Kenen te sanotte Minun olevan?

  

Viime yön nukuin erittäin hyvin, ja heti on olo aamulla aivan erilainen kuin eilen huonosti nukutun yön jälkeen. Tunteillamme ja vaihtelevalla olollamme ei siis voi olla mitään tekemistä sisäisen uskomme ja olemuksemme kanssa. Kuinka vaarallista siis onkaan sekoittaa tunteet ja usko keskenään! Herramme ei koskaan kysynyt keneltäkään: ”Miltä sinusta nyt tuntuu?” Mutta ensimmäinen ajatus, joka aamulla tuli mieleeni kuului: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” (Matt.16).

”Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: ’Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?’ Niin he sanoivat: ’Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista’.”

Maailma on aina ollut täynnä kysymyksiä, tärkeämpiä ja vähemmän tärkeitä. Tämän aamuinen kysymyksemme kuitenkin on enemmän kuin tärkeä, sillä siihen sisältyy pohjimmiltaan elämä ja kuolema. Vastauksestamme riippuu koko elämämme nyt ja iankaikkisuudessa. Kenen me sanomme Hänen olevan? Onko Hän vain joku Hän, vai onko meillä selvä nimi Hänelle? Todella usea antaa ymmärtää tuntevansa Hänet ja olevansa tekemisissä Hänen kanssaan, mutta selvästikin Hänen nimensä lausuminen on vaikeaa ja sitä vältellään. Miten voi olla näin?

Herramme esitti opetuslapsilleen kaksi eri kysymystä, joista ensimmäinen kuului: ”Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?” Tuona päivänä vastauksia ei ollut kovin vaikea etsiä, koska asia oli vielä melko tuore. Kansan keskellä kiersi mitä erilaisimpia ajatuksia kuten nykyäänkin, mutta aikaa oli kulunut niin vähän, ettei kovin suurta määrää mielipiteitä ollut ehtinyt syntyä.

Mihin sitten perustuivat ihmisten ajatukset ja näkemykset eri tapahtumista ja henkilöistä? Ensisijaisesti siihen, mitä he näkivät ja kuulivat. ”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan!” (Apt.17). Eivät tainneet nämä piirteet olla havaittavissa ainoastaan mainituissa paikoissa, vaan melkoinen kuhina kävi myös Jerusalemin kaduilla ja kujilla. Omalla tavallaan lainauksemme sopii kaikkiin aikoihin ja kaikkiin paikkakuntiin nykyäänkin!

Kuinka paljon mielipiteistämme ja ajatuksistamme syntyykään olosuhteissa, jotka jokin meissä jättää täysin huomioimatta! Erilaiset keskustelut ja joukkokokoontumiset muutamine tai useampine osallistujineen saavat meidät luomaan mitä erilaisimpia kuvia eri ihmisistä ja asioista. Useinkaan ei ole mitään väliä sillä, pitävätkö esille tuodut asiat paikkansa. Me valitsemme korvasyyhyymme sopivimmilta tuntuvat mielipiteet ja ajatukset, antamatta sijaa terveelle järjelle ja totuuden rakkaudelle. Meidän mielipiteemme ja näkemyksemme eivät sitten kysyttäessä perustu oikeastaan millekään perustellulle ja tutkitulle todellisuudelle, vaan me omaksumme itseemme ja jaamme eteenpäin ”tosiasioita” samanlaisella kiireellä kuin ateenalaiset aikanaan!

Jos ihmisellä ei ole aikaa muuhun kuin uuden kuulemiseen ja uuden puhumiseen, on hänen elämässään hyvin vähän totuutta ja totuudellisuutta. Tähän siis perustuvat mitä erilaisimmat näkemykset ja opetukset niillä alueilla, missä ei osata vaatia kirjatietoa. Siten myös niin monen ihmisen elämä perustuu näkemyksille ja uskomuksille, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Yksinkertaisesti vain uskotaan ja rakennetaan hengellisiä ulottuvuuksia hyväksi nähdylle pohjalle. Perusteluja ei useinkaan osata kysyä tai vaatia.

Tällaiset olosuhteet siis vallitsivat tuona aikana, kun Herramme asteli tämän maan päällä. Siksi hengellisiin kysymyksiin saatiin kuulla hyvin monenlaisia vastauksia temppelistä ja totunnaisesta jumalanpalveluksesta huolimatta. Kaikella oli oma tuttu leimansa, ja uhrattavaakaan ei tarvinnut enää tuoda tullessaan, koska sitä paikan päällä oli tarjolla siinä määrin, että Herramme valtasi pyhä viha kaikkea kaupankäyntiä kohtaan. Ei ollut kysymys vääränlaisesta kauppatavarasta, vaan väärästä tavasta toteuttaa jumalallista käskyä. Tänä päivänäkään ei tässä nähdä sitä ristiriitaa, joka suorastaan leimahti Herramme silmien edessä. Uskonnollinen leima tuntuu riittävän kaikessa, ja sen mukaisesti hyväksytään tai hylätään oikeastaan kaikki kysymyksen alainen.

”’Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?’ Niin he sanoivat: ’Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista’.”

Hengellisesti ajatellen saamme kuulla samanlaisia vastauksia tänäänkin. Tuhatvuotisesta kehityksestä huolimatta kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, ja siksi totesimme, että tämä kysymys sisältää sekä kuoleman että elämän. Pelastusta ei ole yhdessäkään toisessa nimessä tänä päivänäkään. Monen tunnustus ja tunnustaminen jää jonkin hengellisen arvohenkilön persoonan ympärille kokoontuneeseen hierarkiaan. Johannes Kastaja oli esiintynyt huomiota herättävällä tavalla aivan hiljattain, ja useampikin yhdisti hänet ja Herramme.

”Ja kuningas Herodes sai kuulla hänestä, sillä hänen nimensä oli tullut tunnetuksi, ja ihmiset sanoivat: ’Johannes Kastaja on noussut kuolleista, ja sentähden nämä voimat hänessä vaikuttavat’. Mutta toiset sanoivat: ’Se on Elias’; toiset taas sanoivat: ’Se on profeetta, niinkuin joku muukin profeetoista. Mutta kun Herodes sen kuuli, sanoi hän: ’Johannes, jonka minä mestautin, on noussut kuolleista’.” (Mark.6)

Mutta ei ollut eikä ole tänäänkään pelastusta missään näissä uskomuksissa, joiden sisältämä henki omalla tavallaan näissä päivissä levittää vaikutuksiaan. Kaikki lainaamamme liittyy saumattomasti hengelliseen kehitykseen ja pelastussanomaan, mutta on vain rinnakkaisilmiötä, johon kiinnittyminen on vain este aidolle uskolle ja elämälle. Herramme ei todellakaan ole niin kuin joku muukin profeetoista, sillä Hän oli ja on yhä vielä:

”Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta’.” (Apt.3)

Ihmisen uskonnollinen mieli on tutkimaton, etenkin jos siihen liittyy ominaisuus jatkuvasta uuden kuulemisesta ja uuden puhumisesta. Tällainen uskonnollisuus on omalla tavallaan kaikkiruokainen. Siitä todisteena erilaisten hengellisten vastausten ja kysymystenkin rajaton kirjo. Johannes Kastajan persoonan jäljitelmä on henkivalloissa valittu hyvin käyttökelpoiseksi hengelliseksi harhautukseksi siinä määrin, että vielä tänäänkin on suuri joukko ihmisiä jotka seuraavat häntä ja antavat kastaa itsensä kerran vuodessa. Itse asiassa jokaiselle Jumalan käyttämälle henkilölle ja näkemykselle on oma varjokuvansa pimeyden puolella. Siksi ei ole samantekevää mitä me uskomme ja mihin me kiinnitymme. Pelkkä uskonnollinen ja hengellinen leima ei riitä hyväksymiselle, vaan Jumalan Sanan kokonaistodistus on ainoa absoluuttimme ja kriteerimme.

”Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa;

sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt.5).