Vaihteeksi jotakin narsismista

Olen nyt usean vuoden ajan seurannut muutaman henkisen väkivallan uhrin selviytymistaistelua ja tullut siihen tulokseen, ettemme osaa ottaa kaikkea niin vakavasti kuin pitäisi. Ennen kaikkea ajattelen hengellisessä toiminnassa mukana olleita ihmisiä, jotka olosuhteisiin nähden ovat olleet aivan käsittämättömien asioiden kanssa tekemisissä. Kaiken ymmärtäisi jollakin tavalla aivan normaalien maailmallisten ihmisten keskuudessa, mutta että seurakunnallisissa ympyröissä voi tapahtua jotakin tämän kaltaista, ei ole millään tavalla selitettävissä tai puolusteltavissa. Olemme tekemisissä niin vakavien rikkomusten ja suoranaisten syntien kanssa, että tarvitsemme aivan uudenlaisen asenteen ja näkemyksen voidaksemme edes jollakin tavoin kestää omantuntomme ja psyykemme kanssa.

Tuntemamme uhrit ovat uhreja sanan mukaisesti joka suhteessa, eikä usean kohdalla voida puhua pelkästään menneessä aikamuodossa, vaan haavat ja arvet kestävät parantua kauemmin kuin kukaan todella haluaa uskoa. Elämän olosuhteet ja ulkoiset tekijät ovat jokaisella muuttuneet, joillakin suurestikin, mutta jonkinlainen näkymätön prosessi ei ole päättynyt, vaan jatkuu vuodesta toiseen selvästi tiedostettuna tai alitajuisena. Useat ovat jääneet vastoin parempaa tahtoaan yksin, pelkästään jo entisen ja koetun katastrofin toistumisen pelossa. Tämä on yksi surullisimmista piirteistä tapaustemme kohdalla, koska tällaiset ihmiset jos ketkä tarvitsisivat mahdollisen mittavan ystäväpiirin asioiden selvittämiseksi ja osittain unohtamiseksikin. Tuntuu pahalta puhua unohtamisesta, koska elämä näyttää eriytymisen jälkeen sisältävän aivan käsittämättömässä määrin tekijöitä, jotka eivät anna unohtaa, vaan nostavat asian toisensa perään mielen syövereistä. Tiedostamme aivan oikealla tavalla, ettei asioita voi unohtamalla korjata, vaan ne on jossakin määrin käsiteltävä, vaikkakin tuskan ja ahdistuksenkin kanssa.

Niin mies kuin nainenkin tuntee itsensä yksinäistäkin yksinäisemmäksi, kaivaten ja samanaikaisesti peläten uutta suhdetta. Entiset piinaajat vaihtelevalla tavalla jättävät uhrinsa omiin oloihinsa, kuitenkaan välttämättä katoamasta tuttavapiiristä. Merkittävimmän ongelman muodostavat lapset, jotka kummallekin osapuolelle ovat niin tärkeitä, että suhdetta näihin on pyritty ylläpitämään henkeen ja vereen asti. Tiedossamme on lukuisia tapauksia, missä uhri on lasten tähden luopunut niin paljosta henkisestä ja maallisestakin, että on kadottanut valtavan määrän henkisyyttä ja mielenterveyttä.

Jo maan laki vaatii kummallekin osapuolelle oikeuden tavata lapsia, ja eriytymisen jälkeen uhri on siinä määrin kärsinyt ja vammautunut henkisesti, ettei hän ole kykenevä oikealla tavalla pitämään puoliaan. Siten vammauttaja usein ujuttaa itsensä lasten elämään ja perheisiin sellaisella tavalla, mikä monessa suhteessa saa tukan nousemaan pystyyn ja kylmät väreet selkäpiihin. Kiusaajalla on takanaan pitkä kokemus puolison mustamaalaamisesta, ja tämä on omalla salaperäisellä tavallaan muodostunut hänelle todistetuksi todellisuudeksi, jonka perusteella hän yhä edelleen, entistäkin selvemmin kokee oikeutetuksi pitää kiinni näkemyksistään. Hän oli omasta mielestään aina ja kaikissa tilanteissa oikeassa, joten hän nyt jatkaa vain siitä, mikä on todistettu oikeaksi!

Niinpä nyt yksin jäänyt mies suree yksinäisyyttään jopa siinä määrin, että kaikki ahdistus kehollistuu jossakin määrin. Hän kylläkin saa tavata lapsiperheitään, masentavan harvoin, mutta lasten asenne saattaa ylittää tapaamisen tuottaman ilon. Kuinka moni saakaan kokea perheeseen ujuttautuneen puolison manipuloineen lapsia siinä määrin, että yksittäisistä lauseista heijastuu selvästi lapsen usko siihen, että esim. isä ei ole oikein kunnossa, vaan on jopa vakavassa määrin mielisairas. Äiti esiintyy vakuuttavampana kuin milloinkaan aikaisemmin elämässään, ollen käsittämättömän uskottava lasten silmissä, siitä huolimatta että hyvinkin usein terveen mielen naamio pettää, ja mies näkee vaimonsa selvästikin huonokuntoisemmaksi kuin aikaisemmin.

Mikä saa lapset tällaisella tavalla erehtymään ja tekemään vääränlaisia johtopäätelmiä? Ikävä kyllä jo yhteiselämän aikana tapahtunut usein näkymätön ja huomaamaton manipulointi, joka monissa tapauksissa ei näytä loppuvan tämän elämän aikana. Se jatkuu ja jatkuu, ei yksin lasten kohdalla, vaan näiden puolisoiden ja vanhempienkin kohdalla. Se on jotakin niin hienostunutta ja huomaamatonta, että sitä ei voi lakata ihmettelemästä ja sairaalla tavalla ihannoimasta! Alansa kerma ja tuhattaituri on toiminnassa, väsymättä milloinkaan ajamasta omaa etuaan, yhä edelleenkin todellisuudessa lasten ja heidän perheidensä kustannuksella. Miksi näin? Petos on petos, näkymättömänäkin, ja johtaa monenlaisiin menetyksiin, jotka uhri kokee kokoaikaisesti ja muut sitten ajan kuluessa monenlaisina laiminlyönteinä ja kadotettuna elämänvoimana. Menetykset ovat sitä luokkaa, ettei niistä liiallisen mielipahan pelossa uskalla kirjoittaa enempää.

Uhri on siis menettänyt jo nyt tavattomasti, mutta kaikki ei ikävä kyllä jää siihen, ja tätä haluamme jossakin määrin pohtia. On niin monia asioita, jotka tekevät elämästä mielekkään ja elämisen arvoisen. Jokainen uhri tietää tuskastumiseen asti mitä on jo kadottanut ja jäänyt vaille. Henkinen menetys on merkittävin, mutta taloudellinen puoli ei yhtään jää kaiken varjoon. Kadotettu henkisyys ei ole itsenäinen tekijä, vaan vaikuttaa koko elämään sellaisessa määrin, että kaikki taloudellinenkin puoli kärsii samassa mittakaavassa. Tästä kuvaavimpana seikkana se, kuinka varmaankin lähes tuhannesta kuullusta tapauksesta on jäänyt mieleen vain muutama tapaus, joissa uhri on kertonut olevansa hankkimassa uutta omistusasuntoa. Kaikki muut ovat antaneet ymmärtää menettäneensä yhdessäolonsa aikana lähes kaiken omaisuutensa tavalla tai toisella.

Suurin menetys kai perustuu henkisen kapasiteetin vajauksesta johtuvaan väsymykseen, joka on estänyt toimimasta oman taloudellisen edun hyväksi. Ei ole yksinkertaisesti jaksanut kantaa vastuuta asioissa, jotka kyllä on tuntenut välttämättömiksi, mutta… mieli on ollut niin maassa jatkuvan piinan johdosta, että tuskin on tullut pestyä hampaita tai käytyä pesulla. Tämän kiusaaja muistaa, muistaa kertoa sen lapsille ja lapsenlapsillekin, niin että etenkin isää haistellaan sitten aivan erikoisella mielenkiinnolla ja mietitään käykö tämä vieläkään pesulla.

Menetykset ovat siis suunnattomia, käsittämättömiä, anteeksiantamattomia. Seurakunnat eivät vieläkään tiedosta näitä asioita, vaikka kertomamme ongelmat ovat aivan ainutlaatuisia niiden keskuudessa jo sen johdosta, että lähimmäisenrakkautta pidetään niissä niin luonnollisena asiana, ettei siitä oikeastaan enää puhuta ollenkaan.

Ihminen tottuu ja ei totu moniin asioihin. Satuttavinta on varmaankin se, kun kiusaaja omine erityispiirteineen ja narsismiin liittyvine eri mielenterveysongelmineen on jo manipuloinut lapsia ja lähiomaisia, ja nyt eriytymisen jälkeen jatkaa entiseen malliin. Lapset ovat uhrille usein lähes ainoa elämää ylläpitävä voimavara, ja nyt näiden mieliin on vuosikausien ajan iskostettu isän tai äidin kuvitellut psyykkiset ongelmat. Ihminen sietää tiettyjä asioita tiettyyn rajaan asti, ilman että rikkoutuu vakavalla tavalla psyykkisesti. Kun nyt sitten kuitenkin elämän tilanne on osoittautunut sellaiseksi kuin se on, yksinäisyyttä, sydänsuruja ja henkistä vammautuneisuuttakin jossakin määrin, muuttuvat aikaisemmin jonkin lailla siedetyt seikat todella haavoittaviksi. Viimeinkin on uhri saanut vakuutetuksi itsensä siitä, ettei ole mielisairas, vaan todella sairas kumppani on vuosikausien ajan kätkeytynyt omine ongelmineen terveen mielen naamion taakse. Nyt tiedostetaan tosiasioita kuntoutumisen ja eheytymisen vaikutuksesta ja suuri osa menneisyydestä selittyy vapauttavalla tavalla. 

Mutta kuinka satuttavaa onkaan seurata kiusaajan leijailua ja vallan harjoitusta niiden piirissä, jotka ovat uhrille aivan elinehto ja elämän voima! Hän on kuin ei koskaan olisi tapahtunutkaan mitään ikävää, ja ihmetystä saadaan aikaiseksi sopivilla vihjaisuilla kumppanin kyvyttömyydestä menneessä elämässä osallistua oikealla tavalla perheen elämään, niin että ero oli suoranaista seurausta tämän mielenterveyden ongelmien tähden. Nämä asiat eivät välttämättä jää perheiden pariin, vaan mahdollisesti jossakin liikkeessä uhri saa osakseen erikoislaatuisia ilmeitä ja kuiskutteluja. Tässä on nyt se ongelmaihminen, joka sellaisella tavalla sotki niin ihastuttavan naisen tai miehen elämän, niin että tämä oli pakotettu ottamaan eron!

Mikä satuttaisi isää tai äitiä enemmän kuin se, että lapset säälivät häntä sellaisena hölmönä ja sekavana, kuin mitä tämä mitä selvimmin on niin vakuuttavan puolison esittämänä. Jossakin vaiheessa murhe lasten asenteiden johdosta alkaa syövyttää vanhemman mieltä ja joudumme jälleen toteamaan elämän laadun heikkenemistä ja paineiden tarttumista uniinkin. On vaikea uskoa unien merkittävään terveydellisyyteen ja alitajunnan parantavaan vaikutukseen näiden ihmisten elämässä. Jo melko pitkälle käsitellyt asiat palautuvat unissa mieleen ja synkistävät usean päivän auringon paisteesta huolimatta. Ongelma ei kuitenkaan ole yksinomaan yksittäisen ihmisen asenteissa tai tottumuksissa, vaan koko yhteiskuntamme suurin ongelma on yhteisöllisyyden katoaminen ja aina vain lisääntyvä välinpitämättömyys.

Olen erikoisella tavalla pannut merkille jo usein esiin tuomani asian, mutta haluan palata siihen nyt vielä tämän tutkistelun puitteissa. Tekisi mieleni omaltakin kohdalta kirjoittaa jatkoa laitumeni lampaille otsikolla: ”Ainaisesti hölmö!”, koska päivä päivältä huomaa aiheuttavansa ihmisissä odottamattomia reaktioita. Koska olen ihmissuhdekouluttaja, pyrin luomaan kontakteja ihmisiin eri tilanteissa. Tietyssä mielessä aina on saanut pelätä tuntemattoman kanssa puheen aloittaessa, että mahdollisesti pidetään kahelina, koska yleensä ottaen vieraiden kanssa ei aleta puhumaan. Nykyään tuntuu jo siltä, että tälläkin alueella on tapahtunut melkoista muutosta ainakin siinä mielessä, että yhä harvempi tuntuu olevan valmis kuuntelemaan mitä minulla on sanottavana, enkä tarkoita nyt täysin tuntemattomia ihmisiä, vaan puhun melko läheisistäkin persoonista. Joskus tuntuu, etteivät edes vähäiset sukulaiset todella kuuntele, vaan miettivät muita asioita, tietysti tärkeämpiä. On siis helppoa löytää masentumisen syitä.

Ihmisen itsetunto tarvitsee melkoisen määrän huomioimista ja tunnustusta, uskottavuutta ja kuulemista. Jos ihminen tuntee puheensa ja ajatuksensa merkityksettömäksi toisen kiireisyyden ja välinpitämättömyyden johdosta, on jonkinlainen masennus jo kolkuttelemassa mielen porteilla.

Mitä merkitsevät meille sanat: ”Mitä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, tai jättäneet tekemättä!” Olemmeko varautuneet edes yhteen vesilasilliseen, saati sitten ottamaan huomioon ihmisen laajemmat tarpeet? On todella vakavaa, jos emme huomioi hädässä olevia ihmisiä, mutta on suorastaan rikollista ja anteeksiantamaton, jos me auttamisen sijaan olemme narsistisesti käyttämässä läheisimpiämme omaksi hyväksemme ja riistämässä heidän omaansa!

Onhan myöskin kirjoitettu:

”Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö. Älkää vannoko väärin minun nimeeni, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra. Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin.” (3.Moos. 19).

Voisiko seurakunnissa vallitsevaa narsismia ajatellen lainata merkittävämpää kohtaa? Narsisti rikkoo jokaista sanaa tuossa lainauksessa. Hän on itse omalla asenteellaan ja olemuksellaan asettunut Jumalan asemaan. Hän on valmis viemään kumppaninsa koko omaisuuden verukkeella millä tahansa. Hän vannoo ja lupaa maat ja taivaat ja tähdetkin, tietäen kuitenkin jossain ulottuvuudessa puhuvansa selvää potaskaa, mutta ylivoimaisena auktoriteettina kokien kaikelle puolustelun. Hän jos kuka on saattanut hengellisen elämän häpeän alaiseksi ulkonaisella jumalanpalveluksellaan. Hän on herra ja tekee puolusteltavissa olevaa vääryyttä tavoitteidensa saavuttamiseksi, ja ottaa kaiken mahdollisen väkisin, yksinvaltiaan oikeudella. Hänhän on ainoa mieleltään normaali, muiden ollessa jollakin mielisairauden asteella!