Oikea Valo

Joulukuu on jo näin pitkällä ja melkein päivittäin sataa vettä. Tarkoitukseni on ulkoilla joka päivä, vähintään neljästä kymmeneen kilometriä pyöräillen, mutta sateella se ei oikein onnistu. Voisi aivan hyvin mennä ulos sateensuojan kanssa, mutta jostakin syystä ajatus ei innosta. Kun on liikaa sisällä, huomaa sen kehollisesti ja henkisestikin. Me olemme tässäkin suhteessa aika tavalla oman onnemme seppiä. Ihminen korjaa sitä mitä kylvää, ja on sitä mitä syö!

Olosuhteilla ei tulisi olla niin suurta merkitystä elämässämme, mutta me olemme vajavaisia ihmisiä. Juuri kukaan ei kai kaipaa suuria lumimääriä, mutta tiedämme valkoisen maan vaikuttavan hyvin suuressa määrin mielialaamme. Liikenteelle olisi ihanteellista jos tiet olisivat paljaita lumesta ja jäästä, mutta kaikkialla muualla olisi jonkinmoinen lumikerros. Olisi paljon helpompi nähdä missä tie kulkee, mutta harvemmin kaikki tapahtuu toivomallamme tavalla.

Valolla on siis aivan uskomaton merkitys ihmisen elämälle. Lumi ei itsessään loista, mutta se heijastaa pientäkin valoa siinä määrin, että nyt sateisilla keleillä ei ikkunasta juurikaan tule kuin katuvalojen heijastus. Maa on aivan musta ja joidenkin mielestä ahdistava. Toivoisimme siis masentuneiden ihmisten tähden enemmän valoisuutta ja joulunodotuksen tunnetta, joka on harmittavan paljon riippuvainen säistä. Näin meidän suomalaisten kohdalla, samoja odotuksia ei ole monissakaan eri ilmaston maissa.

Puhukaamme nyt valosta ja odotuksista. Me luomme itsellemme odotuksia ja toivomuksia, jotka ovat suuresti riippuvaisia mitä erilaisimmista olosuhteista. Siten toimimme kavalalla tavalla itseämme ja omaa hyvinvointiamme vastaan. Päivällä valoisa aika lyhenee koko ajan ja aivan pohjoisessa aurinko näkyy seuraavan kerran vasta tammikuussa. Silti sielläkin ihmiset joutuvat elämään ja hahmottamaan mielessään sopusoinnun, joka palvelee elämän jatkamista. Ihmisen on siis hyvin monessa suhteessa sopeuduttava olosuhteisiin, jos haluaa säilyttää mielenterveyden ja elämänhalun.

Meidän on siis löydettävä itsestämme suuri määrä elämää säilyttäviä asioita. Me emme voi pimeiksi ajoiksi sulkea silmiämme, koska silloin kaikki olisi vieläkin pimeämpää. On vain hyväksyttävä erilaiset ajat ja olosuhteet. Valoa kaipaavalla ei nykytekniikan aikana ole entisten aikojen ongelmia, sillä muutamalla eurolla saa koko huoneiston valaistua mieleisellään tavalla.

Valo siis on ihmiselle hyvin merkittävä asia, ja siksi puhutaan kirkasvalolampuista ja oikeanlaisesta heräämisestä valon avulla. Ei ole mitään väärää tunteidemme vaihtelussa, sillä ihmisen perusluonne rakastaa valoa ja lämpöä. Tämä vie ajatuksemme syvemmälle tasolle, ihmisen hengelliseen olemukseen. Pimeys maailmassa omalla tavallaan syvenee päivä päivältä, ja aidon valon näkemiseen tarvitaan entistä enemmän valveutuneisuutta. On nimittäin olemassa ainakin kahta erilaista valoa, joista toinen palvelee ihmisen parhaaksi ja hyvinvoinniksi, toinen taas sisältää suuren määrän vahingollisia tekijöitä. Valon taajuuden on oltava oikea, etenkin televisioissa ja tietokoneruuduissa. Väärä taajuus rasittaa silmiä ja on pidemmän päälle vahingoksi siinä määrin, että ihminen väsyy ja jopa sairastuu. Samoin valon väri ei ole samantekevä, vaan ihmisen silmä tarvitsee oikean värisävyn, joka vaikuttaa mieleen positiivisella tavalla.

Mitä tämä tuo mieleemme tällä hetkellä! Tiedämme mitä alussa tapahtui:

”…erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.” (1.Moos. 1).

Kaikki Jumalan Sanallaan esiin kutsuma oli joka suhteessa hyvää. Hänen valonsa oli ihmisen parhaaksi ajateltu, eikä se voinut aikaansaada mitään pahaa. Sitä ei ollut tarkoitettu tuijotettavaksi, vaan valaisemaan pimeydessä ihmiselle tarpeelliset asiat. Mikä sitten on aina saanut jotkut ihmiset tuijottamaan aurinkoa jonakin palvottavana asiana, saaden heidät sokaistumaan? Hän, joka tekeytyy valkeuden enkeliksi, levittäen omaa, vääryyden valoaan, joka sokaisee suurimman osan ihmiskuntaa!

”Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (2.Kor.11)

On siis olemassa monenlaista valoa, eri tavalla loistavaa, mutta pelottavan samankaltaisen näköistä ensi silmäyksellä. Ihmisen valontarve koituu hänelle ilman jumalallista apua kohtalokkaaksi. Miksi Herramme kaiken tämän sallii, ei mahdu ihmisen ymmärrykseen. Meidän on vain hyväksyttävä tosiasiat ja opittava taivaallinen läksymme kyselemättä liiaksi: miksi, miksi, miksi? Meille tulee riittää tietoisuus Hänestä, joka odottaa meiltä samaa kuin sanotaan:

”Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16).

Meidätkin on asetettu valoiksi tämän maailman keskelle. Meitä ei ole tarkoitettu jonkin korin tai astian alle, vaan lampunjalkaan. Tämä sisältää senkin, ettemme jää kokonaan jonkin suuren sananpalvelijan varjoon, vaan meidän jokaisen tehtävä on loistaa Taivaallista Valoa, saattaen Herra Jeesus Kristus kirkastumaan kirkastumistaan. Tähän perustuu koko seurakunnan tarkoitus ja tehtävä. Seurakunta on tarkoitettu tässä maailmassa loistavaksi valoksi, joka tulee julki aidossa rakkaudessa ja sydämellisessä armahtavaisuudessa. On yhdentekevää kuinka suuri pimeys on, sillä meidän ainoa mielenkiintomme koskee valkeudeksi tullutta Herraa Jeesusta Kristusta. On siis aika jättää pimeys ja sen voimat omaan arvoonsa ja keskittyä ajattelemaan Jeesus-nimeä, jossa vielä on ainoa lunastuksen lähde.