”Ja Hän antoi muutamat…” Osa 2

              ”Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi,
          täyttääkseen kaikki.

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (EF.4).

Joku kuuntelee joka päivä tietyn sananjulistajan puheen tai raamattutunnin. Siinä ei ole mitään moitittavaa jos hän myös pitää Raamatun avoimena edessään ja tekee juuri niin kuin ne uskovaiset, jotka joka päivä tutkivat Kirjoituksista onko asia todella niin. Mutta jos joku uskoo vain tietyn henkilön kykenevän tuomaan esiin täydellisen totuuden, on hänen näkemyksensä ja uskonsa erityisellä tavalla rajattu eikä toteuta Yhden Ruumiin perusolemusta. Kuinka voisi vain yksi henkilö, olkoon kuinka merkittävä tahansa, tuoda julki Kaikkivaltiaan Jumalan olemuksen? Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, joka perustuu Hänen lihaan tulemiseensa Herramme Jeesuksen Kristuksen olemuksessa. Vain Herramme oli ja on täydellinen Jumalan kuva, Hänen Seurakuntansa, Ruumiinsa, on sitä kokonaisuudessaan. Kaikki tästä poikkeavat käsitykset perustuvat inhimillisiin näkemyksiin ja arvovaltoihin.

Me puhumme nyt palvelustehtävistä, mutta on aivan erityisellä tavalla pantava merkille mistä todella on kysymys. Moni tyytyy vain toteamaan, että joku tietty henkilö aivan erikoisella tavalla nousee esiin kansanjoukoista aivan Saulin esikuvan mukaisena, päätä pidempänä muita ja muista erottuvana. Miksi ajatuksemme ja mielemme sellaisella tavalla pysähtyvät erityisen mielenkiintomme kohteeseen, ettemme näe metsää puilta? Kuinka monta hengellistä liikehdintää onkaan suorastaan jumittunut paikalleen johonkin korostukseen tai historiallisesti tärkeältä tuntuvaan hetkeen! On todella tapahtunut paljon merkittävää ja suorastaan ihmeellistäkin, niin että kaikki tapahtuva on nähty ainutlaatuisena herätyksenä tai pelastushistorian kohokohtana.

Mutta mikä on näkyvintä ja merkittävintä, minkä voimme havaita kaikkien näiden liikehdintöjen ja suuntausten kohdalla? Suorastaan poikkeuksetta! Aivan kuin lippuna ja logona kaiken yllä loistaa jokaisessa, poikkeuksetta, ei julistuksen pääkohta, ei seurakunnallinen totuus, vaan toiminnan alkuun panneen henkilön omakuva, korkeuksiin ylistetty nimi!

Miksi niin paljon kiinnitämme huomiota tällaisiin asioihin? Koska tietyn nimen ja persoonan vääränlainen korostaminen todellisuudessa ei johda juuri puheena olevaa joukkoa yhtään sen pidemmälle kuin vertauskohdaksi valituissa, epäonnistuneissa piireissä ennen ja muinoin. Miksi Saul niin usein tulee mieleemme? Hän piti jumalanpalvelusta ja uhreja tärkeinä, mutta oli siitä huolimatta kuriton ja tottelematon täydellistä Jumalan tahtoa kohtaan, laatien itselleen jopa muistomerkin! Ja juuri nämä muistomerkit ovat se seikka, jotka kadottavat menestyksekkäältäkin vaikuttavalta toiminnalta sen perustavoitteen! Jos julistaja itse ei laadi itselleen ja itsestään monumenttia, ylitse kaiken ulottuvaa mainekuvaa, tekevät sen uskolliset seuraajat, jotka usein kadottavat täysin alkuperäisen tarkoituksen ja lähtökohdan, tavoitteenkin!

Mikä on kaiken jumalallisen palvelustehtävän tarkoitus, mitä ja miksi on Jumala antanut erilaisina virkoina seurakuntaansa? Mikä on se suoranainen kuilu, joka erottaa seurakuntalaiset piispoista ja papeista ja saarnamiehistä yhä vain enemmän? Se on kuilu, joka jää havaitsematta kuin metsä puilta, yhtenä maailman yksinkertaisimmista ja selvimmistä asioista! Katsellaan ja huomioidaan vain arvostettua persoonaa ja hänen virkaansa, jonka tarkoitukseen asti eivät ajatuksemme ja huomiomme yllä! Miksi tulee saarnata ja opettaa raamatullisia asioita? Miksi ovat kaikki aidosti Jumalan asettamat virat? Ei toki monumenttien ja kuvapatsaiden laatimiseksi, koska se on Jumalalle suorastaan kauhistus! Kaikki ihmispalvonta pahoittaa Herramme mielen, koska se hämärtää ja joskus täydellisesti pimentää Hänen Kirkkautensa!

”…tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen…”

Tähän tulee nyt toinen eilisistä mietiskelyn aiheeksi jättämistämme sanankohdista:

”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.” (Luuk.6).

Herramme antoi meille kaiken Isältä saamansa, uskoen sen meidän hengelliseksi omaisuudeksemme! Eikö saman tulisi toteutua kaiken sananjulistuksen suhteen tässä ajassa? Nyt ymmärrämme myös, miksi pyhät eivät näytä olevan valmiita palveluksen työhön? Tehtävämme on niin suuri, että siihen tarvitaan yhtä paljon rivimiehet ja naiset kuin suuret julistajatkin! Mihin asti, kuinka kauan? Kunnes me kaikki pääsemme…

Tässä meille jokaiselle mietittävää!

”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. (Joh.15)