Eläkäämme todellisuudessa!

 

Vähäisessä suvussamme on tapana kokoontua aatonaattona poikamme luokse. Näin on ollut kai avioerostamme lähtien. Lisäksi olin aattonakin mukana, exäni jo matkustettua sukulaisensa luokse. Ei siis ole syytä valittaa, kun ajattelee niitä lukemattomia ihmisiä, joille joulu on vain muisto jostakin paremmasta. Joillakin ei ole varaa edes juhlaruokaan saati sitten lahjoihin. Olen siis kiitollinen siitä mitä minulle on suotu.

Ihminen on kuitenkin aika erikoinen kapistus, kun ajattelee vain itseäänkin. Suuri ilo kahtena päivänä sai sitten väistyä tietynlaisen haikeuden johdosta, kun istui yksin kotona, muistellen niitä aikoja, kun ei ollut yksin. Ihminen on pohjimmiltaan aika tyytymätön ja kaipaa aina jotakin sellaista mitä ei ole. Miksi onkaan niin vaikeaa ajatella positiivisesti, ei vajaata juomalasia, vaan puolillaan olevaa?

Tahtoisin niin mielelläni kirjoittaa, etenkin tänä juhla-aikana, hyvistä ja kauniista asioista. Tiedän vain lukijoideni summittaisen määrän ja mistä maasta he ovat, mutta siihen kaikki jää. Siksi en tiedä heidän taustoistaan eikä olosuhteistaan. Jossakin määrin uskon kuitenkin heidän joukossaan olevan aika paljon kovia kokeneita ihmisiä, jotka ehkä ajattelevat ainakin jossakin määrin minun laillani.

Ehkä merkittävin seikka omassa elämässäni on tietynlaiseen todellisuuteen siirtyminen. Tiedän itsestäni ja lukemattomista keskusteluista, että ihminen harjoittaa elämänsä aikana uskomattoman laajamittaista negatiivisten asioiden kieltämistä, joskus jopa täydellistä torjuntaa. Kun elämä ei suju odotetulla ja halutulla tavalla, etsii mieli mistä tahansa jotakin positiivista ja lohduttavaa. Itse pahimpina ahdistuksen vuosina käytin hyväkseni rikasta mielikuvitustani ja kirjailijan lahjaani. Kun tuntui oikein pahalta, asetuin mukavaan asentoon sohvalle tai vuoteelle ja aloin elää unelmamaailmassani siinä määrin, että kaikki siirtyi myös uniini. Tämä tapahtui siinä määrin, että näin unta siitä, kuinka kerroin kaikesta äidilleni unessa todellisuutena. Häpesin niin suuresti, että lopetin unelmointini tässä muodossa!

Ihminen kuitenkin omaa ominaisuuden pyrkiä korvaamaan kaikki menetetty jollakin tavoin. Tämä johtaa jossakin vaiheessa mitä erilaisimpiin kuvitelmiin ja odotuksiin, unelmiin, jotka ehkä eniten saavat kannustusta kirjoista tai mediasta. Ihminen on niin suuressa määrin tottuvainen tällaiseen, että loppujen lopuksi me kaikki elämme omaa, ikiomaa elämäämme, aika vajavaisesti. Me samaistumme mielellämme eri hahmoihin, jotka tarjoavat uskomuksemme mukaisesti meille jotakin aitoa ja todellista. Erityisesti vaikeassa avioliitossa elävä inhoaa jo sanaa avioliitto, ja katseillaan aikaansaa etenkin uskonnollisissa piireissä ankariakin tuomioita haureellisena persoonana. Kaunis katse ei välttämättä ollenkaan merkitse haureellisuutta ja halua mennä sänkyyn jonkun kanssa, vaan se on itse asiassa suunnaton hätähuuto: ”Eikö kukaan välitä minusta, eikö kukaan huomaa minua?”

Näistä asioista puhuessamme olemme hyvin aralla alueella, etenkin kun tänä juhla-aikana turvakodit pullistelevat eivätkä kykene ottamaan vastaan kaikkia apua tarvitsevia. Miten ylipäätään olemme saapuneet tällaiseen aikaan ja tilanteeseen? Ihmisen välinpitämättömyys on saavuttanut tietynlaisen kohokohtansa, jonka laki ikävä kyllä on vieläkin korkeammalla. Kun se saavutetaan, on tämän maan päällä hyvin ikävä oleskella. Laittomuus on päässyt valtaan nimenomaan seurakunnallisessa elämässä, ja siten todellinen lähimmäisenrakkaus on katoamassa aina vain enemmän. Mikä tähän sitten on johtanut ja johtaa, on hyvin laaja kysymys. Kaiken taustatekijänä on kuitenkin aivan selvästi Hänen hylkäämisensä, joka lähimmäisenrakkauteen on käskenyt, ei kehottanut. Ihminen ei enää tunnu tietävän, miten toiseen ihmiseen tulee suhtautua. On siis todella vaikea löytää hyviä ja kauniita asioita kerrottavaksi.

Ainoa todella kaunis asia on meidän suhteemme Herraan Jeesukseen. Sitä meidän tulee ajatella entistä enemmän, yön varjojen levitessä kaikkialla. Tätä tarkoitusta palvelee myös meidän palauttamisemme todellisuuteen, sillä hengellisellä alueella haaveileminen ja unelmoiminen eivät todellisuudessa kuulu uskovaiselle ihmiselle. Miten tämä asia yksinkertaisimmin esitetään:

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hebr.11).

Tämä maailma haluaa antaa oman todistuksensa kaikesta meille tärkeästä, kaivaen uskon maaperää allamme. Tiede tekee kaikkensa todistaaksensa, ettei Jumalaa ole edes olemassa. Niin surullista kuin se onkin, todistaa kirkollinen maailma enenevässä määrin samaa, etenkin kun sen johtajat eivät todellisuudessa usko omia puheitaan! 

Yksi järkyttävimmistä esimerkeistä tieteen alalla perustuu johonkin vanhaan kivitauluun, ajalta ennen Vapahtajamme syntymää. Siinä puhutaan jonkun radikaalin kapinallisen kuolleista nousemisesta, eli nyt esitetään hyvin voimakkaita kannanottoja sen puolesta, ettei Herramme olekaan ensimmäiseksi ylösnoussut, vaan joku kapinajohtaja! Nyt etsitään suurella ponnella kivitaulun alkuperäistä paikkaa. Niin, suupieleni menevät kaiken murheen keskellä jonkinlaiseen suorastaan ivalliseen hymyyn, kun mieleen tulevat Kirjoitusten sanat ihmisen järjettömästä viisaudesta. Ihminen on todella valmis kaikenlaiseen mielettömyyteen tarpeessaan olla Jumalaa ylempi!

Mieltäni kaivertaa ajatus, että mitä jotkut tutkijat tuhannen vuoden päästä haluaisivat todistaa tästä ajasta ja Raamatusta. Mitä jos heidän silmiensä eteen löytyisi sanomalehtileikkeitä tältä ajalta arkkipiispamme lausunnoista ja puheista? Voitaisiinko niiden pohjalta päätyä samankaltaisiin tuloksiin tuon kai Jordaniasta peräisin olevan kivitaulun kanssa?