Mikä aika nyt on?

”Ja hän sanoi myöskin kansalle: ’Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin. Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: 'Tulee helle'; ja niin tuleekin. Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa? Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?’” (Luuk.12).

Emme koskaan aikaisemmin ole kokeneet niin monenlaisia tuulia ja säitä kuin juuri nyt! Tämä ei koske vain maallista ilmastoa, vaan kaikkea tapahtumista aivan silmiemme edessä. Olisimmeko väärässä, jos sanoisimme kaiken näkemämme ja kokemamme perusteella juuri nyt, tässä hetkessä, että tulossa on ennennäkemättömiä myrskyjä ja järistyksiä?

Meidän arvioimisemme perusteena ei ole siis vain joitakin entisenlaisia luonnonilmiöitä, aamu – ja iltaruskoja ja niiden aikaansaamia ilmanvireitä, vaan tietynlaiset tuulenpuuskat puhaltavat sellaisella tavalla, niin maallisesti kuin hengellisestikin, että hyvinkin monet astelevat epävarmasti ja pelkäävät kaatuvansa. Ihminen on omassa viisaudessaan ja mielihyvän tavoittelussaan aikaansaadut kaiken teollisuudellaan ja ns. kehityksellään, joka on luotu täysin ajattelematta seurauksia, luonnon haavoittuvaisuutta. Millaisella tavalla ihminen aikoo paeta kaikkea itse aikaansaamaansa? - toimimalla aivan pienipäisen ja vähä-älyisen strutsin tavoin, työntämällä päänsä kaninkoloon tai mukanaan kantamaansa, ajatustensa luomaan turvallisuuden mobiilibittiastiaan.

Voiko ihminen olla typerämpi ja välinpitämättömämpi itse luomiaan uhkakuvia kohtaan? Asioita ei korjata ajatuksen voimalla sen paremmin maailmassa kuin hengellisessä elämässäkään! Ihmisen on jossakin vaiheessa oltava valmis kohtaamaan todellisuus ja pysähtymään sen edessä! Maailma kokonaisuudessaan pakenee todellisuutta kieltämällä Jumalan osaltaan huonon omantuntonsa johdosta. Uskovaiset taas omalla tavallaan tiedostavat, ehkä osittain alitajuisesti, saapumisemme aikaan, joka tuo mukanaan paljon epämieluisia asioita ja olosuhteita. Ajatukset keskittyvät vain omaan elinpiiriin ja omaan toimeentuloon, aikaansaaden tilanteen, jossa voimavarat kohdistetaan vain itseensä. Lähimmäinen siis aivan luontevalla tavalla lakkaa olemassaolonsa, eli laittomuus pääsee valtaan ja rakkaus kylmenee, koska on ajauduttu niin kauaksi Jumalasta ja Hänen tahdostaan!

Onko kaiken aivan pakko tapahtua? Kyllä kai yleisellä tasolla, mutta toivoa on vielä kukkurakaupalla yksittäisissä piireissä ja henkilöissä. Mitä luimme eilen?

”Sillä: ’joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen’.” (1.Piet.3).

Tämä puhuu juuri meille tässä ajassa, missä tuulet näyttävät puhaltavan kaiken hyvän pois. Meidän on vain entistä lujemmin takerruttava kiinni Jumalaamme ja Hänen Valtakuntaansa, joka saattaa olla sumuverhon takana, mutta silti aivan entisenlaisena!

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.” (Hebr.11).

Niin mekin!