Tänään ristiinnaulitsevat!

”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä (itse; Raamattu Kansalle) ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.” (Hebr.6).

Muutamaan päivään en ole tuntenut minkäänlaista kehotusta kirjoittaa jotakin. Minulle on pelottava ajatus kirjoittaa vain kirjoittamisen tähden! Täytyy löytää selvä yhteys Sanaan ja saada sen kokonaistodistuksen pohjalta innoitus. Nyt eilen illasta lähtien on mielessäni soinut yhä uudelleen lainauksemme sanat:

”…he kun jälleen itsellensä (itse; Raamattu Kansalle) ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.”

Nyt vielä noin kahden tuhannen vuoden jälkeen me elämme ristin varjossa ikään kuin kaikki tapahtuisi juuri nyt, siinä hetkessä jossa me olemme ja hengitämme! Olemme kirjoittaneet siitä, kuinka jokainen meistä omalla tavallaan, langenneena ihmisenä, seisoi hengessänsä mukana siinä väkijoukossa, joka huusi papiston ja johtajiensa innoittamana: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Lainauksemme perusteella tämä sama huuto kaikuu kautta ajan avaruuksien meidän aikaamme ja olemiseemme asti! Niin ajankohtainen ja katoamaton kuin Herramme ristinkuolema onkin, ei se ole vain jokin historiallinen ja uskonnollinen rituaali tai muisteltavaksi tarkoitettu asia, vaan se todellisuudessa tunkeutuu lävitse ja ohitse kaiken uskonnollisen ajattelun ja toiminnan! Se on Jumalallinen Totuus ja Todellisuus, joka on yhtä ajaton ja läsnä oleva kuin Herramme Jeesus Kristus Itse, joka yhä vielä on MINÄ OLEN! Hänen ristinkuolemansa seuraa meitä aivan yhtä suurella todellisuudella ja varmuudella kuin miten Hän jo Vanhan Liiton aikana seurasi Israelin kansaa:

”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.” (1.Kor.10).

Jo näiden kahden lainauksen perusteella voimme selvästi nähdä Hengellisen Kallion ja Ristin Varjon merkityksen juuri nyt elämässämme ajassa, iankaikkisuuden kosketuksena itse kunkin persoonallisessa elämässä, koko seurakunnan elämässä! Me emme vain aikanaan seisoneet väkijoukon keskellä yhtyen sen huutoon, vaan elävämmin kuin kykenemme näkemään ja uskomaan, me osallistumme ratkaisuun ja huutoon, joka kaikuu tässä ajassa! Mitä me tahdomme, mitä me odotamme? Me omilla asenteillamme ja väärillä ratkaisuillamme annamme äänemme ilmavaltojen herrauksille vaatimalla vapautta aikamme kaikenlaisille Barabbaille ja väärille voimille, syyllistyen kaikesta hengellisestä tietämyksestä ja vakaumuksestamme huolimatta Herramme jälleen kerran tapahtuvaan ristiinnaulitsemiseen!

Ottakaamme siis todella vakavasti rakkaudellinen varoitus! Ei riitä vain maistaminen ja rajallinen osallisuus Pyhän Hengen toiminnasta, jos kaikki kuulemamme ja lukemamme ei ole sulautunut olemukseemme tullen iankaikkiseksi elämäksi!

”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä (itse; Raamattu Kansalle) ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.”

Mitä sanoo meille ensimmäisen lainauksemme jatko?:

”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.”

Väärämielisyys ei ole siis Jumalassamme, vaan meissä itsessämme!