Olkaa kärsivällisiä, etsikää rauhaa!

”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak.5).

Olemme jo lainanneet useampaakin sanankohtaa, joissa puhutaan samanaikaisesti lopusta ja lähimmäisen rakastamisesta. Ehkä merkittävin ja koskettavin kohta on:

”Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.” (Joh.13).

Sisintäni on aina kovasti koskettanut ruotsinkielinen laulu, jossa puhutaan muuttolintujen lähdöstä ja siipien havinasta. En tiedä onko sitä suomenkielellä, mutta se on koskettava vertaus Jumalan Seurakunnan ehkä hyvinkin pikaisesta muuttomatkasta autuaille ja ikuisille maille. Jokin sisimmässämme viestii meille tästä matkasta päivä päivältä selvemmin. Mutta tämä matka on mahdollinen vain yhteishengessä, yksimielisyydessä, aivan kuten lintuparvet kokoontuvat yhteislähtöä varten. Me olemme yksilöitä ja yksittäinen lähtömme saattaa olla milloin tahansa sydämemme lakatessa toimintansa. Muuten ei elämämme voi olla itsekästä sooloilua hengellisyyden alueella.

Mieltäni on aina liikuttanut lainaamamme kohta Johanneksen Evankeliumista. Herramme on erikoisesti tässäkin kuvauksessa esikuva meille oman lähtömme edellä. Olosuhteet koettelevat kärsivällisyyttämme, mutta ne eivät missään vaiheessa oikeuta huokailemiseen veljiä ja sisaria vastaan, saati sitten vihapuheisiin!

Sydäntä särkevällä tavalla olen ollut aivan liian pitkiä aikoja todistajana ja kohteenakin mitä järkyttävimmille vihapuheille hengellisissä piireissä.

”Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Kielen myrkky on voima, joka lamauttaa hengelliset siipemme ja estää muuttomatkamme! Jumalan Hengen avulla on kuitenkin mahdollista varjella mielemme ja kielemme vääriltä vaikutteilta - mehän rakastamme elämää ja haluamme nähdä hyviä päiviä!:

”Sillä: ’joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen’.” (1.Piet.3).