Social Icons

Pages

torstai 26. marraskuuta 2015

Mitä Henki sanoo? Osa 2




”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.” (Ilm.2,3).


”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16).

Mistä me voimme tietää, mikä on todella Hengen puhumaa ja mikä ei? Mistä voimme erottaa erilaiset henget ja niiden puhumat asiat, jotka useinkin ovat ”melkein kuin” sitä, mitä olemme tottuneet pitämään oikeana? Eivätkö kaikki uskonnolliset liikkeet omalla tavallaan vetoa alkuperäisyyteensä ja mitä suurimmassa määrin korosta aitoa uskoaan?

Olemme todella merkittävän kysymyksen edessä, johon ensimmäiseksi tulee mieleeni vastauksena:

”Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'.” (Matt.4).

Mikä sai Herramme lausumaan nämä sanat? Hän kohtasi täsmälleen saman tilanteen, jossa me olemme juuri tälläkin hetkellä. Raamatun ”erikoisasiantuntija” lainasi Häntä kiusatakseen yhteydestään irrotettuja sanankohtia! Ajatelkaamme todella vakavuudella sitä, että nämä lainaukset esitettiin Itse Lihaksi Tulleelle Sanalle! Kuinka sitten me voisimme säästyä vastaavanlaisilta tilanteilta inhimillisinä ihmisinä? Mikä on ratkaisu meidän kohdallamme tänä päivänä ja mitä voimme vastata kohtaamissamme haasteissa? Mitä Henki sanoo meille ja meidän kauttamme?

”Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'.”

Jokaisesta sanasta! Herramme vastaukset perustuivat siihen, mitä myöskin on kirjoitettu! Me emme voi tyytyä mihinkään vähempään! Vastuumme on sanoinkuvaamattoman suuri, ja edellyttää koko Sanan tuntemista!

”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa’.” (Matt.22).

Jumalan voima ei ole yksittäisissä, irrallisissa lainauksissa, vaan koko Sanassa, koska tämä Sana on Itse Herra Jeesus! Hänellä on paljon sanottavaa meille, mutta se kaikki perustuu ”jokaiseen Sanaan”!

”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.” (Joh.16:12).

Tämän Herramme sanoi noin kaksituhatta vuotta sitten ollessaan maan päällä. Pyhä Henki ei vielä silloin ollut ottanut omakseen Seurakuntaa, ja opetuslasten mieli ei vielä ollut valmis vastaanottamaan kaikkea heille tarkoitettua. Mutta nyt Herramme on antanut meille kaiken omansa, jota Pyhä Henki jakaa itse kullekin sopivalla tavalla ja ajalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text