Minun Herrani ja minun Jumalani! 1

”Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.’ Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’ Jeesus sanoi hänelle: ’Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!’” (Joh.20).

Olen jo useampaan kertaan kertonut siitä, kuinka noin vuonna 1964 - 1965 tein sopimuksen Herran kanssa siitä, etten perusta uskoani minkäänlaisten erikoisten hengellisten kokemusten varaan, vaan haluan elämässäni olevan todellisuutta: ”Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!”

Kuinka monta kertaa mitä erilaisimpien, kovienkin koettelemusten keskellä, olen kuullut aivan tietyn tahon kuiskauksen: ”Peruuta ihmeessä tuollainen sopimus! Teit sen lapsellisessa uskossasi, joten ei sitä tarvitse pitää!” Olen kaikesta huolimatta jättänyt nämä kuiskaukset omaan arvoonsa ja jatkanut uskon varassa. Siitä huolimatta monenlaisia ajatuksia tulee mieleeni, etenkin nyt kun tuntuu siltä että hyviä uutisia ei kuulu juuri ollenkaan, ja joku on kääntänyt kaiken Jobille kuuluvan postin minun osoitteeseeni!

Tietysti menneiden vuosien aikana saimme selvän käsityksen siitä, ettei kaikki voi jatkua entisenlaisena ja on tuleva vaikeita aikoja, aivan kuten Paavali Timoteukselle kirjoittaa. Mutta, mutta - samalla opimme aivan väärän opettajan johdatuksella siirtämään ajatuksissamme kaiken pahan ja epämieluisen hamaan kaukaiseen tulevaisuuteen kuningas Hiskian esikuvan mukaisesti!

”Hiskia sanoi Jesajalle: ’Herran sana, jonka olet puhunut, on hyvä.’ Sillä hän ajatteli: ’Onpahan rauha ja turvallisuus minun päivinäni’." (Jes.39).

Voi meitä raukkoja! Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin! Emmekö monessa suhteessa ole asennoituneet samalla tavalla, totuttautuen kuulemaan vain mielestämme hyviä sanoja niin Herralta kuin ihmisiltäkin? Ja nyt sitten joudumme kohtaamaan todellisuuden, joka ei juurikaan miellytä meitä! Voisimme huutaa jatkuvasti: ”Miksi, miksi, miksi?” Jokin sisimmässämme kuiskaa, joskin melko hiljaisesti, jos vain suljemme maailman hälyn ulkopuolellemme: ”Herra rakastaa sinua ja valmistelee sinua pikaista tulemustaan varten. Maailman tilanne ei ratkaise sinun osaasi, se vain herättelee sinua!”

Kuinka elävä onkaan lainauksemme kuva tästä päivästä!

”Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina…”

Me olemme tässä ajassa ikään kuin monenlaisten lukittujen ovien takana ja edessä. Ikävänlainen levottomuus ja turvattomuus kolkuttelevat ovellamme ja arkailemme astua ulos ottaaksemme oikean asemamme. Itsekin olen monessa, monessa suhteessa, ainakin nyt, Tuomaksen kaltainen, epäilijä ja arkailija. Nyt ei tuntuisi ollenkaan olevan pahitteeksi Herran Jeesuksen Kristuksen astuminen sisään, jotta voisin koskettaa Häntä!

Kunpa Herra voisi aivan uudella tavalla avata sydäntemme silmät käsittämään ja näkemään Hänen rakkautensa, joka kasvattaa meitä asemaan, jossa voimme vain huudahtaa:

”Minun Herrani ja minun Jumalani!”

Näin henkilökohtainen on aito usko Herraan Jeesukseen Kristukseen!