Oikea ja väärä sääli

 

”Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta. Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.” (Ps.42).

Muistelemme kaihomielellä monia takanamme olevia asioita. Vaikka Saarnaajan mukaan mikään ei muutu olemukseltaan, koimme aikanaan todella hyviä asioita, jotka tuntuvat jääneen menneisyyteen. Itsekin voin muistella suuria kokouksia ja siunattuja matkoja eri puolille maailmaa. Mutta missä ovat nyt väentungokset matkalla Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen kaikuessa?

Mitähän me todellisuudessa odotimme ja kaipasimme? Meille luettiin Joelin ennustuksia ja luvattiin korvaus kaikesta menetetystä, jonka erilaiset tuholaiset olivat nakertaneet. Miksi tuntuu ja näyttää siltä, että vasta viime vuosikymmeninä aivan odottamattoman kaltaiset kalvajat söivät kaiken uuden ja ihanan sadon, joka niin suuresti ilahdutti meitä? Aivan kuten alkuseurakunnassa, nousi meidänkin keskellämme julistajia, joille mikään ei näyttänyt riittävän, ja kansan kannettavaksi pantiin entistä suurempia lasteja. Sen, minkä Pyhä Henki ja me olimme nähneet riittäväksi lastiksi seurakunnalle, sen pyrkivät omista ilmestyksistään innostuneet opettajat kasvattamaan aivan kestämättömäksi taakaksi tai kuin trapetsitaiteilijan vaijeriksi!

Seurakunnalle asetetut vaatimukset ja uudenajan säädökset saivat riemun ja kiitoksen muuttumaan omalla tavallaan vaivautuneeksi, mitä erilaisimpien suuntausten levitessä piireissämme. Etenkin mitä erilaisimmat synniksi julistukset alkoivat saada mittakaavan, jolle ei löydy minkäänlaista puolustusta tai ymmärrystä. Olemme siten tulleet tilanteeseen, jossa ei voi juurikaan vedota mihinkään tunnettuun henkilöön kristillisessä maailmassa. Leimautuminen joihinkin tiettyihin käsityksiin ja näkemyksiin on aivan liian lähellä! Siten olemme pakotetut löytämään aivan omakohtaisen tien Herran kanssa. Omalla tavallaan se on hyvä, mutta hyvin vaativa ja usein yksinäinen valinta.

On todella hämmentävää todeta kuinka suuressa määrin eri tahot ja julistajat pyrkivät kiinnittämään kuulijat itseensä, usein taloudellisista seikoista johtuen. Itsellenikin on vasta aivan viime aikoina selvinnyt monia asioita menneiltä palvelustehtäväni vuosilta. Osatekijä väistämättömään, vaimoni hakemaan avioeroomme oli se, että niin suuressa määrin käytin perheen varoja jumalanvaltakunnantyöhöni. Monina vuosina oikeastaan kaikki hankinnat nauhureita ja kopiokoneita myöten maksettiin perheen varoista, samoin kokousmatkat. Sen sijaan että minulle olisi korvattu tekemääni työtä, sain koko ajan tuntea ja tietää, että minulta odotettiin ilmaisia palveluita ja lisäksi vielä taloudellista tukea joillekin muille. Vuosikymmenien ajan tietyt piirit keräsivät lähes kaiken työhömme kuuluvan varallisuuden lähetettäväksi ulkomaille, mistä sitä kiitollisuuden odotuksella palautettiin tekemäämme työhön, vain murto-osana kokonaissummaan nähden. Jotakin minussa ja työssäni täytyi aina olla, päätellen niin suunnattomasta vastustuksesta ja panettelukampanjasta! Vieläkin on vallalla käsitys, että olen koko toimintani ajan pannut uskovaisten rahat omaan taskuuni!

Miksi muistella tällaisia? Itsellenikin on vasta viime päivinä selvinnyt valheen ja vääryyden mittakaava, joka jo itsessään selittää tiettyjen piirien keskuudessa vaikuttavan suoranaisen kirouksen, jota vieläkin pyritään käsittämättömin selityskääntein muuttamaan siunaukseksi. Eilen illalla ennen nukkumaan menoa kuuntelin viidettä Mooseksen kirjaa ja sieltä jäi mieleeni soimaan jumalallinen, varoittava ja tuomion sisältävä, useasti toistuva (9 kertaa) lause:

”Ja tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan, niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi. Ja muut kuulkoot sen ja peljätkööt, niin ettei kukaan enää tekisi sellaista pahaa sinun keskuudessasi. Älä sääli häntä…” (5.Moos.19).

Olemme varmaankin aivan liian suuressa määrin olleet ymmärtäväisiä rajatuissa asioissa, uskoen veljenrakkauden vaativan silmien sulkemista ja suoranaista puolueellisuutta läheisen ja rakkaan veljen tai sisaren hyväksi. Mutta onko se rakkautta? Eikö enemmänkin mitä suurinta petosta Kaikkinäkevän Seurakunnan Pään edessä? Viimemainittu sanankohta on Vanhasta Testamentista, mutta se yhä vielä tuo esiin Korkeimman Tuomarin ajatusmaailman ja tahdon:

”Poista paha keskuudestasi. Ja muut kuulkoot sen ja peljätkööt, niin ettei kukaan enää tekisi sellaista pahaa sinun keskuudessasi. Älä sääli häntä…”

Olisiko viimeinkin aika tutkistella mielemme syövereitä ja sitä, mitä olemme tottuneet kutsumaan ”sääliksi”!