Ajatelkaa Häntä! osa1

 

”Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.” (Hebr. 12)

Mikä vaikuttaa päivittäiseen elämäämme eniten? Miten arvioimme kaikkea tapahtuvaa ja kohtaamaamme? Me unohdamme hyvin helposti millaisia me ihmisinä olemme. Asumme aivan erikoislaatuisessa olemuksessa, jota aina ennen kutsuttiin ruumiiksi, nyttemmin kehoksi. Tämä organismi on monessa suhteessa ihmeellisin asia tässä maailmassa, ennen kaikkea siinä asuvan hengen johdosta. Tämä kokonaisuus on meidän uskomme mukaan Jumalan luoma, ja se kiinnostaa Häntä siinä määrin, että sanotaan:

”Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ’Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan’?”

Meidän olemuksemme on siis puettu hahmoon, joka on syntiinlankeemuksen seurauksena hauras ja puutteellinen, siihen kohdistuvien vihamielisten voimien kohteena. Esivanhempamme elivät jonkin aikaa harmoniassa Luojansa kanssa, mutta eivät tyytyneet olosuhteisiinsa yhden ainoan puun takia. Vihamielinen voima otti asumuksen olennossa, jonka kautta hän saattoi keskustella ihmisen kanssa ja saada tämän rikkomaan yhtä ainoaa kieltoa vastaan, joka hänelle oli annettu!

Jumalallinen harmonia oli ohitse ja ihminen itki ensimmäisen todellisen itkunsa, katkeran totuuden ja peruuttamattomuuden edessä. Päivittäinen kohtaaminen Luojan kanssa oli ohitse, ja ihminen täytti päivänsä puuhailuilla, joista meille ei kerrota sen tarkemmin. Hänen tuntemansa yksinäisyys paratiisin jälkeen oli suorastaan murskaava ja aikaansai pitkän aikaa todella suuria tunnekuohuja ja päänpuisteluita.

 Yksi ainoa rikkomus, ja kaikki täydellinen harmonia oli ohitse! Miksi kaiken tämän tapahtuminen sallittiin, on meille kysymys, johon löytyy täydellinen ymmärrys vasta tuolla puolen ajan virran.

Herra on kuitenkin aina säilyttänyt mielenkiintonsa ihmistä kohtaan ja on rakkaudessaan luonut korjaavan suunnitelman. Siihen antaa ensimmäisen hengellisen kuvan nahkoihin pukeminen. Jonkin oli kuoltava alastomuuden peittämiseksi, sovituksen tuomiseksi. Ihminen oli nyt ensimmäistä kertaa puetettu maallisella vaatteella, mutta sisäisesti hän tunsi alastomuutensa hänelle ominaisella tavalla. Häneltä puuttui nyt jotakin aivan tavatonta, mistä muisto säilyi pitkään ja tuskallisena. Omalla tavallamme mekin kannamme tätä kaipausta olemuksemme syvimmissä kerroksissa, vaikka jokin voima pyrkiikin vaimentamaan sen. Meillä on luonnostaan kaipaus johonkin mikä ulottuu näkökykymme ja havaintokykymme ulkopuolelle. Siksi meille huudahdetaan tänäkin päivänä entistä suuremmalla vakavuudella:

”Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ’Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan’?”

Emme siis vain me kaipaa jotakin, vaan Luojamme ja Herramme ei voi unohtaa, miksi hän meidät alun perin tahtoi lähipiiriinsä. Hän loi jotakin sellaista, mikä voisi olla Hänen seuranansa, sillä Hänkään ei rakasta yksinäisyyttä! Millainen olemus ja piirre kaiken maailman Luojassa! Maailmankaikkeuden Luojassa on piirre, joka haluaa olla tekemisissä pienen ihmisen kanssa, joka alusta alkaen on kapinoinut Häntä vastaan, mutta siitä huolimatta Hän on koko ajan osoittanut rakkauttaan ihmistä kohtaan. Kuinka kauniin maan Hän onkaan luonut meille, joihin Hän laittoi ominaisuuksia, joita ei ole missään muussa luodussa, sillä Hän loi ihmisen omaksi kuvaksensa, heijastaakseen syvimpiäkin ominaisuuksiansa luotunsa kautta.

Aadamille ei löytynyt sopivaa apua.

”Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.” (1.Moos.2).

Jumala tiesi mitä antaa luomalleen, jonka ajatukset ja odotukset Hän mitä tarkimmin tunsi. Olihan ihminen Hänen kuvansa vielä lankeemuksen jälkeenkin! Hän oli sama ihminen, mutta sisäisesti muuttunut!

”Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: ’Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu’. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.” (1.Moos.2).

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi! Jo tämä silmäyksemme ajan alkuun tuo eteemme jotakin sellaista, mikä juuri tässä ajassa joutuu mitä suurimman pilkan kohteeksi. Tässä ei ole kysymys vain kahden ihmisen välisestä suhteesta ja maallisesta kanssakäymisestä!

”Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef.5).

”Niin kuin Kristuskin seurakuntaa!” Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän! Isän rakkaus on kautta aikojen säilynyt samana, ja vain ihminen on kykenevä unohtamaan sen. Jokainen eläinkin omalla tavallaan tiedostaa alkuperänsä, tietäen oman osuutensa tässä luomakunnassa. Yksikään eläin ei ollut sopiva ensimmäisen ihmisen avuksi, ja siksi hänen seuralaisensa oli otettava hänestä itsestään, samankaltaisuudestaan! Jumala oli luonut ihmisen omaksi kuvakseen, ja vain tämä olento oli kykenevä olemaan apuna ja seurana Luojallensa, joka ei katsonut seuraksensa riittävän taivaallisten joukkojen! Näitä Hän hallitsi iankaikkisella vallallaan ja voimallaan, jota vastaan millään voimalla ei ole sanomista.

Kuinka ihana onkaan Herramme suunnitelma, joka kohdistuu pieneen ja mitättömään ihmiseen, joka ei itsessään ole mitään! Kuitenkin Taivaan ja Maan Herra kertoo kolkuttavansa tämän olennon ovella, pyytäen lupaa päästä asumaan hänen sisimmässään. Suurin rakkaus ja voima voi tulla julki vain vapaaehtoisuudessa, ei pakossa. Siksi tämä suuri Luoja teki ihmisen omaksi kuvakseen, joka saa itse päättää haluaako toteuttaa tätä maailmanhistorian merkittävintä tarkoitusta!