Väärät todistajat

”Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle. Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: ’Etsikää minun kasvojani’. Herra, minä etsin sinun kasvojasi. Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi. Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala. Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa. Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden. Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle, sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa. Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.” (Ps.27).

Oli jälleen se yö, jolloin hengessä palasin entisiin piireihin. Tekeillä oli jotakin erittäin suurta ja merkityksellistä, ja uskoin tulleen ajan selvittää menneitä tapahtumia. Kun nyt kehitys oli johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa selvästi oli tapahtumassa jotakin odotettua, uskoin minua viimeinkin kuunneltavan ja uskottavan mitä sanon. Aikanaan, ja kai vieläkin, tietyt todistajat tekivät kaikkensa tuhotakseen toimintani ja itsenikin samalla. Unessa uskoin nyt tulleen ajan korjata menneitä vääryyksiä ja selviä väärinkäsityksiä. Puhuin kai kuin Ruuneperi selvittäen, ettei minulla ollut mitään tekemistä niiden asioiden kanssa, joista minua oikeastaan aina oli syytetty. Maltillinen ilmapiiri muuttui hyvin levottomaksi, ja jälleen kerran sain kokea, kuinka fanaattinen ja suorastaan kulttiin viittaava ilmapiiri alkoi ahdistaa. Turhaan, aivan turhaan yritin saada ääneni kuulumaan näiden ihmispalvontaan antautuneiden ihmisten korvissa! Kukaan ei tullut edes ajatelleeksi, että onhan syytetylle annettava mahdollisuus puolustautumiseen ja omien näkemystensä esittämiseen!

Kuinka usein toivoinkaan asioita selvitettävän, mutta näissä piireissä on kai vallalla laki, että jokainen on syyllinen niin kauan kuin ei syyttömyyttä ole todistettu. Ja kuinka syyttömyys voitaisiin todistaa, jos puolustukselle vain todetaan: ”Syyllisen ei ole edes tarpeen tietää, mistä häntä syytetään!”

Jokin tarkoitus tämän unen toistumisella täytyy olla. Se tuo koko olemukseen tietynlaisen pelonsekaisen tuntemuksen, joka ei koske itseäni, vaan niitä ihmisiä, jotka aivan selvästikin ovat eksyneet selvältä Sanan tieltä tietynlaiseen kulttimaiseen, persoonattomaan ja robottimaiseen uskonnollisuuteen. En totisesti ole ainoa, joka on saanut kokea tällaista!

”Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden. Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle, sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa. Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.”

Voiko todella olla totta, etteivät tietyt ihmiset ollenkaan havaitse toimivansa täysin Sanan vastaisesti, vai eikö heillä ole ollenkaan omaatuntoa? Olen viime aikoina useana iltana ennen nukkumista kuunnellut ensimmäistä Johanneksen kirjettä. Jotenkin tuntuu siltä, että se tulisi lukea ja kuunnella vähintään kerran kuukaudessa, etenkin tässä ajassa.  Se poistaa kaikki epäselvyydet uskovaisten välisissä asioissa ja korostaa rakkaudellista asennetta:

”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1.Joh.4)

Väärät todistajat! Veljen rakastaminen! Satuttavinta on se, kun väärät todistajat ovat, ei ulkopiiristä, vaan sisimmästä piiristä! Jumala armahtakoon jokaista panettelijaa ja kieltänsä miekkana käyttävää! Jobin kohtalo muuttui hänen rukoiltuaan väärämielisten neuvojiensa puolesta. Huokaiskaamme vielä Herran puoleen, kaikesta huolimatta, jokaisen vihamielisen ”ystävämme” puolesta!

Odottakaamme Herran asioihin puuttumista!