”…sillä Jumalan vastausta ei tule.”

”Näin sanoo Herra niitä profeettoja vastaan, jotka eksyttävät minun kansaani, jotka huutavat: ’Rauha!’, kun heidän hampaissaan on purtavaa, mutta julistavat pyhän sodan sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa: Sentähden tulee teille yö, näkyjä vailla, teille tulee pimeys, ennustelua vailla. Aurinko laskee näiltä profeetoilta, ja päivä heiltä pimenee. Näkijät joutuvat häpeään, ja ennustelijat punastuvat. Kaikki he peittävät partansa, sillä Jumalan vastausta ei tule.” (Miika.3).

Koska katson tehtäväkseni palvella kaikkia ihmisiä heidän näkemyksistään riippumatta, en mainitse eri piirejä tai järjestöjä. Minä pyrin kirjoittamaan vain siitä, minkä todella näen totuudeksi ja Jumalan Sanan mukaiseksi. Kaikesta hengellisestä leimasta ja ”profeetallisesta julistuksesta” huolimatta uskon meidän elävän siinä yössä, josta Herramme puhuu useassa eri yhteydessä:

”Sentähden tulee teille yö, näkyjä vailla, teille tulee pimeys, ennustelua vailla.”

Joissakin seurakunnissa pyritään pitämään yllä jo vuosikymmenien aikana tutuksi tullutta ilmapiiriä hintaan mihin tahansa. Ikään kuin väkijoukon rauhoittamiseksi vältetään sitä, mitä aikanaan oli ehkä ylitse sovinnaisen: parannusjulistusta. Tämä tulee esiin erikoisella tavalla siinä, missä sitä ei osaisi odottaa. Ns. profetiat ja tiedon sanat sisältävät ainoastaan ”hyviä ja lohdullisia asioita” uskon vahvistamiseksi. Miten voi olla näin ajassa, jossa laittomuus on päässyt valtaan ja rakkaus kylmenee aivan selkäpiitä hyytävällä tavalla? Joutuu pakostakin kysymään sydän syrjällään, miksi Herra puhuu tällaisella tavalla, ikään kuin ohitse todellisen tilanteen? Vai onko kaikki kuulemamme sittenkään aitoa profetoimista tai tiedon sanoja, kun puhuja sekaisin puhuttelee väkijoukkoa Herran persoonassa ja omana itsenään? Tämän panee merkille satunnainenkin kuulija miettien, viitsiikö tällaisessa seurakunnassa käydä ollenkaan.

”Niin minä sanoin: ’Voi, Herra, Herra! Katso, profeetat sanovat heille: 'Ei teidän tarvitse nähdä miekkaa eikä kärsiä nälkää, vaan minä annan teille vakaan rauhan tässä paikassa'. Mutta Herra sanoi minulle: ’Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille.

Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille.

Sentähden, näin sanoo Herra profeetoista, jotka ennustavat minun nimessäni, vaikka minä en ole heitä lähettänyt, ja jotka sanovat, että miekka ja nälkä ei tule tähän maahan: miekkaan ja nälkään hukkuvat nämä profeetat’.” (Jes.14).

Ainoat todella moittivat ja puutteita osoittavat sanomat ja profetiat näyttävät koskevan vain ulkopuolisia piirejä ja persoonia:

”Näin sanoo Herra niitä profeettoja vastaan, jotka eksyttävät minun kansaani, jotka huutavat: ’Rauha!’, kun heidän hampaissaan on purtavaa, mutta julistavat pyhän sodan sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa…”

Minä en ole profeetta enkä koe tehtäväkseni esiintyä tuomion julistajana, mutta sisimpäni väräjää kaiken näkemäni edessä. Miksi yhä uudelleen törmään tilanteisiin, joissa joku sydämen surulla toteaa, ettei juuri missään enää saarnata parannusta ja kiinnitetä huomiota niihin asioihin, jotka vahingoittavat ihmistä. Olemme aivan selvästi tietynlaisella vedenjakajalla, josta osan muodostaa sanankohta:

”Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja

uskossa totuuteen.

Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.” (2. Tess.2).