”Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa
puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen
ja sanotte: ’Istu sinä tähän mukavasti’, ja köyhälle sanotte: ’Seiso
sinä tuossa’, tahi: ’Istu tähän jalkajakkarani viereen’, niin ettekö ole joutuneet
ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä
tuomareita?” (Jaak.2).
Parin päivän päästä
on joulu, juhlista jaloin! Jos olemme rehellisiä, aikaansaa tämä juhla ehkä enemmän
ristiriitaisia kuin lämpimiä tunteita, ainakin hyvin monissa perheissä. Itse nautin
tästä ajasta ennen kaikkea tavallista runsaamman musiikkiannin johdosta. Ainakin
satelliitista tulee valtava määrä mitä puhuttelevimpia konsertteja jopa
tuhansine laulajineen ja soittajineen. Mutta kaiken keskellä mieleeni tulee
kuvaus kadulle joutuneesta lapsesta, joka likaisine kasvoineen ja vaatteineen
seuraa ulkona ikkunan lävitse rikkaan väen joulunviettoa!
En voi mitään sille,
että tänä aikana jonkinlainen huono omatunto pyrkii valtaamaan mieleni. En voi
toimia merkittävänä lahjoittajana taloudellisen tilanteeni johdosta, mutta
miksi rukoilen niin vähän maailman todellisen hädän johdosta, joka koskettaa
suurta osaa maapallon väestöstä?
Oma murheeni on pieni
kaiken muun rinnalla. Minulla on mukava ja lämmin koti, ruokaa ja kaikki
elämään tarvittava. Läheisyyttä puuttuu sen johdosta, että aikanaan oma
avioliittoni purkautui vuosituhannen vaihteessa, ja nyt poikanikin perhe on
hajonnut! Mutta tämä kaikki on hyvin pientä verrattuna lukemattomiin
yksinäisyyttä kokeviin ihmisiin!
Miksiköhän katseemme
sellaisella tavalla pyrkii kohdistumaan vain hyviin asioihin ja arvokkaasti,
hienosti sonnustautuneisiin henkilöihin ja heidän ”mukavuutta huokuvaan”
olemukseensa? Tarjotessamme heille ”mukavaa paikkaa” rinnallamme, taidamme
ajatella vain itseämme? Miksi kirjoittaja jatkuvasti loukkaa tätä suorastaan
säännöksi tullutta tapaa, joka pyrkii säästämään meidät kaikilta turhilta
ikävyyksiltä? Miksi hän ei voisi kirjoittaa vain mukavista ja mieltä
hivelevistä asioista?
”…köyhälle sanotte: ’Seiso sinä tuossa’, tahi: ’Istu tähän
jalkajakkarani viereen’, niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa,
ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?”
Eikö olekin
Taivaallisen Isämme rakkautta, että Hän laittaa jonkun sydämelle kirjoittaa
näistä asioista?
”Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?'
tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä
tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä
tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan
valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen
itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt.6).
Tämän sanankohdan
mukaisesti etsimme vain maallista hyvää istuttamalla arvokkaita henkilöitä
läheisyyteemme oman etumme ja huomisen huolien johdosta. Siten olemme
ristiriidassa itsemme kanssa, toimiessamme vastoin Isän sydämellä olevia
ajatuksia. Olemme eräänä päivänä kohtaava kysymyksen vähimmistä veljistämme
ja sisaristamme, jotka mitä oleellisimmin sisältyvät sanoihin:
”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki
tämä teille annetaan.”
Kysymys tänä jouluna
kuuluukin:
Mitä me olemme valmiit antamaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti