”…etten minä ole niinkuin muut ihmiset!”

”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (Fil.4).

Tulisiko meidän ajatella myös tätä?:

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.” (Luuk.9).

Aamuhartaudessa puhuttiin ekumeniasta ja siihen suhtautumisesta. Mikä minulle itselleni jäi päällimmäiseksi vaikutukseksi tuosta ”hartaudesta”? Ellen käsittänyt aivan väärin, jäi kuulemani sanomaksi meiltä odotettava ”hengellinen kaikkiruokaisuus”! Meidän odotetaan avautuvan ja hyväksyvän kaikki kohtaamamme uskonnolliset vaikutukset ja tekijät, ekumenian ja yhteiskristillisyyden nimissä. Miksi? Koska on väärin halveksia tai alas painaa jotakin toista ihmistä ja hänen näkemyksiänsä.

Tässä tulee julki kristillisyyden perusongelma, joka perustunee siihen, mikä jo ensimmäisinä uskon vuosinani selvisi minulle kirkkaan valon tavoin: ”Suuri osa uskovaisuudestamme perustuu siihen, että näemme toiset ihmiset huonompina kuin itsemme.” Tämän Herramme Itse tuo julki kertomuksessaan:

”Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.' Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.” (Luuk.18).

”…enkä myöskään niinkuin tuo publikaani!”

Tämä kaikki ei oikeuta ekumeeniseen ajatteluun! Päinvastoin! Kaiken yllä on aivan kuin taivaalle kirjoitettuna kehotus toinen toisensa kunnioittamisesta! Kunnioittaminen ei missään suhteessa velvoita samoin ajatteluun ja samojen näkemysten itselle omaksumiseen! Meitä ei ole kutsuttu vertailemaan itseämme toisiin ihmisiin, ”publikaaneihin”, vaan ottamaan joka päivä oma ristimme ja seuraamaan Herraamme meille valmistetulla tiellä. Kaikki toiset meidän tulee jättää Jumalan armon varaan, joka tämän elämän ajaksi jää meille arvoitukseksi heidän osaltaan, Kiitos siitä Jumalalle!

”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.”