaa on mielestämme se, kuinka hienotunteinen ja ystävällinen Herramme oli, eikä ollut mitenkään erotellut opetuslapsia toisistaan, vaan oli kumartunut jokaisen eteen samalla tapaa, pesten ja kuivaten jokaisen jalat.

Meille ihmisinä kaikki tämä on täysin käsittämätöntä, koska se on niin suuressa ristiriidassa meidän luontaisen ajattelumme kanssa. Jos me olisimme saaneet olla luomassa tätä pelastushistoriaa, olisi tänään kaikki aivan toisen näköistä. Me olisimme pitäneet huolen siitä, että jokainen ongelmia tuottava henkilö olisi karkotettu tai ainakin järjestetty sopivan välimatkan päähän. Toki Herramme antoi Juudaksen selvästi käsittää Hänen olevan tietoinen tämän tekemisistä ja suunnitelmista, mutta saman pöydän ääressä istuville opetuslapsille kaikki jäi arvoitukseksi. Varmaankin hyvä niin!

Riittääkö samassa pöydässä istuminen aidon suhteen todistamiseksi? Mieleeni tulee hyvin erikoinen kohta Vanhasta Testamentista:

”Ja kumpaisellakin kuninkaalla on paha mielessä toistansa vastaan. Samassa pöydässä he puhuvat valhetta; mutta se ei onnistu; sillä säädetty aika ei ole vielä lopussa.” (Dan. 11)

Tämä sanankohta tulee usein mieleeni erilaisten suurmiesten ja suurvaltojen tapaamisten yhteydessä. Samaan pöytään istuutumien ei vielä takaa mitään rauhanomaista loppuratkaisua. Maailmassa on vallinnut petollinen rauha jo noin seitsemänkymmenen vuoden ajan, ja tämä maailma puhuu rauhasta ja hyvästä tahdosta, mutta edellinen lainauksemme tuo todellisuuden eteemme. Kysymys ei niinkään ole yksittäisistä ja korkeantason ihmisistä, vaan tämän maan päällä käydään jatkuvaa taistelua, jonka alkuperä ei ole maan päällä vaan ilmavalloissa, henkimaailmoissa, joista Danielkin meille kertoo. Koen tämän alueen olevan omien kykyjeni ulkopuolella, joten en mene siihen lähemmin.

Meillä ei siis ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan:

”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.”  (Ef.6)

Erikoisesti mieleni kiinnittyy kehotukseen seisoa kupeet totuuteen vyötettyinä. Meidän tulee siten olla elävä todistus, ei inhimillisistä ajatuksista ja lupauksista, vaan olemuksemme tulee olla kuva jumalallisesta suunnitelmasta ja totuudesta. Tämä ei ollut todellisuutta Juudaksen kohdalla, vaikka hän niin pitkään sai nauttia Herramme seurasta ja opetuksesta. Mieleeni tulee jälleen kerran tuo sanankohta, joka poltettiin sydämeeni jo viisikymmentä vuotta sitten:

”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna.” (Jes.48).

”Sillä ’teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa’, niinkuin kirjoitettu on.” (Room. 2).

Seurakunnan ensisijainen tehtävä on toimia Jumalan kunnian puolesta noudattaen sille annettuja ohjeita. Me osaamme hyvin usein ja suuressa määrin pitää huolen oman perheemme, sukumme, työpaikkamme ja yhteisömme kunniasta. Miten sitten on mahdollista, että tärkein kunniakysymys on sellaisella tavalla laiminlyöty, ettemme edes saman pöydän ääressä istumisesta huolimatta osaa varoa asioita ja tapoja, jotka tuottavat häpeää Herrallemme?

Suuret herrat istuvat saman pöydän ääressä ja puhuvat toisilleen näennäistä totuutta, joka kuitenkin todellisuudessa on täysin paikkansapitämätöntä. Sama henki vallitsee pienemmissäkin piireissä ja olosuhteissa. Kuinka monessa pöydässä olenkaan itsekin istunut menneiden vuosikymmenien aikana ystävieni kanssa! Erikoisesti ovat jääneet mieleen Keski-Euroopassa tapahtuneet vierailut, joiden aikana halattiin oman maan kansalaisia todella usein ja näyttävästi, istuen sitten samoissa pöydissä, mutta sitten illalla kokousten jälkeen saimme jo vastaanottaa nyreitä ja luimistelevia katseita juuri niiden suunnalta, jotka päivällä olivat niin rakkaudellisesti halanneet ja ruokapöydissä ojennelleet voita tai leipälautasia. Missä suhteessa eroaisi oma pöytämme noiden suurten herrojen pöydistä? Sama henki molemmissa paikoissa, kummassakin tapauksessa petollisena ja vahinkoa tuottavana! Keneen siis voi enää luottaa, on oikeutettu kysymys!

Olemme istuneet mitä erilaisimmissa kokouksissa sananjulistuksen alla, niin omassa maassa kuin ulkomaillakin. Kuultu Sana tunnustettiin totuudeksi niin oman joukon kuin vieraidenkin edessä. Siitä huolimatta totuus ei saanut estää puhumasta kaikenlaista rikkovaa ja hajottavaa niistä sananpalvelijoista, jotka samaa totuutta levittivät maassamme. Ristiriidat olivat sitä luokkaa, että tuskin löytyi suurempaa kompastuksen ja halveksinnan ilmapiiriä Jumalan asian häpeäksi ja suoranaiseksi pilkaksi tekemiseen. Oikeastaan ei mikään ns. ulkopuolisten aiheuttama negatiivisuus ja vastustus kykene siihen, mitä ns. omat joukot voivat aikaansaada Jumalan Nimen häpäisemiseksi!

Ei siis ole mitään puolusteluja ja verukkeita sillä perusteella, missä pöydässä on istuttu ja missä ollaan kuultu aitoa julistusta. Olemme aina ajatelleet, että oksennus ja kaikki pahennus olisivat kaukaisilla kirkkokunnallisilla pöydillä. Nyt alkaa todella kaiken kirkastuessa tuntua siltä, että kaikki paha ja väärä ovat sittenkin olleet lähempänä kuin kukaan on halukas uskomaan!