Kärsivällisyydestä

”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak. 5)

”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.”

Tämä sanankohta oli ainakin paikallislehdessä päivän sanana 12. joulukuuta. Se puhuu meille tänä päivänä hyvin vakavaa kieltään. Olemme usein kuulleet varoituksen, että ajatuksemme kaikuvat Herramme korvissa voimakkaampana kuin äänekkäimmätkään sanamme. Kuinka toivonkaan, että jotakin todella merkittävää kehitystä tapahtuisi siinä jumalankansan osassa, joka vielä haluaa pitäytyä Jumalan Sanaan. Etenkin tässä joulunodotuksen ajassa mielet ovat herkistyneitä, vaikka emme uskokaan jouluun sellaisena kuin miksi se on kehittynyt historian kuluessa.

Vaikka emme ajattele itse maallista juhlaa, mielessämme herää mitä erilaisimpia tuntemuksia ihmisyyden johdosta. Ainakin itselleni on joulunaika aina merkinnyt mitä syvintä kaipausta todellisen ihmisyyden ja sydämellisen armahtavaisuuden ja rakkauden puoleen. Avioero on merkinnyt uskomattomia menetyksiä lukuisille ihmisille, itseni mukaan lukien. Tämä aika saa monenlaisia sisäisiä jo arpeutuneita haavoja oirehtimaan, erikoisesti tuskallisen yksinäisyyden tunteen johdosta.

Kuinka usein koenkaan kaiken yksinäisyyden keskellä käsittämätöntä ja ajoittain kouriintuntuvaa varmuutta siitä, etten hengellisessä mielessä sittenkään ole yksin. Aivan kuin joku joko ajan olisi läheisyydessäni puhuen lohduttavaa kieltään. Omalla tavallaan se on äärimmäisen lohduttavaa, mutta ei kuitenkaan sulje ulkopuolelleen suurta kaipausta inhimillisen, maallisen kosketuksen puoleen. Edellinen sanankohta kertoo meille mitä elävimmällä tavalla siitä, miksi niin moni meistä joskus päivittäinkin itkee läheisyyden puutteessa. Ihmiset pelkällä ajattelullaan eristävät sekä itsensä että läheisensä tuskalliseen tilaan, josta pyritään pois mitä moninaisimmin keinoin, usein tuloksetta.

Olen tuhatprosenttisen vakuuttunut siitä, että tuskallisin yksinäisyys on Herramme tiedossa, mutta se ei ole Hänen suunnitelmissaan eikä siten ole Hänen tahtonsa. Miksi muuten sellaisella tavalla kerrottaisiin kaikesta hyvästä, minkä tulee seurata uskovaisten yhteydestä ja aidosta, jumalallisesta seurakunnallisuudesta. Jumalamme on hyvyydessään järjestänyt kaiken siten, että aito yhteys Hänen kanssaan merkitsee myöskin yhteyttä toinen toisemme kanssa. Mutta Hän on antanut ihmiselle uskomattoman vallan ratkaista omassa mielessään, haluaako toteuttaa Hänen tahtoaan ja tarkoitustaan. Jumalan puolelta kaikki on kohdallaan, mutta me ihmiset omine ratkaisuinemme teemme tyhjäksi valtavan määrän jumalallista hyvää tahtoa!

Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.

Miksi sellainen määrä kärsivällisyyden puutetta? Ihmisessä on joitakin ominaisuuksia, jotka saavat hänet tuhoamaan niin omaansa kuin toistenkin hyvinvointia. Yksi niistä on se, että hänen on aina löydettävä syyllinen kaikkeen siihen, mikä ei häntä miellytä ja mikä ei tapahdu hänen mielensä mukaisesti. Sen todistavat meille esivanhempamme mitä selvimmällä tavalla, Eevan syyttäessä käärmettä ja Aadamin Eevaa. Millaista olisikaan elämämme ilman tätä joskus käsittämätöntäkin piirrettä, joka selvääkin selvemmin on peräisin kaiken pahan isästä, joka aina on tarjoamassa verukkeita ja puolusteluja ohitse kaiken totuuden!

”…niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.” (2.Piet.1).

Ihminen on aina tekeytynyt paljon avuttomammaksi kuin mitä todella on. Jo Kainille Herra teki selväksi, että hänellä on mahdollisuus hallita tuntemuksiaan, mitä tämä ei kuitenkaan noteerannut ollenkaan. Jaakob tekee meille Herran palvelijana selväksi, että meidän on mahdollista hallita sisintämme paljon laajemmin, kuin mitä olemme tähän asti ajatelleet. Kiinnitämme tällä kertaa huomiomme erikoisesti itsensä hillitsemiseen ja kärsivällisyyteen. Kärsivällisyyttä korostetaan todella monessa kohtaa, joten etsi itse alaviitteistä muut kohdat. 

Itsehillintä ja kärsivällisyys eivät pane meitä pohtimaan syyllisyyskysymyksiä siten kuin kautta vuosisatojen on tapahtunut. Jos kerran odotamme Herran tulemusta ja uskomme sen olevan lähellä, on tehtävämme ensisijaisesti selvittää oma hengellinen tilamme, ei vain itsemme, vaan lähimmäistemmekin tähden. Meitä tarkkaillaan, meitä luetaan, meitä tutkaillaan, meitä kuunnellaan enemmän kuin ehdimme tämän elämän aikana havainnollistamaan. Suullinen ilmaisumme on vain noin seitsemän prosenttia esittämästämme, kaikki muu on kehon kieltä. Siksi emme ole oikeutettuja panemaan liian suurta merkitystä sanoillemme, kun pelkkä ilmeemme ja äänensävymme paljastavat mitä todella tarkoitamme ja mitä sisimmässämme on.

Olen jossakin kirjoittanut siitä, kuinka huokailumme ja syyttävä mielemme eivät ole vain joitakin irrallisia ja rajattuja piirteitä, vaan ne ovat kuin jonkinlaisia hengellisiä voimia, pahuuden ilmavaltoja, jotka terävien nuolien tavoin sinkoutuvat hengelliseen maailmaan ja avaruuteen, kimmoten sitten monenkertaisesti vahvistuneina pahuuden voimista ajatustemme kohteeseen. Me ikään kuin annamme vääryyden voimille luvan hyökätä veljemme ja sisaremme kimppuun, sisäisen ja väärän oikeustajumme mukaisesti.

Pyytäkäämme siten Ylhäältä todellista ja aitoa armahtavaisuutta sydämemme valtaistuimelle, sillä itse olemme niin valtavasti saaneet anteeksi. Toinen toisemme kunnioittamiseksi kiinnittäkäämme huomiomme päivän sanaan, joka korostaa mielemme muuttumisen tärkeyttä, voidaksemme saavuttaa omallekin kohdallemme todellisen anteeksiantamuksen ja sisäisen puhdistuksen!