Luja luottamus!

”Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, ’eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois.’ Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.” (Hebr.11).

Aamulla sisimmässäni alkoivat toistuvasti kaikua sanat: ”Saivat todistuksen!” Sisältyisiköhän noihin kahteen sanaan jotakin aivan elämällemme ratkaisevaa tässä viimeisessä ajassa?

Useimmat kohtaamani uskovaiset ihmiset näyttävät olevan hyvin varovaisia puhuessaan hengellisistä asioista. He ikään kuin pyytelevät anteeksi sitä, että esittävät mielipiteitään. Tärkeää näyttää olevan se, että nimenomaan mainitaan, etteivät ajatukset ole peräisin heistä itsestään, vaan siitä ja siitä kokouksesta, sen ja sen julistajan puheesta tai kirjasta. (Poikkeuksena ovat ne ihmiset, jotka suorastaan käyvät päälle hengellisessä innostuksessa.) Mistä johtuu tällainen suorastaan ristiriitainen asenne ja väärä vaatimattomuus, sillä onhan pohjimmiltaan kysymys jokaisen henkilökohtaisesta todistuksesta! Jos ihminen vain lainailee joidenkin toisten ihmisten ajatuksia ja lausuntoja, ei jokin hänen kohdallaan ole saavuttanut sitä, mitä uudestisyntynyt elämä tarkoittaa.

”Saivat todistuksen!” Voisiko olla niin, etteivät monet rakkaat veljemme ja sisaremme ole saaneet tarvittavaa varmuutta ja todistusta uskonelämälleen? Mitä merkitsee jatkuva puhujiin ja saarnaajiin viittaaminen? Onko kaikki peräisin salaperäisestä, näkymättömästä suuntauksesta ja näkemyksestä, jonka perusteella todellinen hengellinen tieto ja ymmärrys ovat loppujenlopuksi vain johtotehtävissä olevilla ihmisillä? Olemmeko opetuksellamme ja omalla elämällämme olleet tukemasta tällaista ajatussuuntaa vielä nyt, viisisataa vuotta Lutherin jälkeen? Mikä muu selittää sen, että niin harvat uskovaiset, tavalliset rivimiehet ja – naiset rohkenevat selvästi todistaa uskostaan ja Herrastaan?

”Saivat todistuksen!” Tässä ei ole kysymys ihmisten antamasta todistuksesta, vaan uskonvarmuudesta Jumalan Sanan perusteella!

”Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ’Abba! Isä!’ Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” (Room.8).

Mitä muuta todistetta me vielä tarvitsemme, kun kerran Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa? Miksi pelkäisimme ihmisiä ja heidän ajatuksiaan ja tyytyisimme vain lainailemaan suurimpienkaan sananjulistajien ajatuksia, koska olemme jo selvästi yhteydessä Häneen, josta kaikki on lähtöisin, ei ihmisistä?

”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.” (Luuk.6).

Oi Herrani, millainen tavoite!!!

”Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.” (Joh.15).

Kaksi viimeistä lainausta ovat meidän Herramme Jeesuksen omia sanoja, omia julkituotuja ajatuksia! Millainen kutsumus meillä onkaan! Millaisia me todella olemmekaan Herramme oman todistuksen mukaan, kun meidän annetaan ymmärtää olevamme Hänen kaltaisiaan, viedessämme eteenpäin Hänen Sanaansa!

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” (Hebr.11).