Jumala, joka kasvun antaa Osa 1

”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” (1.Kor.3).

Kuinka riippuvaisia me olemmekaan Jumalasta ja Hänen armostaan! En jälleen kerran voi olla ajattelematta myös Johannes Kastajaa, joka Paavalin tavoin esittää muutaman iankaikkisuuteen asti kaikuvan lauseen!

”Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien.” (Joh.3).

Meillä on nyt jo kaksi äärimmäisen luotettavaa todistajaa Jumalan ja suurimmankin sanansaattajan väliselle suhteelle. Johannes Kastajakin oli täysin selvillä omasta asemastaan ihmisten edessä, antaakseen täyden vallan ja kunnian Lähettäjälleen. Hänen tehtävänsä oli ainoastaan esitellä Lunastaja kansalle, eikä ollut minkäänlaista sijaa oman kunnian ja arvon etsimiselle. Saman voimme todeta myös toisessa yhteydessä:

”Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: ’Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme’. Ja he sanoivat Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui. Ja kaupungin edustalla olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä porttien eteen ja tahtoi väkijoukon kanssa uhrata. Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat ja sanoivat: ’Miehet, miksi te näin teette? Mekin olemme ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin te, ja julistamme teille evankeliumia, että te kääntyisitte noista turhista jumalista elävän Jumalan puoleen, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on’.” (Apt.14).

Kuinka suuriin kiusauksiin onkaan tämän ajan kuuluisuutta tavoitteleva julistaja asetettu!

”Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme!”

Johannes Kastajaa tarkkailevat ja katselevat esittivät mitä erilaisimpia arvioita siitä kuka hän olisi, koska hänen julistuksessaan oli jotakin sellaista, mitä he eivät satoihin vuosiin olleet kohdanneet. Johannes teki aivan selväksi oman asemansa vain huutavan äänenä erämaassa. Hän oli vain äänitorvi, välikappale, jollekin ennen kokemattoman suurelle asialle!

En ole koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi viimeisen lainauksemme syvyyttä ja merkityksen laajuutta. Asia on tuntunut niin itsestään selvältä, että merkitys on rajoittunut vain tuohon historialliseen hetkeen. Mutta onko asia aivan niin yksinkertainen ja selvä, etenkin kun olen kuullut mitä erilaisimpia ylistäviä lausuntoja joitakin julistajia koskien?

Muistamme varmaan Herramme kokemuksen erämaassa? Vihollinen tarjosi mahdollisuutta kumartua hänen eteensä. Ei Herramme ole ainoa, jolle tätä mahdollisuutta tarjotaan! Miten on tämän petollisen ajan julistajien suhteen, joiden mielen ovat monenlaiset pettymykset saaneet miettimään uudelleen erilaisia mahdollisuuksia maineen ja väkijoukkojen saavuttamiseksi. Olemme hyvin suuressa määrin takaisin tilanteessa, jossa Paavali ja Barnabas kohtasivat erikoislaatuisen tilanteen, joidenkin mielestä mahdollisuuden.

Voimme aivan oikeutetusti puhua uuspakanuudesta ja osaltaan tietoisesta tietämättömyydestä, jonka varjolla tapahtuu uskomattoman paljon hengellistä toimintaa. Jumalan voima paransi Lystrassa ramman miehen, ja tämän nähtyään kansa korotti äänensä suuressa innostuksessa, julistaen veljemme jumaliksi. Tajuammeko tämän päivän valossa, millaisen kiusauksen eteen lukemattomat muut olisivat joutuneet?

”Eihän se tällaisen menestyksen ja mahdollisuuden puitteissa voi olla ollenkaan vahingollista, vaikka hiukan lipsuttaisiin perinteisistä periaatteista. Jos meitä kerran pidetään suorastaan jumalina, niin nythän eteemme avautuvat todella suuret mahdollisuudet saavuttaa suuria väkijoukkoja!” Suurta, suurta, suurta! Ihminen on aina ollut suuren perään, välittäen vähät Sanan hengestä.

Jumala voi antaa kasvun vain Hänestä lähteneelle!

jatkuu...