Saako kaiken lopusta puhua?

”Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan. Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä ’rakkaus peittää syntien paljouden’.” 1.Piet.4).

Pankaamme merkille, kuinka usein loppu ja rakkaus mainitaan samassa yhteydessä!

Miten voisimme selittää sen, ettei tätä sanankohtaa kuule oikeastaan missään siteerattavan? Ovatko kaikki piirit niin valistuneita, että välttävät kaikenlaista fanaattisuuden vivahdettakin? Me olemme aina korostaneet aivan erikoisella tavalla koko Jumalan Sanan merkitystä. On ehdottoman välttämätöntä tietää mitä kaikkea Sanaan on kirjoitettu koko ihmiskunnan historiaa varten, mutta aivan yhtä tärkeää on osata sijoittaa itsensä ja kohtaamansa tapahtumat oikeaan raamatulliseen ajankohtaan!

Olemme aina siteeranneet Lutheria, joka totesi erittäin tervehenkisesti jo omana aikanaan: ”Jos tietäisin, että huomenna on maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun!” Huomenna ei kaiken kirjoitetun mukaan voi olla maailmanloppu, koska on vielä tapahduttava niin paljon profeettain ennustamaa, mutta eräässä mielessä on selvääkin selvempää meidän tuntemamme olotilan loppu! (Sydämemme kieltäytyessä enää toimimasta merkitsee sekin meidän maailmamme loppua!”)

”Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.” (Room.8).

Kuka voisi olla kuurompi ja sokeampi kuin se, joka ei kuule ja näe luonnon tuskaista huutoa ja valitusta tässä ajassa? Kaikki näkemämme ja kokemamme todistaa jonkinlaisen lopun olevan lähenemässä väistämättömällä tavalla! Se maailman muoto, johon olemme tottuneet, on selvästi katoamassa, mutta mikä seurakunta tai ryhmä kiinnittäisi huomiotamme siihen? Ihminen on käsittämättömällä tavalla saastuttanut maan, jota sen olisi tullut varjella, suojella! Kaikkea näkemäämme on todistettavasti nähty kautta koko ihmiskunnan historian, mutta ei nykyisessä mittakaavassa!

Selvästikin kaikkialla pelätään fanaattisuuden leimaa, kuten voimme todeta eräästä politiikasta kiinnostuneesta riihimäkeläisestä veljestä, joka aikanaan totesi Herran tulemuksen voivan olla jopa kymmenentuhannen vuoden päässä! Näin uskomaton lausunto ei voi olla jäämättä mieleen koko loppuelämän ajaksi, etenkin kun niin laajat joukot tuntuvat ajattelevan samansuuntaisesti!

”…sillä tämän maailman muoto on katoamassa.” (1.Kor.7).

Samassa yhteydessä Paavali toteaa jotakin, minkä haluan jättää ajateltavaksesi:

”Tämän minä sanon teidän omaksi hyödyksenne, en pannakseni kytkyttä kaulaanne, vaan sitä varten, että eläisitte säädyllisesti

ja häiriytymättä pysyisitte Herrassa.”