Seis!

Mieleeni tulee nyt, otettuani tietokoneen syliini, eräs tapaus kouluajaltani Heinolan Lyseonmäeltä. Olin jo tuohon aikaan tullut uskoon ja pidin kai itsekin joinakin aamuina aamunavaustilaisuuden. Eräs luokkatoverini alkoi jo hermostua kuulijakunnan välinpitämättömyyden johdosta ja mietti miten saada aikaan jonkinlaista selvää heräämistä. Niinpä hän aikansa mietittyään aloitti aamunavauksensa karjaisemalla ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta: ”Seis!” ainakin seitsemällä huutomerkillä!

Tulos ei ollut kai aivan odotettu, kun hän sai useamman viikon aamunavauskiellon!

Jostakin syystä haluaisin itse tehdä saman jollakin tavalla! Puhuimme eilen Herran äänen kuulemisesta, mikä ei ole mahdollista liiallisen melun ja hälinän keskellä. Ei riitä se, että kuulemme jotakin, vaan meidän tulee kuunnella, sisäisesti vastaanottaa korviimme kantautuvat asiat. Tärkein kuulemisemme ei tapahdu maallisilla korvillamme, vaan hengellisellä korvalla, josta Ilmestyskirja puhuu.

”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.” (Ilm.2,3).

Ehkä suurin vihollinen tässä ajassa seurakuntia ja elämää yleensä koskien on kiire! Olemme aivan käsittämättömässä määrin antautuneet sen valtaan, vaikka se selvästi on yksi niistä asioista, mitä Jumala ei ole luonut. Tarkoitamme kiirettä, joka saa meidät rientämään eteenpäin tulisten ratsujen selässä, köyhemmät jonkinlaisten ratsujänisten selässä. Ei ole aikaa muulle kuin maallisille asioille, jotka rasittavat meitä siinä määrin että kadotamme elämämme tärkeimmät hetket ja ajankohdat, terveytemmekin. Jos vanhemmilla ei enää ole aikaa lapsilleen, kuinka sitä voisi olla muita ihmisiä varten, saati sitten Herraa varten!

Kiire tuhoaa ihmissuhteemme, rakkaimmatkin. Riennämme hirveällä vauhdilla eteenpäin uskoen olevamme saavuttamassa jotakin suorastaan erinomaista, pettyen päivästä toiseen jo yksinomaan voimiemme uupumisen johdosta. Siten me jaamme ympäristöömme pelkästään negatiivista energiaa, jakaen lapsillemmekin rakkauden ja välittämisen sijasta pahoja asioita. Miksi muuten uutisoitaisiin niin näkyvästi lasten pahoinvointia ja järjettömiä määriä rauhoittavia ja huumaavia lääkkeitä! Lastemme tärkeimmät valvojat ja huolenpitäjät ovat jo järkyttävässä määrin mitä erilaisimmat tabletit, ennen kaikkea sylissä pidettävät!

Haluan siis tänä aamuna karjaista meille jokaiselle: SEIS! Neljällätoista huutomerkillä! Pysähtykäämme kyllin pitkäksi ajaksi todetaksemme, missä todella menemme!

On todella kiire Herraa kohti!