Jumalan kuva

Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, mieheksi ja naiseksi hän hänet loi. Kuinka syvällinen ja merkittävä ajatus Jumalan mielestä ja olemuksesta! Kaikki tämä on niin tärkeätä ja Herran silmissä kallista, että vastustavat voimat ovat aina tehneet kaikkensa peittääkseen pimeyteen sen valkeuden, joka loistaa Herran kasvoista. Elämme juuri hetkissä, joissa pimeyden voimat aivan erikoisella tavalla saavat toteutumaan sen, mistä Herra Jeesus puhui varoittaen ja esikuvan antaen. Pimeys ei ole vasta tulossa tai alkamassa vaikuttaa, vaan olemme olleet sen alla kauemmin kuin kukaan on halukas myöntämään!

Tällä kertaa emme puutu siihen suureen huutoon, joka kaikuu kaikkialla maailmassa, vaan tahdomme herätellä meitä ajattelemaan Jumalan pohjimmaista tarkoitusta nimenomaan seurakunnan kannalta. Seurakunta on omalla tavallaan Jumalan kuva, koska sitä kutsutaan Kristuksen Ruumiiksi. Tämä organismi tarvitsee tietyt edellytykset voidakseen kasvaa ja kehittyä sellaiseksi kuin se on tarkoitettu. Jumalan puolelta kaikki on ajateltu alusta loppuun asti niin selväksi, että vain ihminen voi keksiä mutkia tähän suoraan ja selvään kuvioon. Ei riitä vain se, mitä Jumala on ajatuksinaan julkituonut Sanassaan, vaan kaiken toteutumiseksi tarvitaan ihmisen tahto olla osana tätä suunnitelmaa, joka kaikin tavoin on niin yksinkertainen ja selvä, että se ihmiselle on suoranainen hullutus!

Jumala on siis tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen. Mikä tarkoitus on kaikella Jumalan luomalla? Omalla jumalallisella tavallaan kaikki on puettu yksinkertaisuuteen, mutta mitä pidemmälle tutustumme koko maailmankaikkeuteen ja yksinomaan omaan maapalloomme kaikkine elävine olentoineen, näemme jumalallisen yksinkertaisuuden äärettömän monipuolisuuden erikoisesti kaikessa elävässä.

Aikaisemmat sukupolvet ovat omalta osaltaan kohdanneet kaiken omana aikanaan ja omalla tavallaan, mutta kuitenkin jokaista luotua koskevat samat jumalalliset säädökset ja vaatimukset. Ainoa vaihteleva tekijä voi olla vain kunakin aikana vallitseva valo, mutta jokainen ihminen pelastuu samalta perustukselta, joka oli Jumalan ajatuksissa jo ennen maailman perustamista, löytäen täyttymyksensä Hänen itsensä lihaan tulemisessa ja kärsimisessä.

Aabrahamia kehotettiin katsomaan taivaalle, ja tämä kokemus ja tietämys poikkeavat melkoisessa määrin meistä tässä ajassa. Aabraham näki tähtitaivaan ja käsitti siihen aikaan kuuluvalla tavalla Jumalan tarkoituksen ja Israelin heimon jälkeläisten määrän. Tänä päivänä Herramme tuskin enää kehottaisi samalla tavalla taivaalle katselemiseen, koska meidän tietämyksemme on tuonut meille aivan tavattomasti suuremman vastuun näiden asioiden edessä. Verrattuna uskomme esi-isään meidän vastuumme on suorastaan tähtitieteellinen verrattuna tuon ajan ihmisiin! Heidän näkemänsä ei voinut aikaansaada sellaista jumallista kunnioitusta ja tyrmistyttävää tietoisuutta, jonka pitäisi vallata meidät tässä ajassa. Vasta meillä voi olla todellinen tietoisuus Jumalan todellisesta valtasuuruudesta!

Aikanaan ihmiset eivät kyenneet tutkimaan maapalloamme, eivätkä olleet ollenkaan tietoisia esimerkiksi merten eläimistöstä, joka moninaisuudessaan on suorastaan ihmeiden maailma. Meille siis kaikki Jumalan luomakuntaa koskevat sanankohdat merkitsevät tuhansia ja tuhansia kertoja enemmän kuin aikanaan uskomme esi-isälle! Ihminen on uskomuksissaan suorastaan  naurettava, puhuessaan alkuräjähdyksestä tai elämän tulemisesta joltakin kuolleelta taivaankappaleelta. Todellisuudessa tarvitaan tuhatkertainen usko väitettäessä, että kaikki elämän kirjo olisi syntynyt sattumalta. Sellaiseen ei kukaan todellinen uskovainen jaksa uskoaan asettaa!

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Yksi tai kaksi luotua ei kykene tuomaan esiin Hänen monipuolisuuttaan, ei edes seurakunnassa. Siksi jokainen meistä on omana yksilönään mitä tärkein osana kuvaa, jonka moninaisuus on tarkoitettu julkitulevaksi päivittäisessä elämässämmekin. On siis täysi syy kilpailla toinen toisensa kunnioittamisessa! Jokainen meistä on ihme sinänsä etenkin hänessä olevan Uuden Elämän johdosta.