Olemmeko Herralle vai ihmisille soveliaita? Osa1

”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.” (Matt.10).

Mikä on vikana tässä nykyisessä seurakunnallisessa ajassa? Mikä aiheuttaa aivan kummallisia väreitä kirjoittajan sisimmässä? Puhuimme eilen ekumeniasta ja aamuhartauden viestistä, joka suositteli meille avartumista ja kaiken ”hengellisen sanoman” hyväksymistä ja vastaanottamista. Me emme kai ole toimineet tämän esityksen mukaisesti, koska jokin sisimmässämme aivan selvästi vastustaa tällaista asennetta, joka todellisuudessa kadottaa meiltä kaiken aidosti omakohtaisen ja ainutlaatuisen suhteen siihen Herraan, joka lausui esim. edellä lainaamamme sanat.

Mistä on peräisin niin voimakas tarve sovittaa ja sovelluttaa oikeastaan jokainen ihminen hengellisiin sfääreihin ja näkemyksiin, joiden perusteella kaikki ristiriidat katoavat ja kaikki ovat hengellisesti yhdenvertaisia näkemyksistään riippumatta? Mutta kenelle ja mille kelpaamisesta ja soveltuvuudesta on todellisuudessa kysymys? Mitä ja ketä meitä kehotetaan rakastamaan ja arvostamaan, kun kerran nämä tietyt piirit pyrkivät kelpuuttamaan ja hyväksymään kaiken mahdollisen ”hengellisen hyvän” riippumatta siitä onko sillä todellisuudessa mitään tekemistä alkuperäisen Jumalan Sanan ja tahdon kanssa?

Miksi meitä ei hyväksytä ja taputeta hartioillemme kauniisti hymyillen? Sanoohan Herramme aivan selvästi:

”Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.”

Mehän olemme niin selvästi ottaneet Herran elämäämme ja todistaneet Hänen Sanansa auktoriteetista koskien jokaista ihmistä. Mikä on vialla? Olemme tainneet aivan liiaksi kiinnittää huomiota kaitaan tiehen ja ahtaaseen porttiin, jotka vain harvat todella löytävät! Mitähän Herramme oikein tarkoittaa todetessaan kolme kertaa jostakin kelvollisuudesta, kun ei oikeastaan kukaan enää lainaa tätä kohtaa?

”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.”

Kenelle me todella haluamme kelvata, ja missä on tie aitoon yhteyteen Iankaikkisuuden Jumalan kanssa? Maallinen rakkaus on ihana asia ja saa kestämään kaikenlaisia koettelemuksia, mutta se ei tee meitä soveliaaksi Herramme silmissä! Eihän Hän toki edes kiellä meitä rakastamasta omaisiamme tai läheisiämme, vaan ilmoittaa ainoastaan haluavansa olla ensimmäisellä sijalla elämässämme, koska Hän on Itse Rakkaus ja Tie ja Totuus!

Tiemme on yhä vielä ja loppuun asti Ristin Tie!