Keneen panemme toivomme?

”Oi, että Israelille tulisi pelastus Siionista!

Kun Jumala kääntää kansansa kohtalon,

silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.” (Ps.53).

On helppoa luottaa Herraan kun kaikki menee hyvin. Olemmekohan olleet hieman liian kiireellisiä hengellisessä elämässämme ja kadottaneet tietoisuuden kärsivällisyydestä ja rauhallisuudesta? Meille ei aikanaan riittänyt apostolin kyyti eikä aasin heppoiset jalat. Kuinka moni halusikaan kiitää upeilla ratsuilla, panematta merkille ympärillä tapahtuvaa! Jälkeemme jäi vain sankka pölypilvi, joka sai monet lähellemme joutuneet haukkomaan henkeään! Itse kylläkin koimme mielestämme suurta tyydytystä vauhdin ja saavutustemme johdosta. Mutta minne on lähes aina unohtunut pieni, vaatimaton matkamies, joka on jäänyt pölyn ja nostattamamme ilmavirtauksen keskelle?

Ei siis tule ihmetellä sitä hellettä ja poltetta, joka meitä tässä ajassa ympäröi, monesti omien ratkaisujemme johdosta! Meitä vielä herätellään katselemaan ympärillemme ja etsimään taaksemme jäänyttä, pientä ja vaatimatonta veljeämme ja sisartamme! On hyvä että meidät on pudotettu ratsujemme selästä ehkä makaamaan hetki ankaran pudotuksen jälkeen pölyisessä maassa, me omalla vuorollamme! Vielä on aikaa muuttaa näkemyksiämme ja huomioida lähellemme johdetut, kaipaavat sielut! Autuutemme on kiinni tästä ja tulevistakin hetkistä, ei muistiin painamistamme hyvistä teoista ja ajatuksista. Tie helvettiin on yhä vielä kivetty hyvillä ajatuksilla ja aikomuksilla! Vaikka yksilön vastuumme on suunnaton, olemme kuitenkin osa suurta, kansainvälistä joukkoa, joka tarvitsee toinen toistansa.

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset;

minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne…” (Jes.29)

Herran ajatukset eivät ole muuttuneet, vaikka tämä aika sitä kuuluttaakin päivä päivältä voimakkaammin! Keneen me luotamme, keneltä odotamme apua? Kuka nostaa meidät pystyyn ehkä rajunkin pudotuksemme jälkeen?

”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä ’vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen’. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” (Hebr.10).

Vain Herra voi kääntää kohtalomme!