”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun
tähteni, hän löytää sen. Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja
joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.” (Matt.10).
Mitä ja keitä meidän
odotetaan ottavan luoksemme? Onko hengellisessä maailmassa tarjolla vain
jonkinlaisia kloonattuja kopioita tai robotteja, jotka kaikki näyttävät
samanlaisilta, niin ettei kenellekään voi tulla vahinkoa valintansa suhteen,
tai tarvitseeko samankaltaisuuden johdosta edes miettiä kenet vastaanottaa?
Kautta aikojen on
ihmisten sisimmässä ollut pelko oman identiteettinsä ja persoonallisuutensa
menettämisestä uskonnollisuuden johdosta. Kuinka harva onkaan rohjennut ryhtyä
lohduttamaan pelokkaita ihmisiä todistamalla näille Jumalan Sanalla, ettei
Luojamme ja Jumalamme koskaan ole tarkoittanut heistä joitakin massatuotteita. Jokainen
Raamatun henkilö oli oma persoonansa, yksittäinen luotu, niin ettei yksikään
esikuvaksemme tarkoitettu henkilö ollut toisen kopio. Ainoastaan ihmisiä
hallitseva henki oli sama, joten oli mahdollista muodostua hengellinen yhteisö,
seurakunta. Eliassa olevaa henkeä Jumala käytti useampaan kertaan, niin että
juutalainen seurakunta omalla tavallaan vieläkin odottaa Elian tulemista siinä
määrin, että hänelle katetaan paikka juhlapöydässä.
Herramme Jeesuksen
Kristuksen ruumis koostuu lukemattomista jäsenistä, joilla kaikilla on vaihteleva
tehtävä Herran elämän toteuttamiseksi yhteisössä, jota kutsutaan seurakunnaksi.
Yksi ainoakaan ihminen ei ole sellaisessa asemassa, että hänen oma
persoonallisuutensa mahdollistaisi jonkinlaisen hengellisen kloonaamisen tai
monistamisen. Kaikesta hengellisyydestä huolimatta perusolemuksemme säilyy
vajavaisena ihmisenä loppuun asti. Mutta mistä sitten oikein on kysymys? Olemme
tekemisissä sellaisen hengellisen totuuden kanssa, jota voimme pohtia elämämme
loppuun asti. Tänään sille tuo valkeutta sanankohta:
”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on
teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan
mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on
Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Sillä sen armon
kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule
ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin
suonut. Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta
kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja
meillä on erilaisia
armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu…” (Room.12).
”…muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan
tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä…”
Kaiken tämän me
teemme omana persoonanamme, omana itsenämme, mutta uudestisyntymän kautta
mieleltämme muuttuneina, yksimielisenä ensisijaisesti Herramme kanssa.
”…niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa
mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että
nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette
vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli…”
(Fil.2).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti