Ojentautukaamme!

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk.21).

Tänään heräsin hiukan apealla mielellä huokaisten Herran puoleen: ”Älä anna minun masentua!” Miksi tunnustaa tällainen asia, joka ei vaikuta yhtään rohkaisevalta? Koetan ymmärtää itseäni ja ajatuksiani. En yksinkertaisesti kykene näyttelemään ja esittämään jotakin aina iloista ja luottavaista uskonsankaria. Eiköhän ole tosiasia se, että kautta elämämme meitä ovat eniten masentaneet ja vieneet rohkeuttamme ne lähimmäiset ja opettajat, jotka rinta rottingilla ovat ”valtavalla uskonvarmuudella” säteilleet lujaa olemustaan ja lujaa uskoaan? Arkipäiväistä todellisuutta taitaa olla se, että Jumalan eniten käyttämät välikappaleet ovat olleet hyvinkin haavoittuneita ja rikkinäisiä ihmisiä!

Mieleeni palaa jälleen kerran kuvaus Lutherin hengellisistä ja samalla henkisistä taisteluista ja kiusattuna olemisesta äärimmäisyyteen asti. Meitä eniten koskettaneet asiat uskonmiesten ja naisten elämässä eivät perustu suureen uskonvarmuuteen ja lujuuteen, vaan samaistumisen mahdollisuuteen heidän koettelemuksissaan. Joku tunnettu julistaja saattaa rehellisesti useaan kertaan kertoa pitävänsä itseään traumaattisena ja jopa neuroottisena, osoittaen olevansa meidän kaltaisemme. Erotuksen tekee vain hänen välittämänsä jumalallinen sanoma.

Jos julistaja esiintyy pursuavan hallitsevana ja itsevarmana, on mahdollista että rikkinäinen ja koeteltu ihminen jo pelkästään hänen auktoriteettisuutensa tähden tuntee turvallisimmaksi sulkea sisimpänsä. Inhimillinen auktoriteetti ja jumalallinen auktoriteettisuus ovat yhtä kaukana toisistaan kuin on taivas maasta!

Jo mielenterveytemme kannalta on meille tärkeää olla rehellinen uskonelämässämme. Kaikki epätodellinen ja totuuden vastainen murentaa todellista olemustamme. On aivan tervettä ja oikein vallitsevissa olosuhteissa kokea ainakin silloin tällöin epävarmuutta ja jonkinasteista masentuneisuuttakin. Kaikki tämä johdattelee ja houkuttelee meitä etsimään ja löytämään hengellistä lohtua ja toivoa sieltä, missä sitä on tarjolla.

Aamulla mielessäni alkoivat soida sanat:

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.” (Hebr.11).

Todellinen uskonelämä ei selvästikään ole jatkuvaa riemukulkua ja ylistystä olosuhteista riippumatta! Tänään lainauksestamme nousee esiin erikoisesti sana ”ojentautuminen”. Sillä taitaa olla paljon suurempi merkitys kuin mitä aikaisemmin olemme tulleet ajatelleeksi! Olisiko mahdollista, että kaikella menestysjulistuksella ja ylistyksellä yritetään kuolettavalla tavalla peittää ojentautumisemme tarve??? Olemme todellakin tekemisissä näkymättömän maailman kanssa joka viestii meille erikoisesti tässä ajassa valmistautumisesta ja ojentautumisesta tavalla, joka voi siirtää meidät tulevaan olotilaamme ajan tuolla puolen!

”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen…” (Hebr.11).