Lupa itkeä

”Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yö minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni. Minun silmäni ovat huienneet surusta, vanhenneet kaikkien vastustajaini tähden. Väistykää minusta, kaikki väärintekijät, sillä Herra kuulee minun itkuni äänen. Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan.” (Ps.6).

On aikoja, jolloin suurinkin luottamus joutuu koetukselle, siitä todisteena tämä Daavidin tunteenpurkaus. On tärkeätä tuoda esiin sisimmässä vallitsevia tuntemuksia. Jos ihminen patoaa kaiken negatiivisen tunteen sisimpäänsä pelossa, että häntä pidetään huonona uskovaisena, on siitä suurta haittaa henkiselle ja hengelliselle kasvulle. Ikäviä asioita tapahtuu jokaisen elämässä ja saamme aivan oikeutetusti olla välillä tyytymättömiä vallitsevaan tilanteeseen. Kuinka voisi tapahtua jotakin muutosta, jos aina hyväksymme kaiken kohtaamamme väistämättömänä ja muuttamattomana? Eikö juuri sisäinen muutoksen kaipauksemme ja halumme ole tekijöitä, jotka johtavat oikeaan suuntaan ja tarpeelliseen muutokseen?

Olen kirjoittanut siitä, kuinka kuljimme vuosikausia olosuhteissa, joissa juuri kukaan ei rohjennut esittää mitään valitukseen viittaavakaan, koska kaikki negatiivinen kokemus ja pettymys tulkittiin epäuskoksi ja sopimattomaksi inhimillisyydeksi. Ihailtiin suorastaan preussilaiseksi kuriksi luonnehdittavaa asennetta, niin että oikeastaan kaikki ihmistä masentava ja vahingoittava painettiin piiloon eräänlaisen menestysteologian alle. Tämä oli menestysteologiaa, joka tuomitsi samalla nimellä kulkevan ajattelu- ja opetussuunnan, mutta toteutti sen metodeja aivan hämäännyttävällä tavalla. Mistä päättelen tämän kaiken? Kun aikanaan ulkomailla sain käyttää lyhyitä puheenvuoroja, olivat ainoat jonkinlaista vastinetta antaneet henkilöt tuon yhteisön hiljaisimpia ja vaatimattomimpia ihmisiä, jotka olivat kiitollisia siitä, kun joku toi esiin heitä koskettavia asioita. Heitä ei arvostettu jostakin syystä, mitä vain saatoin arvailla. Ymmärrän nyt kaiken aivan uudessa valossa, kun vertaan heitä oman maamme hiljaisiin ja alhaisiin. Armoa ei ole annettu eikä sitä ole pyydetty, muuta kuin noiden vähäväkisten joukossa, mikä taas on katsottu sopimattomaksi korkean hengellisyyden piireissä. Uskon kuitenkin Daavidin rukouksenkin perusteella jumalallisen todellisuuden olevan näiden vähäväkisten puolella.

Koko maailmantalous perustuu tietynlaiseen kovuuteen ja periksi antamattomuuteen, jonka taustatekijänä on aina ollut ja on aina oleva raha ja varallisuus. Emme ole koskaan tulleet vielä näkemään, kuinka suuressa määrin sama henki ja periaatteet ovat vallanneet erilaiset hengellisetkin piirit. Varattomat ja köyhät uskovaiset eivät koskaan ole voineet saavuttaa ansaitsemaansa hyväksyntää ja arvostusta jo pelkän taloudellisen asemansa johdosta. Hehän jos ketkä omalla elämällään ja asenteillaan toteuttavat jumalallista tarkoitusta ja näkemystä. He eivät ole pyrkineet palvelemaan mammonaa ja etsimään sen tuomaa hyväksyntää!

Kuka on siis lähempänä Herraa, itkullansa vuoteensa kasteleva, vaiko hyvinvoinnistaan riemuitseva uskovainen? Kumpi on oikealla tavalla käsittänyt asemansa ja osallisuutensa hengelliseen elämään? Itse olen todistajana sille, kuinka merkittävältäkin taholta on annettu ymmärtää taloudellisen ajattelun kuuluvan myös jaloimpien piirien ominaisuudeksi. Kaikilla matkoillani ratkaisevana tekijänä ei ollut raha, vaan enemmänkin sen puute. Selvääkin selvempää oli useimmille osallistumiseni erilaisiin kokouksiin simultaanitulkkina, mikä katsottiin suoranaiseksi velvollisuudekseni. En vieläkään voi käsittää sitä, miten joku voidaan velvoittaa matkustamaan ja työskentelemään suureksi osaksi omalla kustannuksellaan! Kiitoksen sijasta sai useimmiten kuulla arvostelua ja moitteitakin.

Tänään tiedän jo sen verran, että olin melko ymmärtämätön asemani ja tehtäväni suhteen. En osannut mielessäni rientää tarpeeksi pitkälle tajutakseni, että suuri osa ristiriidoista ja torjuvista asenteista johtui siitä, etten käsittänyt tehtävänäni olevan toimia täysin ilmaiseksi, jopa itse kustantaen osan tarpeista. Tältä pohjalta ymmärrän nyt monia kaltaisiani, jotka ehkä vuosikausiakin itseni tavoin ovat syyllistyneet Daavidin esimerkin mukaiseen sisäiseen ahdistukseen ja selvään itkuun.

Minun silmäni ovat huienneet surusta, vanhenneet kaikkien vastustajaini tähden.

Miksi olemme päätyneet nykyiseen tilanteeseen lähes kaikissa piireissä? Me jokainen olemme vain ihmisiä, emme mitään jumalaolentoja, jotka eläisivät siitä, mikä usein pilkaten mainitaan. Miksi sellainen määrä itkua ja piilotettua surua ja masennusta? Ns. seurakunta on itse tehnyt ratkaisunsa:

”Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.” (Jaak.5).

Ongelma ei sinänsä ole jonkun saarnaajan tai työntekijän toimeentulo, vaan hänen vaikutuksensa mitätöiminen hengellisessä elämässä. Itse tein kymmenet vuodet työtä, josta normaalisti maksettiin vähintään viisinkertaisesti saamaani korvaukseen nähden. Siten nautin nyt vähimmäiseläkettä saaden ajoittain tuntea halveksivia asenteita sellaistenkin taholta, joiden luulisi mieluumminkin rohkaisevan. Yhteiskuntamme ei pitänyt saamaani korvausta palkkana sen pienuuden johdosta. Minun täytyy siis olla tyhmä, osittain mielenvikainenkin, kun olen tähän asemaan päätynyt. Nämä asenteet eivät kaipaa läheskään aina selviä sanoja ja mielipiteitä, vaan niitä välittävät mitä erilaisimmat eleet ja vihjailut.

En kaikesta huolimatta halua valittaa tätä aluetta, joka ainakin osoittaa minun kuuluvan siihen onnelliseen ryhmään, joka ei koskaan ole pyrkinyt kartuttamaan hyvinvointiaan maallisella mammonalla. Olen joutunut luopumaan kaikesta maallisesta hyvinvoinnista olosuhteiden johdosta, nähden kuitenkin jatkuvasti unia kaikesta siitä, mistä on ollut pakko luopua. Siitä huolimatta minulta ei puutu mitään yksinkertaisesta elämästä.

Mainitsen nämä asiat vielä kerran lukijoiden lisäännyttyä, koska yhä vielä ei kukaan ole oikaissut koko Eurooppaan levinneitä valheellisia tietoja.