Minun Herrani ja minun Jumalani! 2

”Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.’ Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’ Jeesus sanoi hänelle: ’Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!’” (Joh.20).

Uskovaisen elämä ei kaikesta huolimatta perustu tietynlaisiin hengellisiin kokemuksiin, vaan kokonaisvaltaiseen uudestisyntymään ja Uuteen Elämään. Kokemukset ovat kylläkin hyvin merkittäviä ja hyvää tekeviä, mutta niihin liiallinen kiintyminen saattaa olla, ja onkin, este hengelliselle, jokapäiväiselle kasvulle. Joka päivä on jollakin tavoin kuljettava eteenpäin kohti päämääräämme, joka ei ole vähäinen! Mutta entä sitten kun kokemuksemme ei tunnu ollenkaan hengelliseltä, vaan ainoastaan masentavalta ja maalliselta?

Miksi joudumme kokemaan ja tietämään asioita, joista haluaisimme pysytellä mahdollisimman kaukana, ja joita todellinen jumalanlapsi ei ollenkaan ole säädetty kokemaan – menestysteologian opetusten ja näkemysten mukaan? Tiedossamme on kylläkin aina ollut sanankohdat, jotka kertovat Jumalan, Isämme, kurittamisesta ja jokaisen aidon lapsen ruoskimisesta. Yleisesti ottaen ne jätetään nykyään lukematta, etenkin kun jo maallinen laki kieltää niin monenlaisen kurituksen. Mutta jos haluamme todella saavuttaa edessämme olevan päämärän, on meidän entistä suuremmalla ilolla hyväksyttävä totuus, ettei ihminen elä vain leivästä, VAAN JOKAISESTA SANASTA, JOKA JUMALAN SUUSTA LÄHTEE!

Tänä aamuna mielessäni alkoi soida sanankohta, joka aivan tietyllä tavalla tuo julki tarpeemme Tuomaksen tavoin kohdata Herra, voidaksemme huudahtaa ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”

”Niin Mooses sanoi Aaronille: ’Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni.’ - Mutta Aaron oli ääneti.” (3.Moos.10).

Aivan liian moni luulee, että riittää kun vain silloin tällöin, tullessamme hengellisesti puhutelluksi, huudahdamme painokkaasti: ”Herra, Herra!” Tämä ei mitenkään muuta asennettamme ja olemustamme, jossa on taatusti paljon korjaamisen varaa! Tässä ajassa emme oikein tiedäkään, tai edes aavista, mitä Herran pelko ja kunnioittaminen todella on. Aivan liian monelle Herra on vain kuin ehkä paras kaveri, toveri, jota voi silloin tällöin läimäyttää olkapäälle hengellisessä innostuksessa. Nyt kaikki kokemamme ja kohtaamamme on aivan erityisellä tavalla alkanut herätellä meitä huomaamaan ja tiedostamaan myöskin Jumalan pyhyyden, jonka tulee ulottua Hänen lapsiinsakin!

”Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni!”

Aikanaan Aaron oli ääneti, vaieten aivan uudenlaisessa pelossa ja vavistuksessa. Olisimmeko me samanlaisen kokemuksen tarpeessa, joka vaientaa meidät, jotta Jumalan pelko sulkisi meidätkin sisäänsä, meidän turvaksemme ja parhaaksemme? Aika on myöhäinen, ja rukoukseni on että saisin koko olemuksellani ja loppuelämälläni palvella Herraa Hänen pelossansa! Kuka toivoo samaa kanssani?