Peltomies

”Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.” (Jaak.5)

”Mutta jos paha palvelija  ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.” (Matt. 24)

Miksi esikuvaksemme kärsivällisyydestä on otettu nimenomaan maanviljelijä? Hän on valinnut tai perinyt ammatin, jossa ei auta hötkyillä tai tulla levottomaksi. Hän tietää mitä on tekemässä ja osaa siis ottaa kaiken rauhallisesti. Hän on tekemisissä luonnon ja sen erilaisten voimien kanssa. Hän ei millään tavoin tunne luovansa jotakin, vaan hän tietää aivan kuin lääkärikin toimessaan, ettei paranna eikä anna elämää, vaan on ainoastaan luonnon apuna. Hän kylvää keväällä, tai jossakin lämpimässä maassa juuri tiettynä aikana siemenen muokattuun peltoon, ymmärtäen kaiken elämän olevan tuossa maatuvassa kuoressa, tullen aikanaan esiin uuden elämän kanssa. Jonkin on kuoltava uuden syntymiseksi. Samassa kuoressa on siis sekä kuolema että elämä. Viljelijä on vain välikappale järjestelmällisessä toiminnassa, edesauttaen sadon syntymistä.

Missä suhteessa viljelijä sitten poikkeaa jostakin maallikosta, joka ei oikein ole selvillä luonnon toiminnasta? Omastakin elämästä on tuttua se, kuinka pieneen maatilkkuun äidin johdatuksella kylvettiin erilaisia siemeniä. Poikasena taisin jo seuraavana päivänä rientää pellon reunalle odottaen näkeväni jonkinlaista tulosta työstämme. Juuri tähän perustuu maanviljelijän esimerkiksi ottaminen, koska hän tietää mitä on tehnyt ja tietää ennen kaikkea kaiken vievän oman aikansa. Ei hän juokse joka aamu peltonsa äärelle hermostuneena ja kiihtyneenä, kun ei näy mitään! Hän tietää kylvöksensä olevan maaperässä ja on selvillä siitä mitä kunakin aikana tapahtuu näkymättömissä. Kylvö on suoritettu, ja sitten oikealla ajalla, maanalaisen prosessin seurauksena, nousee näkyviin ensin hyvin vaatimaton vihreä lehdykkä tai piikki.

Viljelijä ei vieläkään juokse joka aamu pellon laidalle varmistuaksensa että kasvu jatkuu. Hän on kärsivällinen oikean ymmärryksensä johdosta. Hänellä on oikea asenne kokemuksen ja tietämyksen takia. Hän on mitä parhain esimerkki meille hengellisestä toiminnasta ja siihen tarvittavasta asenteesta. Me kulutamme usein itsemme henkisesti ja hengellisesti loppuun odottamalla kaiken kehittymistä silminnähtävällä tavalla. Odotuksemme eivät perustu todellisuuteen eikä Sanan todistukseen. Me helposti kuvittelemme olevamme aivan Luojamme asemassa aikaansaamassa uutta elämää ja uusia luotuja. Jonkin aikaa hengellinen petoksemme saattaa säilyä ja pitää meitä otteessaan, mutta pettymys on jossakin vaiheessa koittava voimakkaampana kuin hetkellinen ilomme. Ja niin kuin olemme kirjoittaneet, sisäinen pakkomme saa meidät alkamaan etsiä syytä ja syyllistä epäonnistumiseemme.

Me olemme päivästä toiseen odottaneet tulosta toiminnastamme ja omalla tavallaan juosseet hengellisen istutuksemme luokse saamatta nähdä odottamiamme tuloksia. Ainakin on selvää, että kokonainen joukko ihmisiä on ymmärtämättömiä, koska vaikutuksemme ei ole saavuttanut odotettuja tuloksia! Mutta ei tässä kylliksi, sormemme täytyy saada osoittaa aivan tiettyyn suuntaan ja rajattuun syyllisyyteen.

Tätä maanviljelysoppia olen saanut seurata tuskalliset vuosikymmenet enemmän tai vähemmän osallisena moitteisiin. Parempi kun ei muistele sitä, että on todellisuudessa ollut syyllinen kaikkeen epäonneen seurakunnan keskuudessa! Ymmärrämme nyt miksi rinnastetaan maanviljelys ja veljiä vastaan huokaaminen! Kärsimättömyytemme hengellisen kasvun suhteen on saanut aikaan aivan käsittämättömiä asioita. Kuinka paljon sitten kärsimättömyys koskee kunkin omia asioita ja omaa kehitystä, taitaa olla melko vaikea yhtälö todistettavaksi, koska etenkin tässä ajassa olemme todistajana mitä selvittävimmille dokumenteille aivan yleisellä tasolla, niin kuin määrättyjen henkilöidenkin kohdalla. Koko ihmiskunnan historia perustuu yksittäisten ihmisten tai erityisten ryhmien pettymykselle ja syyllisyyden projisoimiseen pois itsestä, parhaaksi katsottuun yksilöön tai ryhmään.

Miksi jatkuvasti puuttua tällaisiin asioihin? Miksi emme opeta vain hyvistä asioista ja mahdollisimman hyvistä lahjoista, joiden kautta uskovainen saa hänelle oikeutetun aseman? Elämme todellisuudessa ajassa, jossa valtava määrä ihmisiä palaa metsältä tai pelloltaan Eesaun tavoin hyvin nälkäisenä ja uupuneena, haistaen ihanan rokan tuoksun jonkun Jaakobin keittokattilasta. Uupumus ja nälkä ovat sitä luokkaa, että hetken tyydytyksen saamiseksi ollaan valmiita uhraamaan mitä tahansa, kunhan vain kalvava huono olo saadaan poistettua. Kuinka vakavassa ajassa todella elämmekään, kun niin moni on luopunut tai luopumassa ihmiselle kalleimmasta asiasta, esikoisoikeudesta Herran Jeesuksen Kristuksen suvussa. Kaikki tämä vain hetkisen hurmoksen ja mielihyvän tähden!

En itse ole koskaan elämäni aikana kokenut aivan todellista miehen ja naisen välistä rakkauden huumaa, kuin ehkä joissakin unissani, ilman omaa selvää vaikutustani. Siksi en voi vedota mihinkään omaan kokemukseeni tällä alueella. Mutta ymmärrän toisten kokemuksista ja kertomuksista jotakin siitä mitä todellinen rakastuminen ja rakkaus on. Kertokaamme paras tällainen kokemus tuhannella tai kymmenellä tuhannella, niin saamme jonkinlaisen kuvan siitä, mitä todellinen rakkaus Kristuksen ja Hänen omansa välillä on. Minulla on selviä muistikuvia muutaman kymmenen vuoden takaa joidenkin ihmisten loistavista kasvoista ja palavista puheista, joissa tuotiin julki tämän uuden suhteen merkitys. Nykyisessä ajassa usein tuntuu tämän suhteen arvostus olevan jotakin Eesaun asenteeseen verrattavaa.

Missä on sydämemme, siellä on aarteemmekin. Tämän ajankohdan tulisi kaikesta maallisuudestaan huolimatta herätellä meitä ajattelemaan hengellisesti oikealla tavalla. Mitä suurempi pimeys ympärillä, sitä kirkkaampana tulee oikean ajattelumme ja asenteemme loistaa kaiken keskellä. Meidän rakkautemme perustuu Häneen, joka sen kautta haluaa tuoda itsensä esiin meidän keskellämme. Me rakastamme kaikkea ja jokaista, joka on syntynyt Hänestä. Millaisia aarteita meille tuleekaan jokaisen veljen ja sisaren olla! Välttäkäämme siis kaikkea sellaista, mikä Jaakobin keiton tavalla saattaa ihmiset suoranaiseen sota- ja vihatilaan. Meillä on kaiken kuulemamme perusteella mitä suurin hengellisen ruoan lähde Jumalan Sanassa, kunhan vain hylkäämme kaiken ihmisestä lähtevän ja korotamme aivan uudella tavalla Raamatun ainoaksi auktoriteetiksemme, Pyhän Hengen johdatuksessa ja opetuksessa. Siten ei kukaan ihminen tule korotetuksi, vaan Herra Jeesus Kristus kirkastetuksi!

Kunnioittakaamme lähimmäistemme näkemyksiä ja arvostuksia, vaikka itse näkisimme asioita toisella tapaa. Olen pannut merkille joidenkin uskovaisten negatiivisen asenteen joulua ja sen viettämistä kohtaan. Koska arvostan tätäkin puolta asiasta, en halua moittia sitä. Mutta kohtaamme juuri tässä kohtaa syyn siihen, miksi meitä varoitetaan jokaisesta turhasta sanasta. Me voimme ajatella hyvin monenlaisia asioita, mutta kaiken ei tarvitse tulla ulos huuliltamme. Miksi meidän tulisi olla sellaisia, kuin jossakin kirjoitan, että uskovaisille tulisi antaa heille paremmin soveltuva nimitys heidän päätoimintonsa mukaisesti: ”paheksuja”!

Ajatelkaamme paljon useammin veljeämme Paavalia, joka todellisesti sisimmässään paheksui Ateenalaisten epäjumalanpalvelusta, mutta suullaan kuitenkin toi julki halki ikuisuuksien kantavat sanat:

”Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.” (Apt. 17)