Social Icons

Pages

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Herra auta!



 
Tänään aivan ensimmäiseksi pyydän todella vakavaa esirukousta minulle hyvin merkittävän perheen puolesta. Sielunvihollinen on aivan erikoisella tavalla ollut perheen kimpussa vuosien ajan, ja nyt suorastaan masennus on vallata mieleni kuulemieni asioiden johdosta. Kenelläkään tutullani ei mene oikein hyvin, ja vaikeuksissa olevia perheitä on useampiakin, mutta nyt sieluni on todella raskautettu!

En ainakaan omasta mielestäni ole mikään vahva uskon mies ja voimallinen rukoilija. Nykyinen syöpälääkitykseni vaikuttaa koko olemukseen, ja jokaisen tabletin käteeni ottaessani rukoilen Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, että sen vaikutukset olisivat vain hyviä. Sivuoireena mainittu masennus kuitenkin selvästi pyrkii valtaamaan alaa, etenkin tuon rakkaan perheen ahdistuksen johdosta.

Kaikella on jokin tarkoituksensa, eikä kukaan ole säästynyt koettelemuksilta, jotka ovat kohdanneet omiakin perheitä. Ajatelkaamme vain Eeliä, Samuelia, Jobia! Joskus kuitenkin mieli omalla tavallaan kapinoi joidenkin asioiden kohdalla ja tuntuu siltä, että koettelemuksia on jo liikaakin!

Suuren, Taivaallisen Kotkan siivet leyhyvät yllämme entistä suuremmalla voimalla lennättäen tiehensä kaikkea pesästämme, mikä on saanut meidät tuntemaan olomme hyväksi maallisessa kodissamme. Meidän kotimaamme ei kuitenkaan ole täällä koettelemusten alhossa, vaan Kotkan kirkaisut kuuluttavat meille lopun läheisyyttä ja oikeaan kotiimme muuttamisen hetkeä.

Me olemme vain ihmisiä ja vajavaisia joka suhteessa, aivan kuten todetaan Eliastakin, joka oli yksi suurimmista profeetoista. Me olemme riippuvaisia Tulevan Maan voimista ja Suuren Käden ojennuksesta:

”Oi, että Israelille tulisi pelastus Siionista!
Kun Jumala kääntää kansansa kohtalon,
silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.” (Ps.53).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text