Itsenäisyyspäivänä

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu…” (Room.12).

Kunpa todella käsittäisimme tänään sen suunnattoman etuoikeuden, josta olemme olleet osallisia koko elämämme ajan Suomen kansalaisina! Me olemme todellakin olleet kuin Herran kukkarossa verrattuna suureen osaan maailmaa. Ainakin minä olen kiitollinen Herralle ja häpeän kaikkea valittamistani ja ajoittaista nurjaa mieltä. Herra on todellakin ollut hyvä minua kohtaan!

Me edustamme omaa kansaamme, omaa maatamme, mutta uskovaisina me olemme tekemisissä todella universaalin asian kanssa. Herran Jeesuksen Kristuksen Seurakunnan edustajina meiltä odotetaan käytöstä ja esimerkkiä, jonka edessä tunnemme itsemme todella arvottomiksi ja kykenemättömiksi. Vai olemmeko täynnä vääränlaista itseluottamusta ja itsepäisyyttäkin, ottaen itsellemme arvovallan ja kunnian, harmitellen kun meitä ei olekaan kutsuttu linnan juhliin? Kuinka pelottava onkaan se ylpeyden ja itsevarmuuden henki, joka entistä voimallisemmin on valtaamassa kansalaistemme mielet!

Mitä lähempänä olemme Herraa, sitä pienemmäksi tunnemme itsemme, ja Aabrahamin tavoin lankeamme kasvoillemme Hänen edessään, vaikka meidät katsotaankin Hänen ystävikseen! Meissä itsessämme ei ole mitään hyvää tai Jumalaa edustavaksi kelpaavaa. Aamulla ensimmäiseksi mielessäni alkoi toistua ajatus kuusta ja auringosta. Kuu on esikuva seurakunnasta, joka vain heijastaa Auringon valoa. Omassa itsessämme olemme vain kuin kylmä ja kuollut kuu, jossa itsessään ei ole mitään innoittavaa ja kaunista, vain kraaterien peittämä pinta. Vasta auringon valon siihen osuminen saa aikaan ihmisen kaihomielen ja innoituksen.

Toisaalta koko maapallon elämä on kiinni kuun näkymättömästä vaikutuksesta tietynlaiseen tasapainoon ja vuorovesiin. Ilman kuuta elämä ei olisi mahdollista maan päällä. Jos kuun vaikutus heikkenee, aiheuttaa se vakavia ongelmia maan päällä! Kuinka vakavia ajatuksia tämä herättääkään kun nyt näemme millaiseen tilaan maailmanlaajuinen seurakunta on ajautumassa!

”Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (Matt.24).

Kaikesta huolimatta pätee vielä tänäänkin:

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”