Todellisen Elämän löytäminen

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.” (Matt.10).

Tätä sanankohtaa on käytetty ainakin viimeisten vuosisatojen ja – kymmenien aikana todella väärin. Siten on luotu käsitys, että on kysymys jostakin hyvin ikävästä ja ihmiselle vieraasta ja vahingollisesta asiasta. Uskoon tulleella ihmisellä ei siten ole mitään todellista elämää ja vapautta, vaan hän on hengellisten asioiden ja näkemysten orja. Erikoisesti kohtaamme valtavan määrän ongelmallisuutta narsistisen persoonallisuushäiriön alueella. Moni ihminen soveltaa tätä sanankohtaa läheiseensä tai kohtaamaansa ihmiseen, sisimmässään jättäen itsensä sen ulkopuolelle.

Samassa yhteydessä olemme lukeneet myöskin:

”…ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.

”Ja hän sanoi kaikille: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa’.” (Luuk.9).

Erikoisesti tämä aika paljastaa meille näiden sanankohtien esiin tuoman totuuden ja todellisuuden. Mitä erilaisimmat näkemykset ja uskomukset saavat ihmisen omaa itseään ja olemustaan etsiessään toimimaan aivan käsittämättömällä tavalla. Hän saattaa löytää ”todellisen olemuksensa”, oman elämänsä, erinäisistä lähteistä huokuvan säteilyn tai voiman yhteydessä. Hän kokee olevansa aivan kirjaimellisesti osa tätä luomakuntaa – osa kiveä tai puuta tai jotakin virtausta, josta hän ammentaa voimansa ja olemassaolonsa, omalla tavallaan ollen osa-alueella oikeassakin. Hän siis uskoo melkein mihin tahansa yliluonnolliseen, todistamattomaan, mutta ei Elävän Jumalan, Luojansa olemassaoloon!

Luojallamme on kaiken aikaa ollut vain hyvä tarkoitus luomaansa ihmistä kohtaan:

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne…” (Jer.29).

Irrallaan Luojastamme meillä ei ole mitään todellista, kestävää ja pysyvää elämää, vaan olemme vain kaikkien luonnonvoimien armoilla, osana tätä luomakuntaa ja sen muutoksia ja tuhoisuuksia.

Ottamalla joka päivä ristimme, samaistumme Taivaallisten Voimien ja iankaikkisesti pysyvän Sanan kanssa. Siten me löydämme entistä enemmän taivaallista olemustamme, käsittäen maallisen osamme katoavaisuuden, rajallisuuden ja puutteellisuuden. Me emme todellisuudessa menetä mitään, vaan olemme osallisia Jumalamme antamaan Elämään! Ilman Häntä ei ole todellista elämää!