Rajansa kaikella!

”Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias.’

Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.” (2.Kor.6).

Jälleen kerran todella surullisia uutisia maailmalta, tällä kertaa Berliinistä! Elämme todellakin levottomassa ajassa, epäillen kaiken olevan vasta todellisen myrskyn enteitä. Siksi nyt on todella aika etsiä Herraa!

En voi olla ihmettelemättä sitä henkistä kuohuntaa, jonka eilen saunaltamme kertoma tapaus on aikaansaanut sisimmässäni. Tänä aamuna tämä ristiriitainen tunne taisi selvitä minulle. Se tavattomasti muistuttaa minua etenkin niistä vuosikymmenistä, kun toimin eri piireissä hengellisessä työssä, ennen eläkkeelle joutumistani.

Noilta vuosilta on mieleen jäänyt erityisesti jokainen ristiriitoja herättänyt henkilö, jonka olemus ja käytös saivat heidät erottumaan muusta joukosta. He olivat omalla tavallaan syrjäytettyjä, kartettuja ja ”ressukoita”, jotka etsivät paikkaansa tässä elämässä, hengellisessäkin. Rakkauden varjolla heitä hyysättiin aivan erikoisella tavalla, hyväksyen heidät juuri sellaisena kuin he olivat, vaatimatta minkäänlaista muutosta. He omalla tavallaan lopulta terrorisoivat koko yhteisöä, nauttien kuitenkin aivan erityistä suojelua. Heitä tuli rakastaa, rakastaa ja rakastaa, ja hyväksyä heidät sellaisena kuin he olivat! Onhan Herrakin vastaanottanut meidät vajavaisina olentoina ja rakastaa jokaista poikkeuksetta!

Kukaan näistä ei kirjaimellisesti työntänyt takapuoltaan tutkinutta kättänsä yhteiseen juoma-astiaan, mutta jokin heidän käytöksessään sai koko joukon voimaan huonosti siinä määrin, että suuri joukko ihmisiä vetäytyi pois yhteydestämme. Keskuuteemme tuli todella outoja hajuja ja suoranaisia ”hengellisiä limojakin”, mutta veljellisen rakkauden tuli peittää omalla deodorantillaan nämä epäkohdiksi tunnustetut ”hajut”. Näin katosi Kristuksen tuoksu kaikenlaisen teennäisen hajustamisen alle, niin ettei lopulta juuri kukaan rohjennut asettua pitemmäksi aikaa seuraamme!

”Niin alhaalla ei kukaan kulje…!” Korostettiin rakkautta, rakkautta ja Rakkautta suurella kirjaimella. Mutta miten Herramme Jeesus Kristus todella suhtautui ihmisiin ja meihin nyt? Onko oikein puhua aidosta ja kaiken unohtavasta ja peittävästä Rakkaudesta ja rajattomasta armosta? Mistä voimme nähdä jonkin olleen ja olevan vialla? Mitä puuttuu ja mikä on totaalisesti unohdettu? Kun Jumalan Valtakunta lähestyy meitä, kaikuu samalla saarna parannuksen tekemisestä ja sisäisestä muutoksesta, joka muuttaa ulkonaisenkin elämämme, koskien jokaista ihmistä!

”Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.”

Mihin katosi aikanaan seurakuntakuri ja elämän todellinen muutos? Me olemme ehkä kyllästymiseen asti kuulleet opetusta lasten kurittamisesta ja rajojen vetämisestä. Emmekö juuri seurakunnallisessa elämässä tarvitse aivan samanlaista rajojen vetämistä, joka ei salli kenenkään terrorisoivaa käytöstä rakkauden varjolla? Miksi jotkut saisivat vuosikausia kosketella pyhiä ja seurakunnallisia asioita pesemättömillä käsillään, levittäen ympärilleen kaikkea muuta kuin Kristuksen tuoksua? Rakkaus ei todellakaan peitä tottelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä, vaan puuttuu tarmolla kaikkiin niihin asioihin, jotka saavat meidät voimaan huonosti ja vahingoittavat meitä! Rakkaus vetää rajat ”ressukoillekin” niin heidän kuin yhteisönkin hyväksi! Säälittävät ihmiset ovat loppujen lopuksi hekin jumalallisten lakien alaisia, mutta ei vapaita toimimaan miten tahtovat! Eikö meidän todella tule varoa seuraavanlaista tilannetta, jossa ei juuri kukaan löydä todellista lepopaikkaa?

”He horjuvat näyissä, huojuvat tuomioissa. Sillä täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät - ei puhdasta paikkaa! ’Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa? Olemmeko me vasta maidolta vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja? Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!’ -  Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle, hän, joka on sanonut heille: ’Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka.’ Mutta he eivät tahtoneet kuulla. Niinpä on Herran sana oleva heille: ’Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä’, niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.” (Jes.28).