Jumalan mieli – ihmisen mieli

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12).

Tänä aamuna ensimmäinen mieleeni tuleva ajatus kuului: ”Persoonalla ei tee mitään!” Tiesin heti mihin se viittasi, mutta samalla koen aiheen todella vaikeaksi esittää sellaisella tavalla, ettei synny väärinkäsityksiä.

Olen katsellut Saksan televisiosta valtavan määrän dokumentteja etenkin natseista ja erilaisista organisaatioista, jotka osittain näkyvästi ja osaltaan näkymättömästi levittivät tai levittävät vieläkin valtaansa. Mihin perustui Hitlerin valtava suosio ja valta? Asiasta on kirjoitettu varmaankin sellainen määrä tekstiä, että se täyttäisi kokonaisen kirjaston. Mutta tänä aamuna ajatukseni vietiin seikkaan, joka yksinkertaisuudessaan voidaan julkituoda kolmella sanalla: ”Persoonalla ei tee mitään!”

Saksan kansa aikanaan mitä selvimmällä tavalla luovutti persoonansa natsivallan käyttöön sellaisella tavalla, ettei yksittäisellä persoonalla ollut mitään merkitystä. Tämä valta ei suonut pienintäkään vapautta omiin ajatuksiin ja näkemyksiin, vaan kaikki poliittiset puheet ja julkaistut tekstit olivat ennen näkemätöntä propagandaa, joka suoranaisesti aivopesi koko kansan. Vain lujimmat ja itsenäisimmät henkilöt taistelivat tätä henkistä väkivaltaa vastaan, useiden menettäessä henkensä vakaumuksensa puolesta.

Sama henkivalta vallitsee mitä lukuisimmissa järjestelmissä tänäkin päivänä, ensisijaisesti kai vahvimmin erilaisissa sotilaallisissa koulutuksissa. Yksittäiset persoonat manipuloidaan ja aivopestään toimimaan osana joukkoa, ja yksittäisellä persoonalla ei ole mitään henkilökohtaisia oikeuksia tai mielipidevapauksia. Persoonalla ei tee mitään, vaan yksilöllisyys kadotetaan siinä määrin, että jokainen ajattelee vain yhteisön ja maan parasta. Käskijällä on kaikki valta ja vain häntä totellaan kyselemättä mitään.

Näkymättömänä sitojana on ikiaikainen henki, jonka ominaisuudet ovat aina olleet nähtävissä, joskin vain hyvin harvoissa piireissä. Olemme puhuneet siitä mielestä, joka oli Herrallamme Jeesuksella Kristuksella. Emme nyt halua mennä liiallisesti siihen henkeen ja mieleen, joka aina on taistellut aitoa ihmisyyttä ja persoonan vapautta vastaan. Se on aikanaan ja nytkin aikaansaanut tavatonta tuhoa ja inhimillistä hätää, koska sen ainoana tavoitteena on tuhon tuominen mahdollisimman suuressa määrin, koska se tietää itse olevansa tuhoon tuomittu. Sillä on vielä rajoitetusti aikaa jäljellä.

Meidän tehtävämme ei ole perehtyä liian laajasti tuhoisiin voimiin, ja päivän aihetta valaistaksemme otamme esiin vain ehkä merkittävimmän seikan toisen maailmansodan ajalta. Saksan kansa siis luovutti persoonansa vallitsevalle politiikalle. Yhtenä perustavana tekijänä oli usko herrakansaan, mikä oikeutti hankkimaan lisää elintilaa tuhoamalla mahdollisimman monta kansaa. Yleinen käsitys näkee vain tahdon tuhota juutalaiset, mutta nykyisen tiedon mukaan tuo kansa oli valmis ottamaan koko maailman hallintaansa, koska itse oli niin erinomainen ja ylitse kaikkien kansojen. Mutta kaiken pohjana oli kaiken mahdollistava tekijä, joka tuli esiin sotilasvalan yhteydessä: sotilaat eivät vannoneet valaansa Saksan kansalle, vaan Hitlerille! Koko kansa siis omalla tavallaan luopui omasta identiteetistään ja samaistui siinä määrin johtajaansa, ettei yksittäisellä persoonalla ollut mitään merkitystä tai oikeuksia.

Miksi ottaa esiin tällaisia asioita? Koska ns. hengellisessä elämässä samat henkivallat ovat olleet aina toiminnassa Jumalan suunnitelman rinnalla. Yksi väärinkäsitetyimmistä ja väärään vallankäyttöön käytetyimmistä sanankohdista on:

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt.10).

Kautta aikojen on väärällä tavalla käsitetty meidän Herramme tarkoitus, ja inhimillinen mieli on ensin väärinkäsitettyään alkanut rakennella tämän yhden kohdan perusteella kokonaisia oppimaailmoja, jotka ovat vailla kaikkea raamatullista perustusta. Ihminen lukee mielellään yhden kohdan uskoen olevansa siten jumalallisen innoituksen alaisena. Tämä innoitus ei kuitenkaan tuottamiensa hedelmien mukaan ole mitään muuta kuin sama vallanhimon henki, joka mielellään esiintyy nöyränä ja vaatimattomana, mutta syvimmältä olemukseltaan etsii vain keinoja jumalallisen suunnitelman mitätöimiseksi. Joka ei Herran kanssa kokoa, hajottaa, vaikka kaikella olisikin hengellinen leima!

Omalla tavallaan tämän ajan ihminen on siinä määrin uskonut vääriin tekijöihin, ettei erota Jumalan mieltä maailman mielestä. Jumalan mieli ei milloinkaan ole noudattanut niitä tekijöitä, jotka saavat ihmiset panemaan luottamuksensa merkittäviin persooniin. Ihminen ei vain huomaa kumartavansa Jumalan sijasta ihmistä, vannoessaan itse sitä käsittämättä valansa Saksan kansan tavalla suurelle johtajalle. Miten rohkenen väittää tällaista kaiken näennäisesti hyvän jumalanpalveluksen keskellä?

Menneiden vuosikymmenien aikana olen erikoisella tavalla tarkkaillut niin omia kuin muitakin hengellisiä piirejä mielestäni erittäin raamatullisten kriteerien perusteella. Hämmästyttävintä ja sisäisesti satuttavinta on ollut havaita eräs paljon puhuva seikka useimmista hengellisistä piireistä. Poikkeuksia toki on, ja ne saavat minut vahvistumaan käsityksissäni. Olen ollut kokouksissa tai kuunnellut sellaisia nauhoituksina, joissa ei mahdollisesti lueta yhtään raamatunkohtaa. Joissakin on luettu kaksi tai ehkä kolmekin kohtaa useamman päivän aikana. Ja se merkittävin seikka: monissa kokouksissa ei kertaakaan lausuta Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä!

Olen itse ollut todistajana vuosikymmenien ajan toiminnalle, jossa jatkuvasti on toistettu jonkun merkittävän saarnaajan nimeä siinä määrin, että puheen mennessä hengellisiin asioihin, on jatkuvasti saanut kuulla jonkun henkilön nimen, ilman että tuota Lunastavaa Nimeä olisi lausuttu. Kaikki kohdattu ja koettu hengellisyys on perustunut tuntemuksiin, jotka ovat saaneet suun lausumaan ihmisen nimen. Rukousta tarvittaessa on puhuttu vain jostakin maasta tai suuresta julistajasta, jolle rukouspyyntö tulee toimittaa. Vain jonkun määrätyn julistajan saarnat ovat siinä määrin merkittäviä, ettei muiden kuunteleminen ole suotavaa tai on suorastaan kielletty, eli tietynlainen oman persoonan julkituleminen kielletään tässäkin mielessä. 

Olen useamminkin kysynyt tällaisen näkemyksen omaavalta ihmiseltä mitä viimeisimmässä saarnassa sanottiin, koska hän niin autuaallisella tavalla ylisti sitä aivan valtavaksi. Hämmästyksekseni ei kukaan kertaakaan ole kyennyt kertomaan minulle mitä tuossa niin merkittävässä saarnassa oli sanottu! Katson siis todistetuksi, että useiden kohdalla on kysymys aivan omalaatuisesta kansallissosialismista, jossa yksilö on luopunut kaikesta persoonallisesta ja todellisuudessa palvoo aatetta ja harjoittaa henkilökulttia, mikä ehkäisee henkilökohtaisen uskonelämän syntymisen. Onko Jumala milloinkaan tarkoittanut jotakin tällaista? Ei, ja monta kertaa ei! Hän on Korkein Auktoriteetti ja Hänellä on oikeus odottaa meiltä kuuliaisuutta ja alamaisuutta, mutta Hän antaa meille valinnanvapauden aivan käsittämättömässä määrin.

Jatkamme tästä tulevina päivinä, mutta lopettakaamme tällä kertaa kahteen sanankohtaan, jotka ovat Ilmestyskirjassa samalla aukeamalla ainakin minun Raamatussani:

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” (Ilm.3)

”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm.3).