Mikäli meistä riippuu

”’Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani’, sanoo teidän Jumalanne. ’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu…” (Jes.40).

Meidän Herramme oli erittäin hienotunteinen omiansa kohtaan, vaikka joskus joutuikin nuhtelemaan heitä. Jesajan kohdassa kehotetaan lohduttamaan ja puhumaan suloisesti Jerusalemille, eli Herran omalle kansalle. Olen jo kertonut siitä, kuinka uskoontuloni aikaan en oikeastaan saanut kuulla muuta kuin parannussaarnaa ja nuhdetta, ja se on jonkin verran vaikuttanut koko uskonelämäni kulkuun.

Ihmettelen yhä vielä sitä, mistä eri ihmiset eri aikoina ovat ammentaneet materiaalinsa julistustehtäväänsä. Keskellämme on aina ollut ja on vieläkin sisäisesti hyvin rikkinäisiä ihmisiä, jotka tarvitsisivat rakkaudellista ja lempeää lähestymistapaa. En voi sulkea itseäni tämän ulkopuolelle, ja sisimmässäni on jatkuvasti kaipaus saada kokea aitoa, rakkaudellista Sanan julistusta. Emmehän voi loputtomasti takoa samaa kohtaa ja toistaa jotakin omaksuttua toimintaa. Mieleeni tulee jälleen kohta Vanhasta Testamentista:

”Kuunnelkaa ja kuulkaa minun ääntäni, tarkatkaa ja kuulkaa minun sanojani. Ainako kyntäjä vain kyntää, kun olisi kylväminen, ainako vakoaa ja äestää maatansa? Eikö niin: kun hän on tasoittanut sen pinnan, hän kylvää mustaa kuminaa, sirottelee höystekuminaa, panee nisunjyvät riviin, ohran omaan paikkaansa ja kolmitahkoista vehnää vierelle? Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle oikean tavan ja opettaa häntä. Sillä ei mustaa kuminaa puida puimaäkeellä eikä puimajyrän tela pyöri höystekuminan yli, vaan musta kumina lyödään irti sauvalla ja höystekumina vitsalla. Puidaankos leipävilja murskaksi? Ei sitä kukaan iankaiken pui eikä aina aja sen päällitse puimajyrällään ja hevosillaan; ei sitä murskaksi puida. Tämäkin on tullut Herralta Sebaotilta; hänen neuvonsa on ihmeellinen ja ymmärryksensä ylen suuri.” (Jes.28)

En yhtään ihmettele niitä ihmisiä, jotka tuntevat tulevansa murskatuksi. Sanan todistuksen mukaisesti me olemme kuin vehnänjyviä, joiden tehtävä on tuottaa moninkertainen sato. Se edellyttää kuitenkin jyvän kuolemista ja osittaista maatumista. Jos tätä ei tapahdu, jää siemen yksin ja tuottamattomaksi. Mistä meille on tullut sellainen käsitys, että me ihmisinä voisimme olla sellaisella tavalla vaikuttamassa toisiin ihmisiin, kuin mistä edellinen lainauksemme kertoo? Vertauskuvallisuus on niin selvä, etteivät laajemmat selitykset ole tarpeen.

Meidän Jumalamme on antanut meille niin selvät ohjeet ja suuntaviivat elämäämme varten sekä yksilöinä että yhteisön jäseninä, ettei kirjoittaja jälleen kerran voi olla toistamatta jo iskulauseeksi tullutta ajatusta: ”Meillä ei tässä ajassa ole pienintäkään kysymystä sen suhteen, millaisia meidän tulee uskovaisina olla ja miten meidän tulee suhtautua toisiin uskovaisiin ja ihmisiin yleensä!”

Herran tulemus on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Jos Hän ei tule meille seurakuntana, voi Hän tulla omalla kohdallamme minä hetkenä tahansa.

”…sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1.Tess.4).

Miksi meillä on niin vähän lohduttavia ajatuksia ja sanoja? Olemmeko unohtaneet aivan selviä Sanan kehotuksia?

”Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.” (Snl.11).

”…sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hebr.10).

Onko sydämemme vihmottu puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja onko kehommekin valmistettu Herran palvelukseen? Jos ei näin ole, tarvitsemme itse siinä määrin lohdutusta ja ymmärrystä, ettei sitä riitä toisille. Me emme todellisuudessa jaa mitään hyvää sellaisella tavalla, että itse jäisimme jotakin vaille. Kaikki, mitä teemme toisille ihmisille, vähäisimmillekin, palaa meille takaisin muodossa tai toisessa. Jos mitä, niin rohkaisua me jokainen tarvitsemme juuri tässä hetkessä. Me emme saa osoittaa toivottomuutta ja epäuskoa, vaan tehtävämme on olla esimerkkinä kaikille kohtaamillemme ihmisille.

”Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.” (Gal.6).

Edellinen lainauksemme kuuluu varmaankin harvimmin lainattuihin sanankohtiin! Niin kauan kuin tässä elämässä olemme, on meidän tehtävämme vaikuttaa kaikkien ihmisten parhaaksi. Mikäli mahdollista, ja meistä riippuu, elämme rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Ristiriitaisuudet ja välirikot tulevat, mutta ne eivät saa olla lähtöisin meistä. Lempeytemme tulisi olla kaikkien ihmisten nähtävissä.

Me paheksumme jehovantodistajien lähestymistapaa aivan totutulla tavalla. Kiusaannumme heidän saapuessaan ovellemme ja jotkut jopa lausuvat melkein kirouksen heidän yllensä, koska he ovat vieraan uskonnon edustajia. Keskuudestamme on muutama ihminen siirtynyt heidän joukkoonsa toteamuksella, että he ovat niin mukavia. Millainen nuhde ja ojennus meitä kohtaan, jotka pidämme itseämme niin erinomaisina! En ole vielä koskaan kohdannut huonokäytöksistä jehovantodistajaa, mutta kylläkin suuren joukon, jos ei sitten valtavan joukon oikeaoppisia henkilöitä, joiden käytös välillä saa aivan tyrmistymään. Mieleeni tulee aikanaan Tampereen rautatieaseman bussipysäkillä traktaatteja jakanut mies, joka suorastaan kimpaantui jostakin saamastaan arvostelusta. Montako tällaista kohtaamista tarvitaan ihmisen elämässä kääntämään hänen mielensä pois hengellisistä asioista?

Tässä ajassa ei ole niinkään merkitystä sillä mitä puhumme, vaan yleensä ottaen koko olemuksellamme ja elämällämme. On ohitse traktaattien ja palopuheiden aika, ainakin verrattuna menneisiin aikoihin. Ihmiset odottavat enemmänkin katsekontaktiamme, miellyttävää ilmettämme, avointa olemustamme.

On siis selvä muutoksen tarve Sanan Hengen mukaisesti.

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12).