Itsenäisyyspäivänä

En milloinkaan unohda Afrikan-matkaani vuonna 1984. Vierailin neljässä eri maassa, ja olen sen jälkeen joutunut yhä uudelleen toteamaan, että minä ja kaikki tuntemani suomalaiset olemme kuin miljonäärejä verrattuna Afrikassa tapaamiini ihmisiin. Meillä on siis kiitollisuuden aihetta kylliksi. Olemme todella etuoikeutettuja saatuamme syntyä tähän todella erinomaiseen maahan. Kiitollisia saamme olla myös elämästämme, joka vielä tänään jatkuu. Kättelin nykyisessä Kongossa kokouksen jälkeen noin kahdeksansataa maan asukasta, joista kuulemma suuri osa on saanut surmansa sodan jaloissa. Kiitos Herra antamastasi elämästä! Kiitos pitkästä rauhan ajasta!  Kiitos hyvästä kotimaasta!

”Niin Herra sanoi Kainille: ’Missä on veljesi Aabel?’ Hän vastasi: ’En tiedä; olenko minä veljeni vartija?’ Ja hän sanoi: ’Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.’” (1. Moos.4).

Eilisen kirjoituksen jälkeen jäi mieltäni askarruttamaan se, kuinka Herra ei ainoastaan kysy Kainilta tämän veljestä, vaan mainitsee tämän nimen. Voimme oikeutetusti ihmetellä tällaista ihmiskunnan alkua, jossa toinen ihminen merkitsee niin vähän jollekin henkilölle.

”Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!”

Genesis, eli 1. Mooseksen kirja on siemenkirja, ja siitä voimme löytää kaiken alun. Jo heti tuossa neljännessä luvussa ihmiselle ilmoitetaan hyvin tärkeitä asioita. Kuinka helposti sanommekaan, ettemme siinä ja siinä tilanteessa voineet mitään muuta. Olimme pakotetut tekemään niin ja näin!

Näiden ensimmäisten ihmisten ongelma liittyi oleellisesti jumalanpalvelukseen, ja siksi meidän ei tule ihmetellä miksi oikeastaan jokaisen sotaisen konfliktin lähtökohta on uskonnossa. Ihmiselle on alun jälkeen ollut suorastaan pakko löytää loukkaantumisen aihe. Siten Herra kysyy pettyneeltä palvojalta syytä tämän synkkyyteen ja vihaan. Kenelle Kain oli vihainen, veljelleen vai Jumalalle? Kaipa kummallekin! Hänen katseensa painui maahan omantunnon syytösten johdosta, koska hänen mielensä täytti kaiken pahan alkuunpanija, antaen syyn ja voiman ajatusten muuttamiseksi teoksi, synniksi.

Kain ei ollut halukas hallitsemaan mielensä myrkkyä, syntynyttä pahuuden voimaa, vaan antautui sille. Hänellä olisi Herran sanojen mukaan ollut mahdollisuus toisenlaiseen ratkaisuun, mutta valheen ruhtinas, murhaaja alusta alkaen, valheen isänä, otti omansa. Kaikesta huolimatta Kainiin laitettiin merkki suojaksi, toki vain maallisen vaelluksen ajaksi.

Me olemme tänä päivänä samankaltaisten ratkaisujen edessä, ja meille on suotu mahdollisuus oikeanlaiseen, elämää suojaavaan ratkaisuun. Kateuden hengen tulisi olla kaukana meistä, vaikka ajoittain näyttäisikin siltä, että jonkun toisen jumalanpalvelus katsotaan arvokkaammaksi kuin meidän omamme. Tästä puhuu Paavalikin hyvin selvin sanoin:

”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil. 1).

Paavali tiesi asemansa ja omasi omakohtaisen kokemuksen ja kutsumuksen, eikä mikään saanut häntä julistamaan kirousta tai rukoilemaan tulta lankeavaksi taivaasta väärämielisen jumalanpalveluksen ylle. Tulkoon ehdottomalla varmuudella sanotuksi, ettei tätä sanankohtaa voi käyttää vanhurskauttamaan siinä kuvattua julistusta! Mieleemme muistutettakoon Skeuaan seitsemän poikaa ja aikanaan  tekojaan puolustelevat ihmeiden tekijät ja täyden Evankeliumin julistajat, joita Herra omien sanojensa mukaan ei ole koskaan edes tuntenut.

Meidät on kutsuttu siunaamaan, ei kiroamaan. Meidän ei myöskään tule lausua tuomiota, koska kaikki tuomiovalta on varattu Hänelle, joka ainoana näkee ihmisen sydämeen.

Kain siis selvästi toimi oman käden oikeudella tuomarina hengellisen elämän alueella. Hän ei ollut halukas hillitsemään sisimmässään herännyttä kiivastusta, vaan antoi kateuden hengen ottaa hallinnan. Hän ei ajatellut yksin jäämistä, vaan mieluummin poisti läheisyydestään henkilön, joka hänen mielestään saattoi hänet varjoonsa, ajattelematta ollenkaan, että Herra oli se, joka suoritti valinnan. Herra on ilmoittanut olevansa armollinen sille jolle on armollinen.

Pankaamme merkille myöskin se, että Kain Herran kasvojen edessä puolustautui selvästi valheellisin väittämin. Meille ei kerrota muuta kuin että Aabelin veri huusi maasta. Oliko Kain haudannut veljensä, koska saattoi esittää niin tietämätöntä? Meidän tulee tässäkin kohden kyetä näkemään tapahtumat hengelliseltä näkökulmalta. Herra aivan varmasti tiesi kaiken tapahtuneen ja oli selvillä siitä, missä Aabel oli. Hän kuitenkin kautta koko Raamatun asettautuu inhimilliselle tasolle ihmisen tähden. Hän olisi voinut valita jonkin aivan toisenlaisen lähestymistavan, niin ylhäisenä ja taivaallisena, ettemme ymmärtäisi mistään yhtään mitään. Hän esiintyi alusta alkaen sellaisella tavalla, että ihminen saattoi olla kosketuksissa Hänen kanssaan päivittäin ja hetkittäin. Ihminen havaitsi Hänen käyskentelynsä paratiisin illan viileydessä. Kaiken täyteys ilmestyi ihmisten keskuuteen yksinkertaistakin yksinkertaisemmassa tapahtumassa ensimmäisenä jouluna alhaisessa eläinsuojassa. Ensimmäiset ”kuninkaalliset vieraat” olivat seudun paimenet, taivaallisten joukkojen ilmoittaessa tästä ihmiskunnan siihen asti merkittävimmästä tapahtumasta.

Jumalamme on siis aina kätkeytynyt yksinkertaisuuteen, mikä mielestään niin viisaalle ja merkitykselliselle ihmiselle on sulaa hulluutta. Kuinka vaarallista onkaan käsittää Jumala väärin kaiken tämän keskellä! Kain merkittiin suojauksella, Bileam eli hyvän aikaa rikkomustensa jälkeen, väärämielinen Saul hallitsi neljäkymmentä vuotta, Juudas vaelsi pitkän aikaa Herramme seurassa, ja silti jokainen on meille mitä vakavin varoitus pimeyden voimista! Näennäiset asiat ovat kaikkein vaarallisinta myrkkyä hengellisellä alueella.

Pitäkäämme siis erikoisesti tässä ajassa hyvää huolta itsestämme. Meidän tehtävämme on rakastaa yli kaiken Jumalaa ja lähimmäistämme kuin itseämme. Jos emme pidä huolta omasta hengellisestä elämästämme, emme ole myöskään kykeneviä rakastamaan Herraamme oikealla tavalla, olemalla Hänen Ruumiinsa jäseniä. Meidän tulee myös pitää hyvää huolta maallisesta kuorestamme, koska se on Pyhän Hengen asunto, jota Hän haluaa käyttää toisten matkaajien parhaaksi!